On aika paljastaa salaisuus. Olen raskaana. 

Okei, ei tää mikään salaisuus ole. Olemme mieheni kanssa Snapchatissa (@lauratau84) dokumentoineet vauvaprojektia jo yritysvaiheesta alkaen. Idea oli miehen, ja olin ensin että no ei todellakaan. Koska eihän tapana ole kertoa raskaudesta vasta kuin viikolla 12, saati sitten vauvan yrittämisestä! Mutta sitten: Miksi ei? Kuka sen määrää? Jos jotain sattuu, vauvaa ei kuulu tai kaikki ei mene niinkuin suunniteltiin, mitä sitten? Kyllähän siitäkin voi kertoa aivan yhtä avoimesti.

Olen miettinyt paljon, olenko todella outo, kun avoimuus on minulle helppoa. En ymmärrä, miksi minun pitäisi salailla jotain, jos en halua. Ehkä olisin toista mieltä, jos minulla olisi tosi paljon lukijoita, tykkääjiä ja seuraajia. Isommat massat tuovat enemmän lieveilmiöitä. Ja on toki eri asia salailla, jos asiaan liittyy muita osapuolia. En paljasta asioita, joita minulle luottamuksella kerrotaan.

Ja vastoin yleisiä tapoja kerroimme positiivisesta raskaustestistä heti. Ensin soitimme läheiset läpi ja laitoimme ystäville viestiä. Sitten kerroimme Snapchatissä. Pian asia julkistettiin myös Facebookissa. Olen viidennellä viikolla, eli olen tiennyt itse raskaudesta viikon. Emme siis ole turvallisilla viikoilla, emmekä edes käyneet ensimmäisessä neuvolassa.

Tulin raskaaksi kahdeksan vuotta sitten ensimmäisellä yrittämällä. Tulin raskaaksi tälläkin kertaa ensimmäisellä yrittämällä. Uskon, että jonkun mielestä varsinkin tämän takia minun tulisi pysyä vaatimattomasti hiljaa, eikä hieroskella hyvää onneani muiden silmille. Kaikille vauvauutiseni eivät ole välttämättä helppoja, varsinkin kun vielä vuosi sitten olin ehdottoman varma, etten halua enempää lapsia. Koskaan. (Tottapuhuen uskoin itsekin vasta neljännen positiivisen testin jälkeen olevani raskaana.) Tunnen syyllisyyttä siitä, että tämä oli näin helppoa. 

Kuva.

Onko reilua muuttaa mieltä 180 astetta ja tehdä vauvapäätös nopeasti? Emme halunneet mieheni kanssa jäädä odottelemaan. Olemme yli kolmekymppisiä, mieheni reilummin kuin minä. Jos jäisimme odottamaan valmistumistani ja vakituista työpaikkaa, vauva-asia lykkääntyisi. Me koimme, että kesken opiskelujen on helpompi jäädä kotiin, kuin kesken nousujohteisen uran. Rahaa on toki niukasti, mutta selviämme. Ajattelimme, että jos todella haluamme yrittää, on se tehtävä nyt.

Raskauteni myötä bloginikin sisältö tulee varmasti muuttumaan. Koska kirjoitan elämästäni ja ajatuksistani, en voi olla kirjoittamatta jostain näin suuresta. Hassua on se, että tyttäreni ollessa vauva minulla oli bloggerin puolella Lapsenkengissä-blogi, jossa pääpaino oli juuri vauva-asioilla. Ehkä tämän kakkosversion perustaminen oli enne. 🙂