Kävimme eilen varhaisultrassa yksityisellä, koska halusimme nähdä onko kaikki niinkuin pitääkin.

No, ei ollut.

Viimeisistä kuukautisista laskettuna minulla pitäisi olla viikkoja nyt 6+4. Ultrassa näkyi raskauspussi oikeassa paikassa, mutta alkio oli noin viikkoa pienempi kuin sen noilla lukemilla pitäisi olla. Se oli liian pieni myös siihen, että syke olisi näkynyt, joten emme voi tietää, oliko se edes elossa. Minulla on ollu veristä vuotoa ja menkkamaisia vatsakipuja muutaman päivän ajan, joten ensimmäinen ajatus oli se, että huonosti kävi. Alkio on lakannut kasvamasta ja vuoto enteilee keskenmenoa. 

Sitten aloimme kätilön kanssa miettimään, voisiko olla mahdollista että alkio on saanut alkunsa viikkoa oletettua myöhemmin. Katsoimme kalenteria ja muistelimme, missä vaiheessa teimme testejä. 8.5. oli kiertopäivä 25, jolloin teimme negatiivisen testin. 11.5. oli kiertopäivä 28, eli jos kierto on normaali ja säännöllinen, se päivä jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Teimme tuona päivänä hyvin, hyvin haalean haamutestin, eli positiivinen tulos oli todella haalea. Jos kiertoni olisi ollut 28 päivää, testituloksen olisi pitänyt olla vahva viiva.

Viimeinen testi tehtiin kiertopäivänä 32. Käytimme silloin digitaalista testiä, koska en olisi saanut mielenrauhaa, ennen kuin näkisin testissä sanan raskaana. (Tiedän, olen skitso neurootikko :D) Testi sanoi kyllä sen maagisen sanan, mutta kertoi myös että olin raskaana vasta 1-2 viikkoa! Vaikka olisi pitänyt olla 4-5 tai ainakin edes 3-4. Ajattelin tuolloin, että ehkä se johtui siitä, etten tehnyt testiä aamulla. Nyt ultran jälkeen on kuitenkin mahdollista, että minulla on ollut pitkä kierto ja ovulaatio ainakin viikon myöhässä.

Ultraajan kanssa sovittiin, että pääsemme viikon päästä uudestaan ultraan. Jos alkio ei ole kasvanut viikossa, tulos on selvä, ja kyseessä on keskenmeno. Jos taas tyyppi on kasvanut, meidän pitäisi nähdä myös syke ja siitä voisimme päätellä, että papana on saanut alkunsa oletettua myöhemmin ja myös laskettu aika siirtyy.

Meidän perhe ♥

Nyt meillä on siis piinallinen viikko edessä. Vuotoa on edelleen, ja voi olla että se on täysin vaaratonta eikä liity mitenkään hepun pieneen kokoon. Yritän pysyä positiivisena, vaikka vaikeaa se onkin. Ensimmäinen tunne oli tietenkin suru ja huoli, mutta vuorokausi ultran jälkeen on helpompaa yrittää olla toiveikas. Raskausoireita on edelleen, pahoinvointia, närästystä, rintojen arkuutta, näitä kivoja. Ne antavat myös toivoa. En olisi uskonut, että olisin pahoinvoinnista iloinen.

Jäämme siis odottelemaan ensi maanantaita. To be continued…