Ja mitä sitten tapahtui!

Kuva on netistä, ei liity harjoitteluuni 🙂

Noniin,

Täällä ollaan taas. Blogihiljaisuuden syy on ollut puhdas laiskuus, tai itseasiassa vapaaehtoistyö. Blogille on jäänyt vähemmän aikaa sillä valmennan etänä opintojeni ohella muutamaa tyyppiä, joilta on jäänyt gradu tai opinnot viime metreillä kesken. Valmennustyö on todella antavaa, ja yksi suojattini saikin hetki sitten kandinsa valmiiksi yli kymmenen vuoden roikottamisen jälkeen. Heikin maisterikin on vakaalla mallilla, ja toivon, että saamme juhlia hänen valmistujaisiaan nyt keväällä. Terveiset siis Heikille! 😉 Valmennettavat ovat kaikki ”aikuisia” ja työelämässä, eli tämä asettaa oman haasteensa.

Koulussa menee mukavasti. Ensimmäisen harjoittelujaksoni tein eräässä pariisilaisessa lastensairaalassa, eli potilaina oli vain lapsia. Kokemus oli ihan mielettömän hieno ja opettavainen. Kaiken lisäksi minulla kävi harjoittelun kanssa tosi hyvä tuuri, olin ainut harjoittelija useamman lääkärin ohjattavana ja minulla oli sen lisäksi oma vastaanottohuone jossa sain tutkia potilaita kaikessa rauhassa. Tämä on ainakin meillä todellista luksusta, ottaen vielä huomioon opintojeni aika varhaisen tason. Kolmen kuukauden aikana alkoi oppia jo kunnolla kyseisen alan tärkeitä kysymyksiä, ja kommunikaatio ja muu yhteistyö lapsipotilaiden ja vanhempien kanssa sujui loppuviikoilla jo kunnon rutiinilla. 🙂

Tällä hetkellä olen kierrän useammalla aikuisten neurologisella osastolla, ja sekin on todella mielenkiintoista.

Tenteistä pääsin pahimmista läpi, ja parista pienemmästä sain ärsyttävät 9,6 ja 9,8 pistettä. Että joo. Eiköhän se läpipääsyyn riittävä kymppi napsahda sitten toisella kerralla.

Nyt kolmosella käymme läpi kolme kliinistä sertifikaattia eli laitetaan homma pakettiin muutaman jutun osalta. Esimerkiksi neuroa, kardiologiaa tai keuhkotauteja ei enää tämän vuoden jälkeen erityisemmin opetella, vaan yleislääkärille tarkoitettu tietopaketti olisi näiden aiheiden osalta tässä. Vähän hirvittää, kun kaikessa on kuitenkin niin paljon asiaa ja opeteltavaa. Vielä kun osastoilla kiertää erikoistuvien kanssa, niin tulee sellainen olo, että itsekin pitäisi sitten kohta tietää yhtä paljon. Vaikka ei ehkä kuitenkaan, yleislääkärille tarkoitetut taidot vs.viidennen vuoden erikoistuva on kuitenkin aika eri juttu…Oon tehnyt myös muutaman (pakollisen) päivystyksen, vaikka tässä vaiheessa opintoja se on sellaista katselua ja tutkimista.

Kuulemisiin,

Sazou