Lisää valituksia, kiitos! Mutta miettikää kenelle ne osoitatte.
Aijjettä oli tervetullut mielipidekirjoitus päivän Hesarissa: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005418872.html. Kirjoituksessa äiti pohtii alueellisia eroja esiopetuksessa. Äiti on huolissaan lasten turvallisuudesta, joka heidän päiväkodissa on otettu esille. Ulkoilun aloittaminen on erilaista, jos aikuisen pitää ensin koluta piha läpi ja poimia löytämänsä neulat roskiin. En tiedä mikä kyseisessä päiväkodissa on pelkona, kun lapset pitää ottaa aiemmin sisään, mutta selkeästi turvallisuustaso ei ole riittävä.
Äiti nostaa myös esille tilojen huonon kunnon. Vaikka aivan yhtä hyvää esiopetusta voi saada jugendtalossa meren rannalla tai kerrostalon alakerrassa, niin miten perustellaan lasten säilöminen purku-uhan alla olevissa rakennuksissa? Seinät halkeaa, ikkunoiden kahvat jäävät käteen, vessanpönttöjen välissä ei ole seinää, ulkoseinät ovat täynnä tageja ja tapetit on puoliksi repeytynyt irti. Siinä on mukava ihan pokerinaamalla selittää, kuinka me olemme tasa-arvoisia ja teillä on hei aivan samanlaiset mahdollisuudet elämään, kuin muillakin. Siitä vaan hakemaan kauppikseen, kunhan saadaan tämä jumiutunut ovi auki!
Puhuin entisen työkaverini kanssa (oi oltaisiinpa vielä joskus saman katon alla töissä) kyseisestä mielipidekirjoituksesta ja pohdimme, että ymmärtääköhän nämä “paremmilla” alueilla asuvat vanhemmat yhtään mistä on kyse? Mikäli heillä on kotona asiat kunnossa ja päiväkotiarki rullaa, niin he ovat jo tämän tarinan voittajia. Mutta jos on voittajia, on myös häviäjiä.
Viihdyimme molemmat siinä mielessä lähiössä, koska vanhemmat eivät murjottaneet turhasta. Ei tarvinnut pohtia tuntikaupalla väärin laitettua tumppua tai saada valituksia retkikohteista. Vanhemmat olivat vain onnellisia, että olimme olemassa. Valitettavasti tämä tarkoitti muita haasteita, niitä ihan oikeita haasteita.
Kukaan ei halua miettiä töissä oikeita ongelmia. Oikeat ongelmat tarkoittavat yleensä todella surullista ihmiskohtaloa, elämää hankaloittavaa diagnoosia tai yöllä valvottavaa perhetragediaa. Suoraan sellaisesta palaverista ryhmään palaava aikuinen vetää todellisen naamarin naamaansa, kun saa matkalla valitukset väärässä paikassa olevasta unilelusta.
Tottakai haluan, että vanhemmat pitävät meteliä ihan selkeistä epäkohdista ja vaativat laatua. Toivon vain, että ne valitukset lähetettäisiin myös eduskuntaan, varhaiskasvatusvirastoon, lehden mielipidepalstalle ja vaikka Saulille samalla. Se eteisessä nillittäminen harvemmin oikeasti jeesaa yhtään mitään, jos ongelma on yhtään laajempi. Suoraan vaan barrikadeille, mutta säästäkää sitä Iloisessa takissa heiluvaa opettajaa.
Ilman muuta on mukavampi pohtia, että mille paperilaadulle maalattaisiin tällä kertaa. Turhimmat valitukset ovat esimerkiksi auton sotkeutuminen lapsen kuraisista vaatteista ja juuri joku hävinnyt sukka. Päiväkodissa välillä häviää asioita, mutta ne aina löytyvät. Yksikään lapsi ei jää ilman sukkaa, se puhdas varasukka lämmittää aivan yhtä hyvin. Jos hävinnyt vaate ei löydy, sitä voi kysyä ryhmän lasten vanhemmilta. Se on meinaan kulkeutunut jonkun toisen kotiin.
Tai sitten päiväkodin työntekijät polttavat niitä vaatteita takassa, koska rakennuksen lämmitysjärjestelmä on mennyt rikki ja kaupunki on luvannut korjauksen kuukauden päähän. Paitsi jos päiväkoti sijaitsee siellä “paremmalla” alueella. Siellä vanhemmat ovat soittaneet niin monta kertaa asiasta, että se Sauli itse tulee paikalle kantaen työkalupakkia. Ja hyvä niin. Toivon vain että Saulilla olisi matkakortti ja matka veisi myös toiselle puolelle kaupunkia.