Muistan kun Robin Williams kuoli. Siis teki itsemurhan, taustalla masennusta ja päihdeongelmia. Useat olivat järkyttyneitä siitä, miten päälle päin niin iloinen ja hauska mies olikin sisältä syvästi onneton.

Minä ymmärsin herra Williamsia heti. Itse koen olevani tällainen olohuonekoomikko. Porukan pelle. Se jonka on pakko vääntää kaikki vitsiksi. Joka lyö leikkiä omilla heikkouksillaan ja heittelee sarkastisia kommentteja kavereille. Toki joku voisi sanoa, että olen hitusen vähemmän hauska kuin Robin Williams, mutta koen silti voimakasta ymmärrystä ja myötätuntoa häntä kohtaan.

Minulle sanottiin, että ei minusta päälle päin uskoisi että olen masentunut. Olen niin nauravainen. Miksen ollut kertonut, ja miksi en vaikuta masentuneelta. Tai no, vaikutin masentuneelta vihdoin siinä vaiheessa, kun olin halunnut ajaa sillankaiteeseen. Enää en jaksanut hymyillä. 

Minä ajattelen, että haluan saada ihmiset nauramaan, jottei heidän tarvitse olla yhtä surullisia kuin minä. Jos voin höpötykselläni ilahduttaa muita, voin hetken kokea olevani jonkun arvoinen. Minulla on hurjan voimakas tarve tehdä itseni muille tarpeelliseksi. Jos olen sitä tai tätä, minulla on ystäviä. Jos olen iloinen ja mukavaa seuraa, minun kanssani halutaan hengailla. 

Siinä on muuten eräs suurimmista syistä, miksen ole onnistunut rakkauselämässäni. Miten suhde voisi olla terve, jos koen etten kelpaa ilman että minusta on kamalasti hyötyä? Monesti deittalemani tyypit ovat olleet niitä pahamaineisia renttuja, joilla on omia ongelmia ihan tarpeeksi. Minä ja minun ongelmani eivät varsinaisesti helpota kuviota. Tokihan minä olen tiedostamattani halunnut heitä auttaa, olisinhan sitten ollut tosi tarpeellinen. Oikeastaanhan kahden aikuisen välinen suhde ei voi olla mikään terapiasuhde, suuntaan tai toiseen. 

Tarinan opetus on se, että minun on lakattava ajattelemasta etten riitä tai kelpaa vain olemalla minä. Minussa on paljon hienoja asioita, jotka tekevät minusta korvaamattoman monelle ihmiselle. Se riittää, että olen vain olemassa. 

(Voisi luulla että tämä blogikin palvelee hyödyllisyyden fiksaatiotani. Sovitaanko, että tämä on terapiaa? 😉