Kaunoja

Jäin itselleni kiinni paskanpuhumisesta selän takana. Tai itse asiassa jäin kiinni kaverille, joka napautti minulle asiasta. Ihminen, josta puhuin pahaa oli loukannut minua. Siksi koin, että minulla on oikeus olla hänelle ilkeä. 

Mikä ei tietenkään ole totta. 

Vaikka koen olevani rento tyyppi, jolle voi heittää karsiakin läppää, minun on vaikeaa päästää irti joistakin asioista. Yksi niistä on se, jos minua loukataan. Se, että loukkaannun, vaatii aika paljon. Mutta kun sen rajan ylittää, en osaa antaa sitä anteeksi. Silloin saatan olla julma. Mieleni alkaa lietsomaan asiaa entisestään. Pyöritän asiaa uudestaan ja uudestaan päässäni, ja se alkaa suurentua. On ihmisiä, jotka ovat loukanneet minua kauan sitten. Olen kantanut kaunaa kymmeniä vuosia. Yhdelle ihmiselle en luultavasti pysty antamaan koskaan anteeksi. 

En silti halua olla ihminen, joka puhuu pahaa selän takana. 

Haluan olla se tyyppi, joka on kannustava ja suvaitsevainen. Meidän ei tarvitse olla samanlaisia, ajatella samoja reittejä, toimia samoilla kaavoilla. Erilaisuus on hieno asia. Vaikka joku ajattelee, sanoo tai toimii tavalla, jota en ymmärrä, se ei tee hänestä huonompaa. Vain erilaisen. 

Ja jos joku loukkaa minua sanomisillaan, kumpuaa se jostain. On se sitten ajattelematon möläytys tai pahan olo purkamista, se ei välttämättä ole henkilökohtaista. Jos se on, voi myös katsoa peiliin. Miksi hän haluaa loukata juuri minua? Onko minussa jotain, mikä sen kirvoitti? Voisinko toimia hänen kanssaan toisin, jotta välimme paranisivat? Kaikkea ei tietenkään tarvitse sietää, mutta joskus on hyvä myös päästää kaunoistaan irti. Kaunainen elämä on loppujen lopuksi raskaampaa itselle, kuin sille, joka sinua loukkasi. 

Olen tietysti hyvin pahoillani julmuudestani ja piiskaan itseäni siitä, koska olen niin armoton itselleni. Muista tämä tunne seuraavan kerran kun ajattelet toisesta ihmisestä pahaa. Pidä edes suusi kiinni.