Tammikuu 2000

Perjantai

TÄNÄÄN ON KIVA PÄIVÄ KOSKA ON PERJANTAI JA KARKKIPÄIVÄ EIKÄ ISÄ OLLUT HUMALASSA + KORISTA

Sunnuntai

TÄNÄÄN ON KAUHEA PÄIVÄ KOSKA ISI OLI HUMALASSA! JUOKSIN NAAPURIIN JA PYYSIN HEIDÄN ÄITIÄ SOITTAMAAN POLIISIT!! KAUHEA JUTTU!!!

En ole pystynyt kirjoittamaan yksityiskohtaisesti mihinkään päiväkirjaan mitä esimerkiksi on tässä tapahtunut, muistaakseni kuitenkin isäni oli lyömässä äitiäni nyrkillä kasvoihin. Muistan, kuinka jätin meidän ulko-oven auki, jos sisaruksilleni tai äidilleni tulee kiire juosta pakoon, on ovi valmiiksi auki. Myös naapurit kuulisivat paremmin asunnosta kuuluvan huudon. Naapurin rouva kuunteli hetken mikä tilanne meillä kotona on, ja soitti melko pian poliisit. Rappukäytävässä katsoin kun he veivät isääni pois, ja isäni huusi minulle kuinka olen liian herkkä ja näin ei tulisi koskaan toimia. Isäni syyllisti minua poliisien soittamisesta useaan kertaan tämän jälkeen ollessaan humalassa ja aggressiivinen.

Tiistai

Tänään on kiva päivä kun kävin iskän kanssa kaupassa. Iskä osti minulle Pehmoisen lelun. Me käytiin Hesburgerissa ja haettiin äiti mukaan, iskä antoi 50 mk mulle, ostin tarroja ja cocoja

Perjantai

sain oman kännykän! (muistaakseni motorolan mötikkä jossa oli pieni antenni)! ja on koristreenit. Anssi oli siellä ja se sano jotain että sulla on hieno paita, itse asiassa mä pidän Anssista.

Sunnuntai

EN TYKKÄÄKKÄÄN ANSSISTA VAAN HANSONIEN VELJEKSISTÄ

Perjantai

Iskä on ehkä tänään humalassa,

Lauantai

Iskä oli humalassa, mutta ei huutanut ja rähjännyt vaan meni suoraan nukkumaan, johtuu varmaan viime kertaisesta

Sunnuntai

Iskä oli Humalassa ja oli kuin eilen, NOU Hätä, olen tulossa kipeäksi oksennustautiin

Perhe Oma elämä Lapset Syvällistä