Kesän loppu ja la rentrée

Coucou,

Tulikin pidettyä pitkästä aikaa ihan kunnon kesäloma. Olin kuukauden Suomessa, mikä taitaa olla pisin yhtäjaksoinen Suomi-visiitti kuuteen vuoteen. Tein kaikennäköistä kivaa: kävin sienessä, saunoin mökillä ja uin järvessä, treffasin kavereiden kanssa… Kuukaudessa ehti paljon, ja mikä parasta, pääsin mukaan myös vähän sellaiseen suomalaiseen arjen tunteeseen. Paluu olikin aika karua, ja olin täällä Ranskan päässä muutaman päivän vähän surullinen kun ulkomaalaisuuden tunne iski vasten kasvoja vahvemmin kuin aikoihin. Nyt olen kuitenkin jo palautunut, kiitos juustohyllyn ja sephoran 🙂

Koulu alkoi eilen, mutta olen vielä hengaillut kotona koska luentovideot. Kolmannen lukukauden pakollinen läsnäolo alkaa ensi viikolla kun harjoittelupaikat jaetaan. Harkkapaikkojen valintajärjestys menee arpaonnen mukaan, mutta käytännössä kukin saa vuoden aikana ainakin yhden ’hyvän’ harkkapaikan ja kaksi ok.

 

lintu.jpg

 

Nyt kolmosella meillä on kolme 3kk:n pakollista puolipäiväistä harjoittelujaksoa syyskuusta kesäkuuhuun. Yksi neurolla, yksi sydämella/keuhkolla ja yksi vapaampi joka voilla olla lastenpsykiatriasta genetiikkaan riippuen senhetkisestä paikkatilanteesta. Päivät ovat ysistä yhteen tai kahteen, ja tavallaan ihan hauska nyt ns.palata työelämään vaikka vastuun määrä on mitä on. Saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, ainakin ei pitäisi tulla tekemisen puutetta kun luennot pidetään sitten iltaisin ja läksyt tehdään viikonloppuna.

Olen kuullut paljon kauhutarinoita kolmosvuoden rankkuudesta, mutta uskoisin että osa kuormittavuudesta tulee tästä ympäristön/kulttuurinmuutoksesta joka johtuu siitä ikävästä tosiasiasta että joutuu joka aamu lähtemään töihin 😀 Muistan vielä kuinka ensimmäiset viikot teekkariharjoittelussakin oli todella ”rankkaa” kun ei voinutkaan vaan jäädä nukkumaan ja skipata luentoja.

 

 

Puheenaiheet Matkat Opiskelu Ajattelin tänään

Rakkauskirje Ranskalle

vai pitäisikö sanoa, ”Rakkauskirje Pariisille”, sillä Ranskaa en tunne, vain Pariisin.

En ole juurikaan Eurooppaa riepotelleista terroriteoista aikaisemmin kirjoittanut, mutta nytpä kirjoitan. Kirjoitus sai kimmokkeen sosiaalisessa mediassa ja blogeissa pyörivistä lähinnä suomalaisten kirjoituksista ja kommenteista.

triumph16527133.jpg

Rakastan Pariisia siksi, että kapunki on oikea monikulttuurinen metropoli. Kukaan ei kiinnitä ulkomaalaisiin huomiota, ketään ei kiinnosta miten olet pukeutunut. Keski-Eurooppalaisina pariisilaiset matkustavat paljon, ja ovat aina avoinna uusille muualta tuleville herkuille ja tuulahduksille.

Rakasta Pariisia siksi, että muutama hullu terroristi ei oikeaa pariisilaista lannista. Pommivaroitus sinne tai tänne, suurkaupungin elämään kuuluu – ja on aina kuulunut – valitettavasti myös hullut ja niihin liittyvät lieveilmiöt. Pariisilainen ei anna pelolle valtaa, pariisilainen ei suurentele, ei lannistu. Elämä jatkuu.

Tunnen monia marraskuun terrori-iskuissa hyvin lähellä olleita. Ja nyt en puhu näistä ”kävin Pariisissa pari kuukautta sitten, osuipa lähelle”, vaan niistä tutuista jotka piilottelivat ravintolapöytien alla sata metriä verilöylystä tai niistä opiskelukavereista jonka hoidettavaksi on saapunut sodan uhreihin verrattavissa olevia potilaita. Itsekin olen päättänyt mennä töihin, vaikka joku oli tehnyt meidän yritykseen kohdennetun terroriuhkauksen. Teimmekin pari viikkoa töitä Ranskan salaisen palvelun pyöriessä toimistolla. Kuitenkin, eniten paniikissa marraskuussa ja nyt näyttää olevan random suomalaiset.

”OMG voiko Pariisiin matkustaa, OMG pelottaa”. Sain jopa kommentin siitä, etten voi mitenkään ”näinä aikoina” ymmärtää, kuinka pelottavaa Suomessa on, kun maahanmuuttajia on tullut lisää. Juuri tälläisissä kommenteissa kiteytyy se, miksi rakastan pariisilaisten toleranttia asennetta ja kaihdan Suomen nurkkakuntaisuutta.

Rakastan Pariisia myös siksi, että vaikka tästä ei ääneen puhuta, monet ranskalaiset ainakin osittain potevat huonoa omaatuntoa maansa imperialistisesta historiasta. Ranskassa on paljon siirtolaisia siksi, että pari sataa vuotta sitten Ranska otti siirtomaita väkivaltaa ja sortoa kaihtamatta. Jalkoihin jäivät alkuperäiset kielet ja kulttuurit, ranskalaiset tavat opetettiin pakolla. Rikkaudet ja elinkeinot valjastettiin Ranskan valtion hyväksi.

Tämän jälkeen on helpompi ymmärtää, miksi moni tuntee edelleen katkeruutta, ja hakeutuu paremman elämän toivossa entiseen isäntämaahan, vaikka sitten niihin slummeihin. Sama juttu pätee Belgiaan, Belgiaan kuninkaan touhut Kongossa ovat Natsi-Saksan hirviötekoihin verrattavissa, Brysselin slummit vielä hirveämpiä kuin Pariisissa.

Ja vielä viimeinen: Rakastan Pariisia siksi, että pariisilainen(kin) on tälläisenä päivänä surullinen, mutta ottaa tapahtumat sellaisena kuin ne ovat. Häiriintynyt terroristi kuorma-autossaan, ei islamin tai Maghreb-maiden ajattelutavan edustaja tai rivikansalainen.

Suhteet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään