Rakkauskirje Ranskalle
vai pitäisikö sanoa, ”Rakkauskirje Pariisille”, sillä Ranskaa en tunne, vain Pariisin.
En ole juurikaan Eurooppaa riepotelleista terroriteoista aikaisemmin kirjoittanut, mutta nytpä kirjoitan. Kirjoitus sai kimmokkeen sosiaalisessa mediassa ja blogeissa pyörivistä lähinnä suomalaisten kirjoituksista ja kommenteista.
Rakastan Pariisia siksi, että kapunki on oikea monikulttuurinen metropoli. Kukaan ei kiinnitä ulkomaalaisiin huomiota, ketään ei kiinnosta miten olet pukeutunut. Keski-Eurooppalaisina pariisilaiset matkustavat paljon, ja ovat aina avoinna uusille muualta tuleville herkuille ja tuulahduksille.
Rakasta Pariisia siksi, että muutama hullu terroristi ei oikeaa pariisilaista lannista. Pommivaroitus sinne tai tänne, suurkaupungin elämään kuuluu – ja on aina kuulunut – valitettavasti myös hullut ja niihin liittyvät lieveilmiöt. Pariisilainen ei anna pelolle valtaa, pariisilainen ei suurentele, ei lannistu. Elämä jatkuu.
Tunnen monia marraskuun terrori-iskuissa hyvin lähellä olleita. Ja nyt en puhu näistä ”kävin Pariisissa pari kuukautta sitten, osuipa lähelle”, vaan niistä tutuista jotka piilottelivat ravintolapöytien alla sata metriä verilöylystä tai niistä opiskelukavereista jonka hoidettavaksi on saapunut sodan uhreihin verrattavissa olevia potilaita. Itsekin olen päättänyt mennä töihin, vaikka joku oli tehnyt meidän yritykseen kohdennetun terroriuhkauksen. Teimmekin pari viikkoa töitä Ranskan salaisen palvelun pyöriessä toimistolla. Kuitenkin, eniten paniikissa marraskuussa ja nyt näyttää olevan random suomalaiset.
”OMG voiko Pariisiin matkustaa, OMG pelottaa”. Sain jopa kommentin siitä, etten voi mitenkään ”näinä aikoina” ymmärtää, kuinka pelottavaa Suomessa on, kun maahanmuuttajia on tullut lisää. Juuri tälläisissä kommenteissa kiteytyy se, miksi rakastan pariisilaisten toleranttia asennetta ja kaihdan Suomen nurkkakuntaisuutta.
Rakastan Pariisia myös siksi, että vaikka tästä ei ääneen puhuta, monet ranskalaiset ainakin osittain potevat huonoa omaatuntoa maansa imperialistisesta historiasta. Ranskassa on paljon siirtolaisia siksi, että pari sataa vuotta sitten Ranska otti siirtomaita väkivaltaa ja sortoa kaihtamatta. Jalkoihin jäivät alkuperäiset kielet ja kulttuurit, ranskalaiset tavat opetettiin pakolla. Rikkaudet ja elinkeinot valjastettiin Ranskan valtion hyväksi.
Tämän jälkeen on helpompi ymmärtää, miksi moni tuntee edelleen katkeruutta, ja hakeutuu paremman elämän toivossa entiseen isäntämaahan, vaikka sitten niihin slummeihin. Sama juttu pätee Belgiaan, Belgiaan kuninkaan touhut Kongossa ovat Natsi-Saksan hirviötekoihin verrattavissa, Brysselin slummit vielä hirveämpiä kuin Pariisissa.
Ja vielä viimeinen: Rakastan Pariisia siksi, että pariisilainen(kin) on tälläisenä päivänä surullinen, mutta ottaa tapahtumat sellaisena kuin ne ovat. Häiriintynyt terroristi kuorma-autossaan, ei islamin tai Maghreb-maiden ajattelutavan edustaja tai rivikansalainen.