Riskejä, diagnooseja ja vaivoja
Odotan toista lastani. Tämä raskaus on kuitenkin jo minulle neljäs, sillä olen saanut kaksi keskenmenoa. Ensimmäisessä raskaudessani minulla oli ruokavaliohoitoinen raskausdiabetes sekä raskaushepatoosi (hepatokestoosi), jonka takia synnytys käynnistettiin. Siitä on aikaa pian yhdeksän vuotta (ja 15 kiloa).
Tähän raskauteen oli aika luontevaa lähteä siis varovaisella asenteella, pahinta peläten, kaikkeen varautuen. Jo pelko raskauden epäonnistumisesta kahden perättäisen keskenmenon jälkeen oli merkittävä. Raskauden edetessä aloin varautua jo radi- ja hepatoosi-diagnooseihin sekä siihen, että mikäli tämä raskaus päättyisi synnytykseen, olisi se käynnistettävä. Eihän tällainen alkuasetelma ole kaikista suotavin, mutta mielestäni pessimismiä ei ole todennäköiseen varautuminen.
Niin alkoi siis tämä raskaus. Heti alusta asti jouduin kärsimään pahoinvoinnista, oksenteluineen ja heikotuksineen. Vuodenvaihteessa, melko varhaisilla viikoilla minulla oli pitkä ja sitkeä influenssa ja siitä selvittyäni sain parin päivän oksennustaudin. Melko pian, jo ennen 12 raskausviikon täyttymistä jouduin käymään sokerirasitustestissä aiemman raskausdiabeteksen vuoksi. Kolmatta tulosta ei saatu, sillä testi jouduttiin keskeyttämään oksenteluni takia, mutta jo kaksi ylimenevää arvoa varmistivat diagnoosin: tälläkin kertaa minulla on raskausdiabetes.
Diagnoosihan tarkoittaa sitä, että verensokereita on mitattava ja seurattava. Käynnit OYSin äitiyspoliklinikalla alkoivat, aluksi kuukauden välein. Positiivista niissä on etenkin se, että pääsemme joka kerta kurkkaamaan ultralla vauvaa. Lyhyen sokeriseurannan jälkeen jouduimme toteamaan, että verensokeri ei pysy kurissa pelkällä ruokavaliolla. Minun oli siis aloitettava insuliinin pistäminen. Myöhemmin lääkitystä lisättiin vielä tablettimuotoisella metformin-lääkityksellä.
Raskausdiabeteksen lisäksi olen kärsinyt myös kivuista ihan eri tavalla, kuin esikoista odottaessani. Jo varhaisilla viikoilla alaselkääni alkoi sattumaan. Minulla on yliliikkuvat nivelet, ja raskausaikana etenkin häntäluun/lantion seudulla oleva SI-nivel joutuu koetukselle. Sen yliliikkuvuuden aiheuttama kipu säteilee myös toiseen jalkaan, joka saattaa lähteä totaalisesti alta. Pitemmillä viikoilla alkoivat liitoskivut, jotka pahenevat koko ajan. Neuvolan terkkarin mukaan vauva on jo nyt laskeutunut aika alas, joten se painaa alakertaa aikalailla ja laittaa liitokset koville. Kivuista johtuen en siis ole pystynyt liikkumaan hirveästi.
Pari viikkoa sitten kävin labrassa verikokeessa. Edellisen raskauden hepatoosista johtuen minulta haluttiin tarkistaa myös maksa- ja sappiarvot hyvissä ajoin. Tulokset olivat selvät: minulla on myös hepatoosi. Arvot eivät olleet hälyttävät, joten ensin seurattiin viikko ja sen jälkeen, kun arvot eivät olleet laskeneet, aloitettiin lääkitys. Nyt siis seurataan, mihin suuntaan arvot kehittyvät, saadaanko ne kuriin lääkityksellä, vai jatkavatko ne nousuaan. Hepatoosissa oireena on ihon(alainen) kutina, josta en ole ainakaan vielä kärsinyt. Korkeat arvot lähellä laskettua aikaa johtavat riskiin sikiön kuolemasta, joten siksi synnytyksen käynnistäminen on ainoa ratkaisu.
Siispä tämäkin synnytys joudutaan käynnistämään. Jo insuliinihoitoinen raskausdiabetes johtaa synnytyksen käynnistämiseen. Raskauden ei anneta mennä ainakaan yli 40 viikon, vaan todenäköinen käynnistys on 37. viikon täyttyessä. Mikäli hepatoosi ja sen myötä maksa- ja sappiarvot villiintyvät, voi käynnistys olla edessä jo aiemmin. Insuliinihoitoinen radi lisää myös raskausmyrkytyksen riskiä, joten sekin saattaa vielä tulla joukon jatkoksi. Toivon todella, että siltä välttyisin.
Riskejä, diagnooseja ja vaivoja siis on ollut ihan riittämiin. Vaikka iloitsen jo näin pitkälle edenneestä raskaudesta (etenkin kahden keskenmenon jälkeen), olen samalla täysin kyllästynyt olemaan näin kelvoton ja vaivainen odottaja. En huoliltani välillä osaa päättää, onko vauvan parempi olla vielä mahassa vaiko lääkäreiden tarkkailussa ulkomaailmassa. Yritän olla stressaamatta, pitää yllä positiivista asennetta ja nauttia vapaudesta, kun sitä vielä on. Sen tiedän, että tämä raskaus on ehdottomasti viimeiseni. Kävi miten kävi.
Ps. Olisi mukava kuulla muiden riskiraskauden kokeneiden kommentteja! :)