Kirppispäivä

Aamulla puoli kahdeksalta tuli noutaja – ja ensimmäisenä hurautettiin Belgian puolelle Arloniin. Siellä on kirppis joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai. Koko kaupunki on yhtä suurta kirppistä – kaikki kadut myyjiä täynnä. Nykyään vaan hinnat ovat sielläkin karanneet pilviin. Mutta silti löytöjä voi tehdä, riippuu tietysti mitä etsii.

040.jpg

Suurin osa myyjistä on ammattilaisia, mutta on joukossa niitäkin, jotka ovat tyhjentäneet vinttikomeronsa ja lähteneet aamuviideltä laittamaan tavarat esille.

Tänään oli loistava kirppissää – tosin aamulla oli vielä vähän viileää. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän.

 

044.jpg

042.jpg

Kun olimme kiertäneet kilometritolkulla katuja ja tehneet valtavasti ostoksia, käyneet parissakin eri kahvilassa hörppäämässä jotain pahimpaan janoon, olikin aika lähteä katsastamaan Luxemburgin kirppis (alin kuva), joka on kuin kiusallaan laitettu samalle päivälle Arlonin kanssa. Tällä kertaa se oli eri paikassa kuin tavallisesti, minkä lie oktaavijuhlan takia.

Päivän saldo oli 13 vanhaa peltirasiaa, neljät kalvosinnapit, kahdet kengät (toiset Escadan ja toiset italialaiset ihanat nahkakengät), käsityötarvikkeita, iso posliininen säästöpossu ja jotain muuta pientä.

Kyllä sitä himosohvaperuna sai liikuntaa yhdelle päivälle, 7,5 tuntia raitista kirppisilmaa. Paitsi Arlonissa ei ollut niin kovinkaan raitista, sätkät ja sikarit kärysivät joka toisen kulkijan suupielessä.

 

http://www.facebook.com/korukissa

047.jpg

Puheenaiheet Höpsöä

Kirppislöytöjä tänään

003.jpg

 

Tänään käväisin kirppiksellä etsimässä kesämökille juustokupua. Niitä löytyikin kaksin kappalein, joista toisen jätän kotiin. Yleensä kirppikseltä en löydä juuri sitä, mitä olen hakemassa, mutta tänään tärppäsi. Lisäksi mukaan lähti italialaista posliinia N.F. (N. Fontebasso) Swiss Landscape – peräti tusina virheetöntä ruokalautasta, puoli tusinaa syvää lautasta ja puoli tusinaa voileipälautasta. Sitten pari vanhaa kastikekulhoa, toinen Villeroy & Bochin, sekä saman tehtaan soppakulho. Vielä romanttinen kermanekka mökille, jonne todennäköisesti nuo syvät lautaset päätyvät myös. Lisäksi löysin paljon aterimia, jotka eivät ole kuvassa vaan tiskikoneessa vielä. Eilen löysin savenruskean Villeroy & Bochin pyöreän piirakkavuoan sekä peltirasioita.

Seuraavan kerran ehdin kirppikselle vasta viikon kuluttua. En tiedä vielä, onko se harmi vai hyvä asia, ennestään täydet kaapit uhkaavat ratketa liitoksistaan.

http://www.facebook.com/korukissa

 

Puheenaiheet Sisustus Höpsöä