Hippocrate – elokuva vastavalmistuneen lääkärin arjesta

Pari vuotta sitten Ranskassa julkaistu elokuva Hippocrate onnistui saamaan aika paljon huomiota ja toi esille vastavalmistuneiden lääkäreiden vaikeaa juridista asemaa. Elokuvan ohjaaja on itse lääkäri, joka varmasti auttoi autenttisen fiiliksen luomisessa. Pätkä löytyy googailemalla netistä. En tiedä onko englanninkielistä tekstitystä saatavilla, mutta kieli on mielestäni selkeää ja tilanteet ymmärrettäviä vaikkei katsoja täydellisesti ranskaa osaisikaan.

Omat huomiot leffasta:

Todenperäistä on erityisesti erikoistuvien nuori ikä. Erikoistumisvuodet ajoittuvatkin Ranskassa 22-29v vaiheille. Samoin totisinta totta ovat julkisten sairaaloiden onnettomat säästöyritykset, jotka johtavat liian usein huomattavasti kalliimpaan lopputulokseen kuin alussa säästämällä voitettiin.

Leffassa ontuu taas se, kuinka pihalla ja kypsymätön päähenkilö on. Kukaan Pariisissa opiskellut ei ole isossa yliopistosairaalassa näin eksyksissä, kaupungissa on monta jättimäistä sairaalakompleksia, ja tien löytäminen ties minne sokkeloisissa ja välillä vuosisatoja vanhoissa rakennuksissa on jo opiskeluaikojen rutiinia. Myös osastoja on kierretty jo kolme tai neljä vuotta, ja uuteen porukkaan sulautumisen ja potilaskontaktien pitäisi sujua vaivatta. Apuakin opetellaan pyytämään kun sitä tarvitsee, ja toimenpiteitä harjoitellaan jo opiskeluaikana (vaikka pari kertaa tehnyt ei tarkoita että tekee rutiinilla).

Lisäksi ensimmäisen oikean työpaikan ja valmistumisen tuoma hämmennys ei taida olla lääkäreiden etuoikeus, ainakin allerkirjoittanut oli toimistohommissakin ekana päivänä kaikkea muuta kuin itsevarma 🙂

Kaikenkaikkiaan leffan on hyvin tehty, lämminhenkisen viihtyttävä ja sairaalakuvaukseksi ok realistinen.

PS. Jos joku ihmettelee toimistossa näkyviä potilaskansioiden paperikasoja, tästä on tulossa selitystä myöhemmin. Ranskalaisissa sairaaloissa on siis edelleenkin valtaosa potilastiedoista paperimuodossa.