Lääkiksen toinen vuosi on alkanut ja syyslukukausi on itseasiassa jo puolivälissä. Ohjatun opetuksen määrä on ihan ok ja itseasiassa vähemmän kuin aluksi odotin. Aamuisin on luennot, sitten parin tunnin lounastauko ja iltapäivällä harkat. Harkkoja on viikosta riippuen 1-3 kertaa viikossa. Tästä tulee siis about 25h viikossa opetusta.

Opiskelu on aikalailla samanlaista kuin suomalaisessakin yliopistossa. Luennoitsijat ovat tosi esitystaidoiltaan ehkä vähän parempia, mutta ranskalainen kulttuuri korostaakin puhumisen taidon tärkeyttä. Harkkojen aiheet ja opettajien tyyli taas vaihtelee todella paljon: Joillakin proffilla on jenkeissä oleilun jälkeen tullut mukaan keskusteleva ja mukaanottava med school – tyyli, toiset taas ovat ranskalaisittain aika autoritäärisiä. Oppilaana on hankala ennakoida proffien mielenlaatua, milloin saa ja pitää kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä, ja milloin pitää pystyä vastaamaan täydellisesti proffan heittämään ”pisto”-kysymykseen.

Syyslukukaudella käydään viimeiset solubiologiaan ja genetiikkaan liittyvät kurssit. Kiitän onneani ettei minun tarvinnut olla ykkösvuodella, nimittäin biokemia ja kaiken maailman molekyylit olivat aina inhokkeja! Syksyllä käydään läpi myös sydän ja hengityselimistö. Opetus on ryhmitetty elinryhmä kerraallaan ja samasta elimestä käydään läpi siis kaikki aihealueet.

Meiltä puuttuu siis sellaiset laaja-alaiset tentit, eli esim anatomia ja histologia käsitellään pienemmissä osissa jokaisen elimen kohdalla, eikä luvassa ole mitään yleistä anatomian tai histon kurssia tai tenttiä. Toisaalta kun kysytään jostain tietystä elimestä, voi kysymys tulla ihan mistä aiheesta tahansa – semiologiasta histologiaan. En tiedä onko tämä käytäntö kaikissa lääkiksissä, mutta ilmeiseti ainakin Ranskassa on muitakin tapoja ryhmitellä opinnot.

Muut oppilaat ovat suhtautuneet minuun ihan samalla lailla kuin kaikkiin muihinkin, suurin osa ei itseasiassa ole edes huomannut että olen heitä merkittävästi vanhempi. Mikä oli siis varsin positiivinen yllätys – enkä edes oikein ymmärrä miten se on mahdollista. Aksenttini tosin kiinnittää huomiota ikää tai vanhempaa habitusta enemmän, ja aika usein minua luullaankin vaihtariksi. En ole osallistunut mihinkään bileisiin, mutta ei ole muutkaan meidän +25v aikuis-ryhmästä.

Keväällä on sitten edessä klinikan aloitus kun semiologian kokopäiväinen kahden kuukauden sairaalaharjoittelu alkaa. Odotan innolla, että pääsen taas työssäkäynnin rytmiin sillä tämä akateeminen vapaus tuntuu oudosti lusmuilulta.