Helsingin Sanomat uutisoi tänään Harvardin yliopiston professori Irving Kirschin väitteistä, että masennuslääkkeet ovat suuri huijaus. Ensimmäisenä haluaisin huomauttaa, että näin väittää psykologian professori. Siis professori alalla, joka hyötyy lääkitsemättömyydestä. Mitä masentuneempi, sitä potentiaalisempi asiakas. Jutun otsikkohan on suoranaisesti kalasteleva, myöhemmin tekstissä kun kuitenkin tuodaan suomalaisprofessori Erkki Isometsän vastaväitteet ja huomautus, että lääkkeiden teho on kohtalainen ja paras tulos saadaan kun ne yhdistetään psykoterapiaan. Sivuoireista muistetaan toki mainita myös.

Masennuslääkkeistä uutisointi on pääosin negatiivista ja mustamaalaavaa. On totta, että lääkkeitä varmasti määrätään nykyään liian heppoisin perustein ja jopa lievästi masentuneille. Usein terapiaan pääsy on mahdotonta, eikä ratkaisuksi nähdä muuta kuin lääkehoito. On ihan varmasti hyödyntöntä nappailla masennuslääkkeitä vuosikausia lievään masennukseen, varsinkaan jos masennuksen syytä ei pystytä hoitamaan. En siis missään nimessä ole sitä mieltä, että lääkkeet ovat automaattisesti hyvä ratkaisu masennuksen hoidossa.

Mutta.

Minä koen, että masennuslääkkeet ovat pelastaneet henkeni. Jos joku on lukenut viime kuun Kauneus ja Terveys -lehteä, kerron siinä oman tarinani lääkkeistä. Jos en olisi reilu vuosi sitten saanut lääkkeitä, olisin ehkä tappanut itseni. En tiedä, olisinko pystynyt tekemään niin lapselleni, mutta en voi olla varma. Silloin itsensävahingoittamisfantasiat olivat minulle arkipäivää. Tuho kutsui minua kuin seireeni. Järjellä pystyin estämään itseäni, mutta jos tilanne olisi mennyt vielä huonompaan suuntaan, en tiedä olisiko järki enää ollut tarpeeksi vahva. 

Toki minulla oli sivuoireita, ja on vieläkin. Lääkeannosta piti viilata moneen otteeseen. En halua koskaan kokea sellaista jatkuvaa, viikkojen pituista pahoinvointia kuin silloin koin. Se väsymys on lamauttavaa. Mutta olin elossa. Ihan sama vaikka väsytti, mutta olin elossa.

Minulla on ollut lääkitys nyt 1v 3kk. Olen käynyt terapiassa ensimmäisen vuoden lääkityksen saamisesta. Olen saanut nyt pienentää annosta ja kohta lääkitystä aletaan purkamaan. Lääkärini on koko ajan kannustanut minua ottamaan itse vastuuta hoidostani, eli sain päättää lääkityksen aloittamisen ja hän on kannustanut minua myös purkamaan sitä heti, kun se on toipumiseni kannalta mahdollista.

En näe syytä miksi kukaan, joka saa asianmukaista hoitoa, söisi lääkkeitä vuosikausia. En näe syytä, miksi kukaan lääkäri kieltäytyisi purkamasta potilaan kanssa lääkitystä, potilaan näin halutessa. En näe syytä, miksi lääkäri ei suostuisi vaihtamaan lääkettä, jos sivuoireet käyvät potilaalle sietämättömäksi.

Masennus on oikea, todellinen sairaus, kuten syöpä tai alaraajahalvaus. Professori Kirschin kehoitus lähteä lenkille ei ole todellinen ratkaisu masennukseen, koska vaikeasti masentuneen aivot ja ajatukset ovat sairaita, ja lamauttavat ihmisen. Sairas mieli ei pysty pakottamaan masentunutta lenkille. Sairaalle mielelle se on liian suuri ponnistus.

Olen niin väsynyt kohtaamaan sairauteni mitätöintiä ja lääkityksen demonisointia. Please, ottakaa masennus tosissaan.