Raskaana masennuksen jälkeen

Kuten olen jo aiemmin täällä blogissani kertonut, olen sairastanut vaikean masennuksen. Se diagnosoitiin elokuussa 2014. Kävin terapiassa ja söin siihen myös lääkkeitä. Lääkitys purettiin loppuvuodesta 2015, terapian lopetin jo aiemmin sinä kesänä.

Masennukseni on kuitenkin ollut luultavasti läsnä jo useita vuosia ennen diagnoosia. Olen varmasti käynyt läpi useampia (lieviä tai keskivaikeita) masennuskausia teini-iästä lähtien, ja takuuvarmasti olin masentunut synnytyksen jälkeen. Se oli todella pimeää aikaa, en haluaisi muistaa sitä lainkaan.

Esikoisen vauva-ajan vaikeuden takia olin jo päättänyt, etten halua enempää lapsia, vaikka millainen tilaisuus tulisi. Toisaalta en osannut kuvitella sellaista tilaisuutta, joka voisi päätökseni muuttaa. Erosin esikoisen isästä ennen kuin vauvan ensimmäinen elinvuosi tuli täyteen, joten yksinäisyys ja vastuun painava taakka tekivät synnytyksen jälkeisestä ajasta entistä rankemman.

Vaikka nyt olenkin päätökseni pyörtänyt (tarkan harkinnan jälkeen) ja odotan toista lastani vastoin kaikkia suunnitelmiani, pelkään masentuvani uudelleen. Vauva-aika on raskasta. Valvominen ja vapauden menettäminen ovat asioita, jotka aiheuttavat kenelle tahansa haasteita. Mutta niitäkin enemmän haasteita itselleni tuo se, etten osaa suhtautua mihinkään äitiyteen liittyvään rennosti. Vaadin itseltäni valtavia, liian suuria, mahdottomia. Se piirre ajoi minut aiemmin piippuun ja itsetuhoisten ajatusten äärelle. Pelkään, että niin käy uudelleen.

Tietenkin osaan nyt varautua eri tavalla, kuin lähes yhdeksän vuotta sitten esikoisen synnyttyä. Tiedän, mitä todellisuus on. Tunnistan äärirajojani paremmin. Parisuhteeni on vahvempi ja minulla on myös esikoisen apu ja tuki tarjolla. Olen tottunut siihen, että minua tarvitaan 24/7. Elämäni on nyt paljon valmiimpi vauvaa varten, kuin esikoisen aikaan. Olen vanhempi ja toivottavasti myös vähän viisaampi.

Ehkä se riittää. Toivon, että se riittää.