Viimeistä viedään, Bye Bye pilvenpiirtäjät
Kuvassa näkyy myös ”toinen riemukaari” eli Arche joka on suorassa linjassa oikean riemukaaren ja Champs-Elyséesin kanssa
Käynnissä ovat viimeiset ja vähän haikeat työviikot ennen opiskelujen alkua. Tai no joo, on meillä ollut tällä viikolla jo muutama luento, mutta vain pari tuntia päivässä. Onneksi pomo on ollut joustava ja olen saanut käydä luennoilla kesken päivän.
Olen töissä Ranskan businesskeskittymässä La Défancessa, jota voisi varmaan verrata Wall Streetin tai Lontoon Cityyn. Oma toimisto on yhdessä legendaarisimmista torneista ja vielä ”hyvällä puolella” eli ikkunasta levittyy näkymä Pariisin ylle.
La Défance on ollut jännä paikka erityisesti alueen rytmin ja homogeenisuuden takia. Täällähän ollaan vain töissä tai ostoskeskuksessa ostoksilla, ja meno on sen mukaista. Ehkäpä 90% alueella liikkuvista on pukeutunut pukuun tai vastaavaan toimistoasuun, ja aamulla toimistoon kävellessä voi kuulla aika makean kuminan joka saa alkunsa tuhansien korkojen kopinasta katukiviin – kopsuttelu sitten kaikuu rakennusten seinästä luoden kunnon businesszrombie-fiiliksen. Iltaisin säntilliset ihmisvirrat muistuttavat maan alle ja metroon syöksyviä muurahaisia, ja ruuhka-aikana julkisiin mahtumiseen tarvitaan strategia, tilannenoupeutta ja aimo annos itsekyyttä.
Vaikka näkymät ovat upeat ja lounasravintoloissa on mistä valita, on LaDéfansen aika ollut kohtuu raakaa. Omat työpäivät kun olivat harvoin alle 12-tuntisia, ja nyt itseasiassa eilen vetäsiin toivottavasti viimeisen 14-tuntisen kyseisen työnantajan piikkiin. Lasken tosin näihin aikoihin myös kököttämisen julkisissa. Luonnollisesti päivisin ei ehdi tekemään yhtään mitään kun oleilemaan bureaulla, mutta metro-boulot-dodo (metro-duuni-unet) – rytmi on muutenkin Pariisissa aika normi.
Kuva on melkein identtinen omaan toimistonäkymään, itse olen korkeammalla ja vähän enemmän oikealla eli näen Pariisin paremmin
Nyt kun olen joutunut käymään koululla muutaman kerran kesken päivän, on ollut aikamoinen vapauden tunne, ja on ihan pitänyt nipistää itseään kun huomaan olevani kello 15 jossain päin Pariisia kuljeskelemassa enkä vain iänikuisessa kokouksessa. Samoin on tuntunut oudulta olla käyttämättä pukua tai muita asiallisia toimistovaatteita. Ahah. Muistan kun aloitin työt ja businessvaatteiden pukeutuminen haastatteluihin tuntui lähinnä siltä että olisi mennyt naamiaisiin – ”mä nyt tässä esitän tälläistä professionaalia insinööriä” ! Nyt taas fiilis on ihan päinvastainen, ja tunnen itseni farkuissa, villatakissa ja ballerinoissa olevani viikonloppuvaatteissa. Business-uniformu on niin ihanan helppo!
Noh, nopeasti tähän tottuu taas ja aivan varmasti jossain vaiheessa tulee näitä aikoja ikävä. Kaikessa on puolensa :)
PS. Blogin nimi muuttui. Lääkiksestä jauhaminen käy jossain vaihessa tylsäksi ja kirjoittelen täällä myös muista mielenkiinnon kohteista.