Masennuslääkkeiden puolesta

Helsingin Sanomat uutisoi tänään Harvardin yliopiston professori Irving Kirschin väitteistä, että masennuslääkkeet ovat suuri huijaus. Ensimmäisenä haluaisin huomauttaa, että näin väittää psykologian professori. Siis professori alalla, joka hyötyy lääkitsemättömyydestä. Mitä masentuneempi, sitä potentiaalisempi asiakas. Jutun otsikkohan on suoranaisesti kalasteleva, myöhemmin tekstissä kun kuitenkin tuodaan suomalaisprofessori Erkki Isometsän vastaväitteet ja huomautus, että lääkkeiden teho on kohtalainen ja paras tulos saadaan kun ne yhdistetään psykoterapiaan. Sivuoireista muistetaan toki mainita myös.

Masennuslääkkeistä uutisointi on pääosin negatiivista ja mustamaalaavaa. On totta, että lääkkeitä varmasti määrätään nykyään liian heppoisin perustein ja jopa lievästi masentuneille. Usein terapiaan pääsy on mahdotonta, eikä ratkaisuksi nähdä muuta kuin lääkehoito. On ihan varmasti hyödyntöntä nappailla masennuslääkkeitä vuosikausia lievään masennukseen, varsinkaan jos masennuksen syytä ei pystytä hoitamaan. En siis missään nimessä ole sitä mieltä, että lääkkeet ovat automaattisesti hyvä ratkaisu masennuksen hoidossa.

7b.jpg

 

Mutta.

Minä koen, että masennuslääkkeet ovat pelastaneet henkeni. Jos joku on lukenut viime kuun Kauneus ja Terveys -lehteä, kerron siinä oman tarinani lääkkeistä. Jos en olisi reilu vuosi sitten saanut lääkkeitä, olisin ehkä tappanut itseni. En tiedä, olisinko pystynyt tekemään niin lapselleni, mutta en voi olla varma. Silloin itsensävahingoittamisfantasiat olivat minulle arkipäivää. Tuho kutsui minua kuin seireeni. Järjellä pystyin estämään itseäni, mutta jos tilanne olisi mennyt vielä huonompaan suuntaan, en tiedä olisiko järki enää ollut tarpeeksi vahva. 

Toki minulla oli sivuoireita, ja on vieläkin. Lääkeannosta piti viilata moneen otteeseen. En halua koskaan kokea sellaista jatkuvaa, viikkojen pituista pahoinvointia kuin silloin koin. Se väsymys on lamauttavaa. Mutta olin elossa. Ihan sama vaikka väsytti, mutta olin elossa.

Minulla on ollut lääkitys nyt 1v 3kk. Olen käynyt terapiassa ensimmäisen vuoden lääkityksen saamisesta. Olen saanut nyt pienentää annosta ja kohta lääkitystä aletaan purkamaan. Lääkärini on koko ajan kannustanut minua ottamaan itse vastuuta hoidostani, eli sain päättää lääkityksen aloittamisen ja hän on kannustanut minua myös purkamaan sitä heti, kun se on toipumiseni kannalta mahdollista.

En näe syytä miksi kukaan, joka saa asianmukaista hoitoa, söisi lääkkeitä vuosikausia. En näe syytä, miksi kukaan lääkäri kieltäytyisi purkamasta potilaan kanssa lääkitystä, potilaan näin halutessa. En näe syytä, miksi lääkäri ei suostuisi vaihtamaan lääkettä, jos sivuoireet käyvät potilaalle sietämättömäksi.

1b.jpg

Masennus on oikea, todellinen sairaus, kuten syöpä tai alaraajahalvaus. Professori Kirschin kehoitus lähteä lenkille ei ole todellinen ratkaisu masennukseen, koska vaikeasti masentuneen aivot ja ajatukset ovat sairaita, ja lamauttavat ihmisen. Sairas mieli ei pysty pakottamaan masentunutta lenkille. Sairaalle mielelle se on liian suuri ponnistus.

Olen niin väsynyt kohtaamaan sairauteni mitätöintiä ja lääkityksen demonisointia. Please, ottakaa masennus tosissaan. 

Hyvinvointi Mieli Terveys Uutiset ja yhteiskunta

Kaunoja

Jäin itselleni kiinni paskanpuhumisesta selän takana. Tai itse asiassa jäin kiinni kaverille, joka napautti minulle asiasta. Ihminen, josta puhuin pahaa oli loukannut minua. Siksi koin, että minulla on oikeus olla hänelle ilkeä. 

Mikä ei tietenkään ole totta. 

10b.jpg

Vaikka koen olevani rento tyyppi, jolle voi heittää karsiakin läppää, minun on vaikeaa päästää irti joistakin asioista. Yksi niistä on se, jos minua loukataan. Se, että loukkaannun, vaatii aika paljon. Mutta kun sen rajan ylittää, en osaa antaa sitä anteeksi. Silloin saatan olla julma. Mieleni alkaa lietsomaan asiaa entisestään. Pyöritän asiaa uudestaan ja uudestaan päässäni, ja se alkaa suurentua. On ihmisiä, jotka ovat loukanneet minua kauan sitten. Olen kantanut kaunaa kymmeniä vuosia. Yhdelle ihmiselle en luultavasti pysty antamaan koskaan anteeksi. 

En silti halua olla ihminen, joka puhuu pahaa selän takana. 

Haluan olla se tyyppi, joka on kannustava ja suvaitsevainen. Meidän ei tarvitse olla samanlaisia, ajatella samoja reittejä, toimia samoilla kaavoilla. Erilaisuus on hieno asia. Vaikka joku ajattelee, sanoo tai toimii tavalla, jota en ymmärrä, se ei tee hänestä huonompaa. Vain erilaisen. 

9b.jpg

Ja jos joku loukkaa minua sanomisillaan, kumpuaa se jostain. On se sitten ajattelematon möläytys tai pahan olo purkamista, se ei välttämättä ole henkilökohtaista. Jos se on, voi myös katsoa peiliin. Miksi hän haluaa loukata juuri minua? Onko minussa jotain, mikä sen kirvoitti? Voisinko toimia hänen kanssaan toisin, jotta välimme paranisivat? Kaikkea ei tietenkään tarvitse sietää, mutta joskus on hyvä myös päästää kaunoistaan irti. Kaunainen elämä on loppujen lopuksi raskaampaa itselle, kuin sille, joka sinua loukkasi. 

Olen tietysti hyvin pahoillani julmuudestani ja piiskaan itseäni siitä, koska olen niin armoton itselleni. Muista tämä tunne seuraavan kerran kun ajattelet toisesta ihmisestä pahaa. Pidä edes suusi kiinni.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli