Viimeisin blogitekstini herätti aika paljon keskustelua täällä Lilyssä, sekä omassa Facebookissani. Haluan tehdä selväksi, että en ole liikuntaa vastaan. Tuollaiset uutiset tekevät mielestäni vain karhunpalveluksen masennusta sairastaville. Mutta mielipiteitäni voi lukea lisää kyseisestä postauksesta ja sen kommenttiosastolta.

Mutta liikunta. Se on asia, jota kohtaan minulla henkilökohtaisesti on ristiriitainen suhde. Omasta suhteestaan liikuntaan kirjoitti juuri Saranda. Luin sitä tuntien pienen (okei, ison) kateuden piston sydämessäni. 

Minä haluaisin olla se ihminen, joka kokee liikunnan terapeuttiseksi. Haluaisin olla sellainen, jolla veri vetää lenkkipolulle. Joka himoitsee kasviksia ja hedelmiä ja muuta terveellistä. 

Mutta olen sitä vastoin se, joka rentoutuu mieluiten sohvalla Netflixin ääressä, vetää päikkäreitä ja burgeria. Veri vetää tasan yhteen paikkaan: vaaka-asentoon. Ja sehän tosiaan näkyy ja tuntuu kehossa, että sohva on paras tapa viettää aikaa. Kiloja on noin 10 liikaa, lihaskunto olematon, naama leveä kuin Marie-keksi ja vatsan paikalla on pussillinen läskiä. 

Kuva.

Ja miten selittäisin nykyisen olemukseni? En mitenkään. Tai siis voin yrittää, mutta se on lähinnä tällaista säälittävää räpellystä:

En ehdi liikkua tai syödä kunnolla. Käyn koulussa, teen töitä, minulla on kaksi koiraa ja olen yh-äiti.
Ehdit silti käydä melkein viikottain burgerilla ja katsoa lempisarjat ja myös ne, joita et oikeastaan edes haluaisi katsoa.

En pysty käymään salilla, koska lapsi ja koirat on jo tosi paljon yksin. Eikä kotona voi treenata.
Okei, ei salille, mutta miksei kotona voi treenata? Ja lenkillä voi käydä koirien kanssa.

Talvella ei voi lenkkeillä.
No ehkei -25 asteen pakkasilla, mutta muina aikoina voi ihan hyvin. Pukeutumis- ja asennekysymys.

Terveellinen ruoka maksaa ja olen köyhä yh-opiskelija.
Niin ja silti on varaa siihen viikottaiseen burgeriin?

En vain saa aikaiseksi liikkua. Siihen täytyy aina pakottaa itsensä.
Pakota. Ei siinä sen kummempaa. Kuulema jossain vaiheessa sitä ei enää tarvitse tehdä, vaan liikunnasta voi oppia tykkäämään.

Terveellinen ruoka on pahaa.
Uusiin makuihin tottuminen vie aikaa, mutta kaikesta voi oppia tykkäämään. 

En tykkää laittaa ruokaa.
Opettele. 

Ja niin edelleen. Esteet terveellisemmille elämäntavoille on omassa päässä, eikä missään muualla. 

En sitten tiedä, mitä pitäisi tehdä että se ajatusmaailma ja asenne muuttuisi. En ole sinnikäs tai päättäväinen ihminen, enkä varsinkaan hitustakaan kurinalainen. Hypnoosi? Tavoitteet, välietapit? Lottovoitto? Personal trainer?

Olen kyllästynyt tuntemaan oloni turvonneeksi ja pöhöttyneeksi ja näyttämään ällöttävältä hirvitykseltä. Geeniperimäni on sellainen, ettei myöskään terveyssyistä paljon naurata painaa liikaa ja etenkään olla näin huonossa fyysisessä kunnossa. Rasitteena on niin keskivartalolihavuutta, diabetesta, syöpää, sydänongelmia ja selkävaivoja. 

Neuvoja ja vinkkejä otetaan vastaan! Miten saa huijattua itsensä liikkeelle? Syöminen on parantunut mulla nyt tosi paljon jo, kun ollaan jätetty liha kokonaan ja maitotuotteet lähes kokonaan pois ja lisätty rutkasti kasviksia ja hyviä rasvoja. Mutta se liikunta on ongelma. Haluan oppia tykkäämään liikunnasta! Haluan himoita lenkille! Haluan rakastua endorfiineihin!