Teidän asiat kuuluu meille, mutta missä määrin?
Päiväkodin elämässä oppii tuntemaan lasten perheet todella hyvin. Kuulemme lasten kautta viikonlopun tapahtumat, tapaamme vanhemmat päivittäin parikin kertaa ja tiedämme heidän lomasuunnitelmansa. Tiedämme suurimman osan ammatit, joidenkin harrastukset, kesämökkien sijainnit ja perheen isovanhempien nimet. Kuulemme reissuista muumimaailmaan, sirkukseen ja Ikeaan. Tiedämme siis teidän uuden sohvan värin. Ja sen, että isi olisi halunnut mustan, mutta äiti päätti toisin. Lihapullat olivat hyviä.
Ihmiset harvemmin puhuvat niistä ikävistä asiosta. Me kuitenkin kuulemme myös ne. Useimmiten arvaamme, mitä perheessä on käynnissä. Olin todella kiitollinen yhdelle äidille, joka kertoi heidän infernaalisesta riidastaan, jonka lapsi oli kuullut. Riidassa sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta lapsi puhui siitä pitkään. Ei ole oikein huutaa ja raivota lapsen kuullen, mutta joskus niin käy. Meidän työ helpottui huomattavasti, kun tiesimme mistä on kyse. Silloin aamupiirissä voitiin keskustella riidoista, pahasta mielestä ja anteeksi pyytämisestä.
Lasten suvuissa tapahtuvat kuolemat vaikuttavat meidän elämäämme. Lasta askarruttaa moni asia ennen hautajaisia, ihan vaatteista lähtien. Miksi pukeudutaan mustaan? Onko muiden mummoja kuollut? Koska mummo tulee takaisin? Aamupiirissä eräälle eskarilaiselle koko kuoleman käsitys tuli uutena asiana, sitä oli jännä alkaa avaamaan siinä aamutuimaan. Me saatamme kuulla työstressistä. Lapsen maailmassa se tarkoittaa sitä, että äiti/isi oli koneella koko illan ja tiuski.
Monet asiat siis ihan kuuluvat meille. Meidän on hyvä tietää perheiden arjesta, siitä saa hyviä työkaluja arkeen ja ideoita tekemiseen. Moni asia kuuluu meille myös siksi, että voisimme auttaa lasta. Kun tiedämme isomman sisaruksen aggressiivisuudesta, pystymme tukemaan pienempää asian käsittelyssä. Meidän tulee saada tietää, vaikka se tekisi kipeää. Avioerosta me kuulemme aivan varmasti, ei sitä kannata yrittää piilotella. Kuulimme myös siitä, kuinka toinen vanhemmista muuttikin takaisin. On hyvä kuulla perheen isän olleen erityisen herkkä lapsi, se saattaa selittää perheen pojan herkkyyden. On mukava tietää, että perheessä pystytään samaistumaan lapsen oloon.
Mikä sitten ei kuulu meille?
Raha-asiat, kun puhutaan ihan numeroista. Meille riittää tieto, että onko tilanne hyvä vai huono. Jos se on hyvä, niin hyvä teille. Jos se on huono, niin meillä nousee tuntosarvet pystyyn. Voidaanko perheessä hyvin? Viekö stressi kaiken energian?
Meille ei kuulu mitä vanhemmat tekee sillä välin, kun lapsi on hoidossa. Olen kuullut hämmästelyä, kun äiti onkin tullut hakemaan lapsen suoraan omalta lenkiltään. Että kehtaakin pitää lastaan täällä, kun on itse lenkillä. Tiätkö ei kuulu sulle, oot täällä silti viiteen.
Olen kuullut ihmettelyä, että miten jonkun isä voi ensin tuoda lapsensa hoitoon ja sitten mennä lähikahvilaan. Voin tässä paljastaa tämmöisen nykyajan jutun, kuin etätyö. Se isä tuskin siellä luki Ilta-Pulua, vaikka sekään ei olisi kuulunut meille. Kaikki työ ei ole suorittavaa työtä, vaikka me sellaista teemmekin. Vanhempien kauppareissujen ajankohdat eivät myöskään ole meidän asia. Lupaan, että lapsella on hiton paljon mukavampaa istua siellä lammikossa, kuin olla niissä kuriksissa Prismassa hikoilemassa. Vaikka vanhempi makaisi sohvalla sen 7h mitä lapsi on hoidossa, ei kuulu meille. Kyseisen lapsen kuuluukin olla hoidossa, sillä vanhemmalla ei selkeästi ole kaikki hyvin.
Jos joku on parempi vanhempi käytyään lenkillä, hoidettuaan ostokset tai juotuaan kupin kahvia (vaikka duunia se raukka siellä tekee), niin sehän on hyvä meille. Meidän työ helpottuu kummasti, kun lapsilla on tulossa mukava ilta rentojen vanhempien kanssa.
Olen kuullut sanonnan: Happy wife, happy life. Mites sen kääntäisi päiväkotielämään? Iloinen vanhempi, kaikille parempi?