Vastuun välttelyä ja tilastojen taakse piiloutumista, olkaa hyvä.
Eva Siitonen on julkaissut päivähoidon ryhmäkokoselvityksen vuonna 2011. Hän on kartoittanut ryhmäkokoja ja suhdelukuja, sijaisten käyttöä ja henkilökunnan ajatuksia. Selvityksessä nousee aivan samat asiat esille, joita kohtaan päivittäin. Poissaolojen takia aikuisia siirrellään ryhmästä toiseen, suhdelukuja seurataan millilleen ja laittoman puolella ollaan viikottain.
Meidän ryhmän aikuistarve voi olla 2,4. Eli kaksi aikuista ja vähän päälle. Näissä tapauksissa me menetämme tämän yhden aikuisen toiselle ryhmälle. Sitten olemme miinuksella 0,4. Kolmen pienryhmän pyörittäminen kahdella aikuisella on mahdotonta, joten päivän suunnitelmat joko unohdetaan tai toteutetaan soveltaen.
Ymmärrän täysin, että näitä tilastoja tulee tehdä. Kuvittelin naiivina, että tilastoja käytetään hyvän toteuttamiseen. Todellisuudessa niiden käsittelyssä on unohdettu täysin inhimillinen puoli. Lapset eivät ole numeroita. Vaikka me olisimmekin 0,6 verran plussalla, niin sellaisena päivänä ajan voisi käyttää sulkeutuneeseen lapseen, joka käy läpi vanhempiensa avioeroa. Tai voisi kirjoittaa vasua. Tai havainnoida leikkiä hetken pidempään. Voisiko sitä 0,6 käyttää myös meihin aikuisiin? Silloin voisi esimerkiksi tauottaa hieman pidempään täysin lopussa olevaa kollegaa ja käydä läpi varavaatteet.
Miksi lähdin pureutumaan aiheeseen nyt? Koska sain töissä niin hirveän raivarin, että minun piti mennä ulos rauhoittumaan.
Löysin itseni tilanteesta, jossa iltapäivällä aikuisia oli yksinkertaisesti liian vähän. Seuraavana päivänä asian käsittelyssä johtaja sanoi, että LASKENNALLISESTI heitä oli täysin riittävä määrä, joten pulinat pois. Yksi aikuinen oli sairaslomalla ja toinen lähti oltuaan kaksi tuntia töissä. Meillä kävi kääntymässä sijainen, hän viihtyi paikalla kaksi tuntia (kiitos Seure siitäkin). Siitä huolimatta, että nämä kaksi ihmistä eivät olleet fyysisesti enää paikalla klo 11 jälkeen, heidän laskettiin vahvuuteen.
Saan elohiiren silmään pelkästään tämän kirjoittamisesta. Eli kaksi aikuista olivat ns. haamuina paikalla. Oikeasti iltapäiväulkoilussa oli kolme aikuista ja pihallinen lapsia. Yksi oli kiinni avustettavassa lapsessa ja yksi sisällä pissattamassa jotain porukkaa. Koko piha oli yhden aikuisen valvonnan alla. Siinä samalla vaihdetaan kuulumiset vanhempien kanssa ja valvotaan lapsia ikähaitarilla 2-6v.
Tilanne oli ollut täysin kestämätön. Olisin tyyntynyt, jos päiväkotimme johtaja olisi ollut kanssani samaa mieltä. Sen sijaan hän puhui tilastoista ja laskennallisesti laillisen puolella olemisesta. Mitä väliä sillä on, oliko se laillista? Tilanne oli silti vaarallinen ja älytön.
Olen itse äärimmäisen epäkiinnostunut käyttöasteista ja täyttöasteista niin kauan, kun niitä luetaan täysin väärin. Jos ihminen ei ole paikalla, häntä ei pidä laskea mukaan. Mihin muuhun alaan tällaista laskentatapaa voidaan soveltaa? Että Bussikuski-Pate oli aamulla töissä, mutta joutui migreenin takia lähtemään kotiin. Ihmettelisikö hänen esimiehensä iltapäivällä, miksi Paten bussilinja ei liikkunut?
Miten reagoisit, jos sinun eilen sopimasi puhelinpalaveri ei alkaisikaan? Mainostoimisto-Matti onkin lääkärissä. Hän näkyy vihreänä pallurana läsnäolevana, koska on laskennallisesti paikalla. Ambulanssit eivät liikkuisi, koska periaatteessa ne ihmiset ovat kyllä töissä. Mutta vain periaatteessa, oikeasti he ovat Mikkelissä koulutuksessa.
En tiedä mistä raivostuin eniten. Siitä, että johtajani torppasi huoleni täysin. Vai siitä, että työkaverini eivät olleet vetämässä joogahengitystä kanssani ulkona. Meidän talon aivan fantastinen lastenhoitaja kuittasi asian huokaamalla, että et säkään kohta enää jaksa suuttua. Mitä hyötyä?
Ymmärrän häntä täysin. Lannistettu ihminen harvemmin viitsii edes suuttua. Miten saada asiat muuttumaan, kun ei edes oikein tiedä mistä nämä meidän työhön vaikuttavat päätökset tippuvat?
Tästä kyseisestä iltapäivästä tulen kirjoittamaan uudestaan, siinä oli niin monta muuttujaa. Tällä kertaa johtajamme päätti estää tulevat vaaratilanteet vaatimalla heijastinliivit myös aikuisten päälle. Ehkä solmin siitä liivistä huivin silmieni eteen. Niinhän johtajanikin on tehnyt.