Pari viikkoa klinikkaa takana – First Impressions

stanford.jpg

kuva: Stanford Medical School

 

Klinikkakuulumisia!

Nyt on takana ensimmäiset pari viikkoa klinikassa. On ollut jännittävää, ja mukavaa nähdä käytännössä joitakin juttuja mitä on tämän muutaman kuukauden aikana ehtinyt teoriassa oppimaan.

Olemme siis ensimmäistä kertaa sairaalaympäristössä lääketieteenopiskelijan roolissa, sillä syksyn sairaanhoitajaharjoittelussa oli tarkoituksena nimenomaan ymmärtää sairaanhoitajan työtä.

Meidät on jaettu ryhmiin eri osastoille, ja jokaisella on virallinen vastuuopettaja-lääkäri jota ei kyllä niin kauheasti ehdi näkemään 🙂  Kakkoset eivät ole vielä virallisesti hoitohenkilökunnan jäseniä kuten externet jotka ovat tietyllä tavalla sairaalan henkilökuntaa, joten meillä on vähemmän vastuuta. Nämä ekat kuusi viikkoa klinikassa ovatkin enemmän katselua ja haastattelujen tekemistä, mutta paikasta riippuen pääsee jo ehkä tekemään pieniä toimenpiteitä. Meillä jokaisella kakkosella onkin työparina vanhempi opiskelija jonka tehtävän on opettaa talon tavoille. Oma externi on viittä vaille valmis, eli olen aikas onnekas opetuksen suhteen.

Päivittäiset rutiinit

Jokaisella eksternellä on pari omaa potilasta joiden tutkimisesta he ovat vastuussa. He ovat vastuussa myös potilaan esittelystä erikoistuville tai muille spesialisteille, ja tämä tarkoittaakin Ranskassa aikamoista paperisotaa. (Avaan tätä vähän myöhemmin kun kerron paikallisesta terveydenhuollosta.) Eksternit tekevät myös osaston lääkärien tehtäviin kuuluvat rutiinitoimenpiteet. Me kakkoset avustamme omaa eksterniä kykyjemme mukaan.

Haastatteluharjoitukset

Osastolle tulevat uudet potilaat annetaan usein kakkosten haastateltaviksi ilman ennakkotietoja potilaan tapauksesta. Haastattelun valmistuttua externe sitten testaa kuinka hyvin saimme selville tulosyyn, historian ja muut asiat kuten lääkityksen. Kakkosten tehtävä on myös opetella oikea esittelytapa, eli potilasta esitellään eksternille tietyn mallin mukaan mielellään käyttäen spesifejä tietteellisiä ilmauksia.

Tutkiminen ja toimenpiteet

Tutkimisen harjoittelussa emme ole vielä yksin, vaan tutkimme eksternen opetuksessa. Samoin on toimenpiteiden laita. Olen jo nähnyt muutaman kerran askiittipunktion ja ensi viikolla olisi tarkoitus päästä itse tekemään. Jännää 🙂

Muut osaston tapahtumat

Kierto

Osallistumme kaksi kertaa viikossa järjestetylle kierrolle, mutta onneksemme emme vielä joudu vastaamaan kysymyksiin. Ranskan mallissa kierroilla eksterne esittelee potilaan ja ehdottaa sitten hypoteesit tai seuraavat stepit opetukseen keskittyvälle erikoislääkärille. Satikutia tulee ja kunnolla jos tiedot tai taustatyö on puuttellisista, ja näihin kiertoihin valmistaudutaan mahdollisuuksien mukaan tosi huolellisesti. Me kakkoset lähinnä vaan kuuntelemme ja yritämme oppia terminologiaa. Muutenkin kierroilla on haastellista se, että kaikki eivät vaan voi änkeä samaan aikaan potilaan huoneeseen, vaan jokainen näkee vuorollaan vain omat potilaansa.

Kliinisen ongelmanratkaisun tunnit

Osallistumme myös viikoittaiseen kliinisen ongelmanratkaisun pajaan jossa opettelemme potilastapauksia käyttäen kliinisen ajattelun mallia. Meillä pajaa johtaa todella mukava lähes eläkeikäinen spesialisti jolla on hauskoja anekdootteja ja todella pedagoginen ote.

Viikon staff

Koko osaston staffissa käydään läpi muutama erityisen haastava osaston potilastapaus ja mietitään yhdessä miten edetä tai miten olisi voinut toimia tehokkaammin/nopeammin/paremmin. Todella mielenkiintoinen kokous, mutta näin hatarilla tiedoilla tästä ei saanut mitenkään kauhesti irti.

Master class

Kutosille tarkoitettavat kertaavat master class-tunnit johon mekin olemme tervetulleita. Vielä ei ole osunut yhtään master classia omiin aikatauluihin sopivasti niin en tiedä millainen tämä on käytännössä.

Hanttihommat

Soittelu, papereiden faksailu ja jonkun puuttuvan tiedon metsästys – check! externen ja kakkosten hommaa. Osaston ”oikeat lääkärit” eli kokeneet erikoislääkärit tai erikoistuvat eivät mielellään koske tietokoneeseen ja papereihin vaan hanttihommat ovat meidän opiskelijoiden vastuulla. He tietysti tekevät ne tietokonehommat joihin tarvitaan heidän loppulausuntoa tai validointia, mutta taustatyö ja potilaskertomuksen luonnostelut ovat meidän opiskelijoiden tehtäviä. Tavallaan hyvä niin, spesialistien aika säästyy potilastyöhön eikä puhelimessa roikkumiseen. Ja papereita lukiessakin kyllä oppii, erityisesti oikeaoppinen lääketieteellinen kirjoitustapa tulee väistämättä tutuksi…

Hyvinvointi Terveys Opiskelu Ajattelin tänään

Ranskalaiset kulttituotteet hiuksille #newedition

Coucou,

 

Bioderman H20, embryolisse ja kloranen kuivashampoot on noteerattu vaikka kuinka monessa blogissa, ja ajattelinkin esitellä niitä muita ranskalaisia kulttituotteita.

Kaikki mainitut tuotteet ovat silikonittomia ja ainakin brändätty kasvipohjaisiksi, ja ”natural”, vaikka eivät sertifioitua luonnonkosmetiikkaa olekaan. Ne ovat kulttituotteita kuitenkin tästä huolimatta, eli teholtaan niin hyviä, että pärjäävät mennen tullen ns. normituotteille. Ranskalaisessa kosmetiikkakulttuurissa suositaan paljon aromaterapiaan ja kasveihin perustuvia innovaatioita, ja niitä ei nähdä mitenkään erikseen luonnonkosmetiikkana. Ylipäätään tuotteen luonnonmukaisuus on ehkäpä toisarvoista, tehokkuus, tuoksu ja estetiikka on se mikä merkitsee.

Phyto

Phyto on jo kuusikymmenluvulla perustutteu ranskalainen hiustuotemerkki jonka erikoisuus on phytokemia eli kasvikemia. Tuotekehitys ja brändi perustuvat kasveista löydettyhin ainesosiin. Phyto onkin kehittänyt oman keratiinin, phytoceratine. Olen testannut sarjan shampoita ja hoitoaineita. Shampoot eivät ole mitenkään erikoisia, mutta näitä kahta hoitotuotetta olen käyttänyt jo useamman vuoden.

Phytobaume Reparateur – Après Shampoing n. 12e 150ml

Kyseessä on kasvikeratiineihin perustuva huuhdeltava hoitoaine jollaista en ole ennen kokenut. Hoitoaine nimittäin tehoaa salamannopeasti. Se laitetaan märkiin hiuksiin, ja kymmenen sekunnin päästä se on jo imeytynyt. Hiuksista tulee hoidetut, mutta kevyet. Todella mukava käyttää jopa kiireessä, tämän jälkeen hiukset selvittyvät todella hyvin jo huuhdeltaessa.

phytobaum.png

 

Phyto 9 – crème de jour n.14 50ml

Hiuksiin jätettävä hoitoaine, merkin mukaan hiusten oma päivävoide. Selvittää latvoja ja antaa kauniin kiillon ja tuoksun. Itse olen korvannut tällä ihan märkiin hiuksiin laitettavan hoitoaineen, matkustaessa tai hätätapauksessa laitan tätä vaan reilummin suihkun jälkeen ja hyvä tulee. Purkki kestää tosi kauan, sillä kuten mitä tahansa jätettävää tuotetta, myös tätä laitetaan hiuksiin vain vähän.

Samasta sarajasta on Phyto 7 – crème de jour, jossa kasveja on yhdeksän sijasta seitsemän. En ole huomannut näiden välillä mitään eroa, tosin seiska on joissakin paikoissa pari euroa halvempi.

phyto-9-.png

Ja nyt mennäänkin sitten sinne high end puolella. En tiedä saako Suomesta Leyonor Greytä tai Christophe Robinia, mutta Ranskassa nämä ovat olleet hinnasta huolimatta myyntilistojen huipulla jo pitkään.

Leyonor Greyl

Pariiisainen luksus-hiustuotemerkki, jonka filosofiaan kuuluu luonnon raaka-aineiden hyödyntäminen. Tuoteissa onkin paljon öljyjä ja öljy-naamioita, jasmiinia, orkideoita ja silkkiä. Vaikka luonnonkosmetiikan serfitikaattia ei olekaan (enkä edes usko olisiko se brändin kannalta tärkeä), tuotteet ovat silikonittomia, parabeenittomia yms yms. ja mielestäni aika lähellä oikeaa luonnonkosmetiikkaa. Hands down paras luonnonmukaisen kosmetiikan hius-sarja jota olen koskaan käyttänyt, mutta toisaalta näillä hinnoilla pitäisikin olla hyvä. Pärjää kyllä myös ihan Kérastaselle ja muille kemiallisille selektiivisille sarjoille.

Olen kokeillut useampaa tuotetta sephorassa myytävät kokeilupakkauksesta, mutta vasta tämä shampoo sytytti.

Shampooing Reviviscence n.55e 200ml

Ihanasta vaahtoava, taivaallisen hyväntuoksuinen ja tehokas shampoo joka jättää hiukset hoidetuksi ja kevyiksi. Käyttäisin tätä aina jos vain voisin. Mutta tätä olen ostanut siis aina vain kunnon tarjouksilla, viittäkymppiä en ehkä maksaisi, mutta se 35e alesta menee vielä…

lg_shampooing_reviviscence_awards.jpg

Huile secret de beauté n.50e 95ml

Jasmiinilta tuoksuva hius- ja vartalööljy, jota voi käyttää niin aurinkosuojana kuin öljyhoitonakin. Vähän niinkuin nuxe:n vastaava, mutta tämä on ehdottomasti selektiivisempi, ja enemmän hiuksille. Vielä muutama vuosi sitten öljy oli aina täysin juoksevaa, mutta palmuöljyskandaalien jälkeen koostumusta on jouduttu vaihtamaan, ja öljy on nykyisin kiinteää huoneenlämmöstä. Johtuuko sitten siitä, mutta itselläni pullo on ihanuudesta huolimatta ollut kylppärin kaapissa jo useamman vuoden.

secret-huile-with-awards-510x510.jpg

 

Sérum de soie sublimateur n.30e 75ml

Aivan huippuhyvä silkkiin perustuva seerumi. Monet markkinoilla olevat silkkituotteethan ovat suurimmalta osalta silikonia, mutta tämä tuote sisältää oikeasti paljonkin silkkiä ja tekee hiuksista hoidetut ja kiiltävät, mutta kevyet. Sama homma kuin shampoossa, käyttäisin tätä aina, mutta hinta on este.

serum-de-soie-sublimateur-leonor-greyl-510x510.jpg

 

Esittelystä puuttuu vielä Christophe Robin, mutta jätän sen seuraavaan kertaan 🙂

 

à Bientôt,

Tähän loppuun disclaimerina, että osa esittelemistä tuotteista on ehdottomasti kalliimmasta päästä, mutta en ole ostanut kosmetiikka täysillä hinnoilla varmaan viimeiseen viiteen vuoteen. Todella monella Pariisittarella kun on Sephoran, Nobicen, Marionauldin, monoprix beuten kanta-asiakaskortit, ja alennuksia on todella säännöllisesti. Jos vähänkään suunnittelee, pystyy kaiken kosmetiikan ostamaan -20%, ellei jopa -25%. Pelkästään Sephorassa on ainakin kolmesti vuodessa päivä, jolloin putingin koko valikoimasta saa sen -25%.

 

 

Muoti Hiukset Testit Ostokset