Suotta pelkäsitte, täällä ollaan. Väsyneempänä kuin koskaan!
Moi kaikille! Tähän kärkeen pahoittelen hiljaiseloani. Tässä on ollut nyt VÄHÄN KAIKENLAISTA, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Työ itsessään on kuormittavaa, tuntuu että lähimuistini on käytännössä hävinnyt. Sen lisäksi me muutettiin uuteen kotiin ja koko pienen omaisuuden siirtämisessä tulee aina muutamia muuttujia. Todellinen syy hiljaiseloon on kuitenkin totaalinen raivostuminen ihan kaikkeen mikä liittyy varhaiskasvatukseen.
Heti aamusta tuli aina luettua joku juttu ahtaalle ajetusta alasta ja alipalkatuista naisista. Nukkariaikaan selailin Ei leikkirahaa-ryhmän postauksia ja illalla viimeisenä sain itseni kierroksille paasattuani aiheesta jossain kavereiden whatsapp-ryhmässä. Jokaisessa mediassa oli aina joku asiantuntija, kymmenen lasta kotona kasvattanut äiti ja joku päiväkodin tuulikaapissa haastateltu faija tietämässä ja alkoi totta puhuen vituttamaan. Tuntui että keskustelu oli niin kaukana sieltä missä sen pitäisi olla. Siltä kyllä tuntuu edelleen. Otin siis aikalisää, kirjoittelin muistiin tulevia postausaiheita ja pyörittelin niitä päässäni. Tässä sitä ollaan siis entistä ehompana. Niin kai on tapana sanoa. Jos totta puhutaan niin olemukseni muistuttaa raviradoilla väsähtänyttä luuskaa upean kilparatsun sijaan, mutta tässä ollaan kuitenkin. Meuhkaamista on luvassa siis jatkossakin.
Huomenna minä jään lomalle. On jotenkin haikea fiilis, koska vaihdan samalla ryhmää. Nykyinen ryhmä muuttuu toki muutenkin, osa lähtee lähemmäs kotiaan sijaitsevaan päiväkotiin ja osa lähtee kanssani eskarin puolelle. Uusia lapsia tulee ovista ja ikkunoista, meillä ei laskevaa syntyvyyttä pysty havaitsemaan. Jännä nähdä syksyllä miten kaikki asettuu.
Tammikuussa vielä mietin nykyisen ryhmäni kanssa, että mihin olen oikein sitoutunut. Ryhmäytyminen oli vielä vaiheessa ja meininki oli sekoitus villiä länttä ja Flamingon yökerhoa. Kevätkausi on siitä kiitollinen aika työskennellä, että ryhmän sisäinen muutos tapahtuu aivan yhtäkkiä. Edelleen ruokailusta kävelen suoraan naulakoille hätistelemään lapsia vessaan. Nykyään saan useimmiten yllättyä siitä, että lapset todellakin menivät vessaan ja olen yksin siellä naulakoilla harhailemassa. Tällä viikolla pyysin lapsia piiriin ja hetkessä silmieni edessä oli piiri. Jumpassa rakennettiin rata ja lapset ihan menivät sitä rataa kymmenen kertaa putkeen. Fiiliskierroksella lapset oikeasti kertovat fiiliksistään, eivätkä sano olleensa joka ilta Hoplopissa. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta ollaan me ilmeisesti jotakin saaneet aikaiseksi.
Tiimini ja muut aikuiset ovat jokaisen lastentarhanopettajan (ja ehkä ihan ihmisen) päiväuni. Kaikki paiskivat hommia ja jaksavat vielä sitä tehdessään vitsailla. Jokaisessa työhteisössä on haasteensa, mutta aika monta erilaista kyhäelmää nähneenä väitän olevani ympäröity helmillä. Johto sen sijaan ihan sinne apulaispormestariin asti on sitten toinen keskustelunaihe ja jokaisen varhaiskasvatuksesta anonyymisti kirjoittavan lastentarhanopettajan Graalin malja.
Nyt ajattelin avata bissen, asettua parvekkeelle lukemaan ja valmistautua huomiseen. Töissä tiukkoina päivinä minulla on tapana piiloutua vessaan muksuilta pariksi minuutiksi. Huomenna piiloudun sinne todennäköisesti eri syistä. Saatan muutaman lähtevän lapsen tähden tirauttaa pari jäähyväiskyyneltä.