Lapsuuteni

Lapsuusajan pitäisi olla jokaiselle ihmiselle hyvä ja varsinkin turvallinen,mutta minun ja siskojeni lapsuus oli jotain aivan muuta kuin hyvä tai turvallinen.Jokainen päivä kotona oli hengissä selviytymistä joten kuten.Isämme hakkasi ja käytti henkistä väkivaltaa meitä lapsia kohtaan.Koskaan ei tiennyt että selviääkö tämän päivän ilman hakkaamista remmin soljella tai jollain muulla kättä pidemmällä.Jos vähänkin kiukutteli tai sanoi vastaan niin isämme löi,jos isä ei ollut kotona niin äitimme repi puolet hiuksista ja huusi että odottakaa kun isänne tulee kotiin.Meidät opetettiin tottelemaan väkivallalla ja sairaanloisella pelolla omia vanhempiamme .Isämme oli ja on vieläkin pahimman luokan narsisti ja alkoholisti.Isämme tapa pyytää anteeksi meiltä oli antaa rahaa ja sanoa että ostakaa jotain itsellenne ja unohtakaa koko juttu.Pahempia muistoja on kun itse olen pihalla kiukutellut niin isäni on lyönyt minua rautaputkella päähän ja kun olen maannut maassa niin hän on lyönyt vielä muutaman kerran uudestaan.Sitten se kun keskimmäinen siskoni kiukutteli huoneessa niin äitimme hakkasi siskoni selän mustaksi kirjotuspöydän levyllä.Ja myös se kun isämme yritti tappaa vanhinta siskoa kuristamalla,hakkaamalla syöttötuolin palasiksi selkää vasten ja imuriputken metalli osalla selkään,lopuksi hän nosti kurkusta ylös ja löi nyrkillä naamaan.Onneksi siskoni pääsi sängyn alle loppujen lopuksi turvaan,muuten hän olisi varmaan kuollut.Ruokailumme oli ihan täyttä tuskaa kun isämme istui remmin kanssa pöydän päässä ja meillä oli vain 2 vaihtoehtoa joko syötiin tai itkettiin ja syötiin.Reissumme sukulaisille oli sellaisia että jos kiukuteltiin niin isämme pysäytti auton sivuun ja hakkasi koivun oksalla ympäri kasvoja ja kehoa.Sitten kun itkimme niin sitten matka jatkui.Sukulaisille ja tuttaville vanhempamme esitti täydellistä,mutta kotona vallitsi täystuho.Kuristamista,hakkaamista ja henkistä väkivaltaa.Aina sai miettiä mitä sanoi tai teki ettei tule turpaan.Koulussakin olin koulukiusattu eli ei yhtään helpotusta elämään..Mikään ei ollut turvapaikkana minulle.Kukaan ei yleensä uskonut meitä kun kerroimme elämästämme kotona tai jos uskoi niin me mustamaalattiin vanhempiamme.Osa sukulaisista tiesi millaista meillä oli mutta ei tehnyt mitään sen eteen että päästäisiin pois.Kerran setämme tuli kylään meille ja meillä oli ruokailu kesken niin isämme huusi että hän katkaisee kielemme jos ei syödä ruokaa kunnolla ja löi puukon keskelle ruokapöytää.Yhden ainoan kerran äitimme on tullut väliin ja sekin oli silloin kun isäni yritti tappaa iso siskoani.Muuten äitimme ei puuttunut mihinkään mitä meille tehtiin,välillä hän vai huusi ettei meitä ole tänne sen takia tehty että meidät pitäisi tappaa.2 Kertaa olemme olleet turvakodissa isämme juomisen ja riehumisen takia mutta aina ollaan tultu takaisin koska äiti on aina uskonut isämme muuttuvan.Kerran olemme menneet lasten kotiin mutta emme jääneet koska äitimme ei saanut jäädä sinne.Vanhin siskoni on ollut 5vuotis  ja keskimmäinen on ollut 4 kun heidän hakkaaminen on jo alkanut.Sosiaali viranomaiset ovat käyneet ovellamme yhden kerran mutta silloin isäni on sanonut että hänellä on haulikko jos he tulevat sisään.Kukaan ei siis auttanut meitä.Meillä ei ollut yhtään turvallista aikuista auttamassa tai lohduttamassa meitä.Näin aikuisena vasta olen ymmärtänyt ettei se meidän lasten vika ollut vaikka niin ajattelin hyvin monta vuotta vielä sen jälkeen kun olin muuttanut pois kotoaa.

Mietin vain että miksi meitä piti kohdella ja kasvattaa meitä ihan väärin.Miksi kukaan ei auttanut ja mitä niin väärää me tehtiin että meitä piti hakata.