Kiltti tyttö olematta kympin tyttö
Juttelimme ystäväni kanssa kanansiipien ja litran kokistuoppien äärellä siitä, kuinka olemme kumpikin olleet niitä ala-asteen kilttejä tyttöjä. Niitä, jotka laitetaan kaikista villeimpien kanssa tekemään ryhmätyötä. Me emme ainakaan sekoilleet, vaikka ne kolme muuta olisivatkin lentäneet kuuhun. Meitä pyydettiin aina tekemään pieniä extrahommia. Suljettiin ovet perässä, avattiin ikkunat, pyyhittiin taulut. En ole ikinä ollut kympin tyttö, vaan kouluaineissa ihan sitä keskimassaa. Kilttinä tyttönä joutuu kuitenkin auttamaan toisia tehtävien teossa ja teroittamaan kynät ajankulukseen.
En todellakaan ollut se, josta enteiltiin seuraavaa menestyjää. Olin vain luotettava tyyppi, joka ei ensimmäisenä karannut ikkunasta, kun silmä vältti. En oppinut näistä ylimääräistä askareista, että kova työ palkitaan. Opin vain, että on rasittavaa tehdä muidenkin hommat ja että kiltin lapsen rooli on välillä todella epäkiitollinen.
Yläasteella viimein tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä. Miksi minä täällä tahteeraan, kun joku toinen voi keikkua tuolilla takarivissä? Mitä tästä hyötyy? Ei muiden passaaminen nostanut numeroitani. Matikka oli edelleen vaikeaa, vaikka kuinka hinkkasin taulua. En alkanut oikuttelemaan ja kieltäytymään hommista, vaan siirryin takavasemmalle ja välttelin opettajan kanssa katsekontaktia, kun ruotsin tunnilla kukaan ei viitannut. Minä tiesin, että hän tiesi minun tietävän vastauksen. Miksi minun pitäisi pelastaa hänet tuskasta? Opettaisi paremmin, niin joku muukin tietäisi, att E4 går genom Skåne.
Kävin tänään suosikkikaupassani Lidlissä ja kassalla huomasin sanovani lapselleni, että hän oli taas niin reipas tyttö. Reipas tyttö? Onko mitään ärsyttävämpää lausahdusta olemassakaan? Tarvitseeko hänenkin olla aina reipas tyttö saadakseen kiitosta? Yleensä lapset ovat ihan reippaita, jos aikuinen on laskenut nälkä- ja väsymystilan oikein. Vaikka lapset saavat välillä järjettömiä kohtauksia ihan vain, kun tuulen suunta muuttuu, silti aika monet katastrofit siellä liukuhihnan vieressä olisi estettävissä takataskusta löytyvällä banaanilla. Välillä pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapselta odotetaan ihan uskomatonta jaksamista. Kuinka moni itse nauttii kauppareissusta pilkkihaalari päällä verensokerin huutaessa punaisella?
Ollessani eskarissa töissä, huomasin pyytäväni aamuisin samaa lasta valitsemaan kaverin ja hakemaan aamupalakärryn. Rakennus oli L-kirjaimen mallinen, joten en voinut itse jättää muutamaa lasta ilman valvontaa ja lähteä pitkien käytävien päähän hakemaan kärryä. Välillä otin koko jengin mukaan, että joku muukin saisi työntää kärryä. Silti vastuu kaatui harmillisen usein tämän yhden tyypin niskaan. Yhtenä aamuna näin hänen silmissään väsymyksen ja kuulin pienen huokauksen, kun hän lähti hommiin. Silloin se iski. Hetkinen, kuinkas usein hän joutuu tuuraamaan minua? Juoksin hänet kiinni ja pyysin anteeksi. Mielessäni kutsuin itseäni v%#&n idiootiksi, hänelle ilmaisin asian vähän aikuismaisemmin.
Siinä olin kivasti periyttänyt eteenpäin sitä kiltin tytön hommaa. Mees nyt hakemaan se kärry, että täällä pysyy rauha maassa. Aaargh, miten ärsyynnyin itseeni. Siitä lähtien aloin tosissani kiinnittämään huomiota ryhmäni kiltteihin kavereihin. Niihin, jotka pukivat päälle pyydettäessä. Niihin, jotka siivosivat lelut ensimmäisestä pyynnöstä. Niihin, jotka jonottivat hamaan tappiin asti.
Aloin kannustamaan heitäkin pieneen kansalaistottelemattomuuteen. Kuiskin välillä tälle aamupalakärryraatajalle, että menisi jo edellä sisään ja antaisi muidenkin välillä viedä ämpärit varastoon. Häntä nauratti tällainen kreiseily suunnattomasti. Halusin näyttää, että maailma ei pysähdy, vaikkei pyyhkisi pöytää heti jokaisen ruokailun jälkeen. Mitään ei tapahtuisi heidän jatkaessa bestiksensä kanssa leikkiä vähän pidempään, vaikka pyydettiinkin kuuntelemaan.
En tietenkään halunnut kasvattaa heistä metsässä eläviä susilapsia, mutta halusin heidän ymmärtävän, ettei kaikki ole aina ihan justiinsa. Kun tekee suurimman osan asioista oikeasti hyvin, niin joskus voi vähän irrotellakin. Nautin välillä aamupiirin aikana nähdessäni tiettyjen lasten silmissä, että he tiesivät kyllä vastauksen kysymykseeni, mutta eivät aina viitanneet. Myöntäkää pois, olette joskus itsekin olleet palaverissa hiljaa ihan vain, koska ette ole jaksaneet ottaa kantaa.
Haluan sanoa kilteille lapsille: Pysykää kiltteinä ja reiluina. Pitäkää silti puolenne, älkääkä tehkö jatkuvasi muiden hommia. Olette silti täysiä kymppejä.
Ja aikuisille: Älkää olko idiootteja (kuten minä).