JULKAISTU ALUNPERIN 11.2.2016 BLOGGERISSA

Olimme lähdössä ryhmämme kanssa museoretkelle. Katsoimme piirissä kuvia museosta ja mietimme, mitä tulisimme näkemään. Puhuimme matkasta ja lapset kertoivat omia kokemuksiaan lähijunista. Kysyin lopuksi, miten retkillä käyttäydytään. Odotin ensimmäisenä selitystä, kuinka ei saa karata ja aikuinen pitää näkyä kokoajan. Lapset totesivat yhteen ääneen ylpeänä tiedostaan, että matkalla ollaan nätisti. Mitä on tämä nätisti? Lapset viittasivat ja vuoron saaja ilmoitti nätisti olemisen tarkoittavan hiljaisuutta. Ihan hiljaa pitää olla. Olin vähän ihmeissäni, että mikä se semmonen retki on, missä ollaan ihan hiljaa. Toki junassa ei tarvitse huutaa tai museossa kirkua, mutta että ihan hiljaa? Kävimme ryhmän kanssa läpi mitä tarkoittaa tavallinen keskustelu. Junassa saa puhua ja museossa saa kommentoida näkemäänsä. Muutenhan kyseessä olisi 14 lapsen pantomiimiesitys. 

Kävin ennen valmistumistani muutamassa työhaastattelussa. Ensimmäisessä paikassa johtaja oli hieman myöhässä, joten odotin häntä hetken. Ryhmä lapsia tuli lähelleni syömään lounasta ja ryhmän aikuinen sanoi heidän opettelevan ravintolassa käyntiä täällä päiväkodissa. Kysyin siinä sitten, mitä he ovat oppineet. Miten ollaan ravintolassa? Kaikki vastasivat, että ravintolassa ollaan hiljaa. Kuinka niinkin kivasta asiasta, kuin ravintolakäynti saadaan näin masentava? Kuinka moni aikuinen on täysin hiljaa ravintolassa?

Miksi tässä maassa opetetaan lapsille, etteivät he kuulu kaikkiin tiloihin? Miten muutamme ympäristön lapsiystävällisemmäksi? En vaadi kaikkia rakastamaan lapsia, onhan ne välillä rasittavia. Siitä huolimatta he ovat ihmisiä, heillä on samat oikeudet olla ravintolassa laukomassa mielipidettään nauravista nakeistansa, kuin viereisen pöydän 45-vuotiaalla Pirjolla omasta vuohenjuustosalaatistaan. Lapset saavat yhtälailla kulkea museossa ja sanoa mikä miellyttää ja mikä ei. Me aikuiset voimme opettaa oikeaa äänenvoimakkuutta ja tiettyjä tapoja, mutta heillä on oikeus olemassaoloon ja mielipiteeseen. 

Kun mietitään lapsen oikeutta tiloihin, tuntuu ettei heillä sitä oikein ole. Koti on heidän ykköstilansa, seuraavana tulee päiväkoti. Joitain lapsia viedään eri harrastuksiin, kaikkia ei. Leikkipuistot ovat heidän aluettaan ja mieleen tulee Hoplopit ja Huimalat. Kaikki nämä tilat ovat aivan eristettyjä. Hoplopissa ei paljoa lapsettomia näe, ja harva varmaan pyörii leikkipuistoissa ilman lapsia. Missä lasten siis kuuluisi olla? Useat ystäväni ovat sanoneet, etteivät halua mennä kahviloihin ja ravintoloihin lapsen kanssa, koska saavat osakseen mulkoilua ja paheksuntaa. Miksi sinä saat vetää sitä cappuccinoasi, mutta sinua lonkkaan ylettyvä tyyppi ei saisi nauttia suklaakeksistään? Käytöstapoja ei voi oppia olematta yhteisön jäsen. 

Päiväkoditkin tuntuvat välillä pyörivän aikuisten maailman ympärillä. Päiviä hallitsee aikuisten työvuorolistat, kokoukset ja tauot. Palautan aina välillä mieleeni entisen työkaverini lausahduksen. Istuimme hänen kanssaan kotileikkihuoneen lattialla ja ihailimme kolmen tytön teekutsuja. Meidän tulisi hänen mukaansa olla kiitollisia, että me aikuiset saamme osallistua heidän päiväänsä ja olla vieraana heidän elämässään. Nimenomaan tuossa järjestyksessä sen kuuluu olla.

JULKAISTU ALUNPERIN 20.1.2016 BLOGGERISSA

Noniin! Ensimmäinen viikko puolessa välissä uudessa työpaikassani. Olen saanut iloita jo monesta asiasta. Minut otettiin ihanasti vastaan, näytettiin heti tavaroille kaappi ja kerrottiin missä on kahvihuone. Minun papereille oli tyhjennetty ryhmän tiloista oma hylly. Ensimmäisenä päivänä johtaja tuli henkilökohtaisesti esittelemään minut jokaiselle talon työntekijälle keittäjää myöten. Kävimme kaikki tilat, varastot ja nurkat läpi. Mikä uskomaton vaikutus olikaan näillä minuun käytetyillä minuuteilla! Näin vaivattomasti saatiin uudelle työntekijälle hyvä fiilis ja juurtuminen työpaikkaan alkoi. 

Työhön perehdytys alkoi myös heti. Näen perehdyttämisen ja opastuksen työhön investointina tähän ihmiseen. Hyvällä alulla lisätään henkilöstön osaamista, tuetaan työssä jaksamista ja vähennetään ihan sitä yleistä hämmennystä. En näe kauheasti järkeä siinä, että ihminen etsii vesiväreille sopivaa paperia viittä minuuttia pidempään. Ylipäätään ihmistä ei voi sitouttaa, mikäli hän ei tunne paikkaa omakseen.

Uudenmaan alueella on tällä hetkellä yli 60 lastentarhanopettajan paikkaa auki. Avoimiin työpaikkoihin ei saada pahimmassa tapauksessa yhtäkään pätevää hakijaa. Mitoitukset aikuisten vähimmäismääristä täytetään epäpätevillä työntekijöillä. Suuri syy tähän toki on alan jo humoristisen pieni palkka, joka vaihtelee 2100-2400e välillä. Tämä ei kuitenkaan vielä yksinään riitä lastentarhanopettajien katoamisen syyksi. Työolot pitkälti ajavat pätevät tekijät hyvinä tunnettuihin päiväkoteihin ja loput jyvittyvät muille aloille. Päiväkodin johtaja voi odottaa eroilmoitusta hyvin pian, mikäli ryhmälle tehtyjä suunnitelmia ei pystytä koskaan toteuttamaan, vaan päivät kuluvat henkilöstömitoituksilla kikkailuun. 

Työnjako on myös merkittävässä roolissa. Minulta kysyttiin edellisen paikan työhaastattelussa, että onko jotain, mikä ei minun mielestäni kuulu lastentarhanopettajan tehtäviin. En ymmärtänyt kysymystä oikein, kysymyksen tarkoitus paljastui vasta aloitettuani. Päivittäisiin tehtäviin kuului mm. pyykinpesu ja yleinen siivoaminen. Mielestäni on aivan naurettavaa, että kaupunki ostaa siivouspalveluja alan yrityksiltä ja siitä huolimatta lastentarhanopettajan pitäisi hoitaa tämän firman tehtäviä omien töidensä lisäksi. En ymmärrä keneltä näissä järjestelyissä yritetään säästää? 

Lapsiin se kolahtaa lopuksi kuitenkin, ei ole kovin pedagogisesti kehittävää (tai edes turvallista) leikkiä yksin kotileikkihuoneessa sillä välin, kun lastentarhanopettaja lajittelee pyykkejä. Mitä järkeä kaikkien työntekijöiden on tehdä kaikkea? Miksi kaikki eivät vaan hoitaisi sitä omaa työtänsä? Millä muulla alalla tämä olisi edes mahdollista? Hei lukion opettaja, voisitko siinä opetuksen ohessa hoitaa koulun laskutuksen? Tai kirjanpitäjä, laske ne debitit ja creditit päässäsi samalla kun asennat tietokoneita uusille työntekijöille. Ja viethän samalla roskat, kun käyt kahviautomaatilla? 

En ole minkään muun alan hommissa törmännyt tällaisiin järjettömiin ratkaisuihin. Kukkamyyjänä myin kukkia, assarina assaroin, taloushallinnossa näppäilin exceliä, hevosenhoitajana hoidin hevosia ja skeittimyyjänä myin kaikkea lajiin liittyvää. Nyt yhtäkkiä lastentarhanopettajana olinkin pesulassa töissä.

Hyvä johtaja on kaikki kaikessa. Vaikka päiväkotien neliömetrejä mittaillaankin viikottain, jokainen roskiskaappi ja porras lasketaan leikkitilaksi ja lapsia sullotaan kohta päällekkäin ovista sisään ja päteviä työntekijöitä etsitään jo soihtujen ja talikoiden kanssa, niin hyvän johtajan avulla arki saadaan toimimaan. Me kaikki työntekijät olemme samassa veneessä ja hyvä johtaja saa luotua sellaisen tunnelman, jossa kukaan ei halua hypätä yli laidan. Poikaystäväni kertoi minulle oman äitinsä teini-ikäisille suunnatusta lauseesta: luottamusta on, kunnes se rikotaan. Tämä sama pätee johtajan ja työntekijän väliseen suhteeseen, molemmin puolin.