Edessä on kunnon kilometripostaus 🙂 päätin kirjoittaa pidemmän kaavan mukaan, sillä ranskan lääkisopinnoista ei tunnu oikein missään olevan suomenkielistä ajantasoista tietoa.

Aloitin oman hakuprosessin jo pari vuotta sitten, ja keskityinkin aluksi etsimään mahdollisimman paljon tietoa ranskankielisten maiden lääkisten opiskelijavalinnasta ja opinnoista yleensä. Vaihtoehtoinan katsastin niin Ranskan, Belgian ja Sveitsinkin. Bonuksena harkistin myös Iso-Brittaniaan lähtöä. Lopulta, ja itseasisassa aika yllättäen, tulin valituksi elämäntilanteeseeni parhaimpaan vaihtoehtoon, eli Pariisiin.

KAIKILLA MAHDOLLISUUS ALOITTAA JA MUUTAMA FAKTA

Kuten varmaan kaikkialla maailmassa, myös Ranskassa on lääketieteen opintoihin kova tunku. Ranskan väkiluku on 66,5 miljoonaa, joista reilut 12 miljoona Pariisin alueella. Lääkärin tutkinnon voi myöntää 47 yliopistoa   ja vuosittainen sisäänotto eli numerus clausus on noin 7,5 tuhatta (joka jakautuu seuraavasti . Sisäänotto eroaa Suomesta siinä, että ensimmäinen vuosi on kaikille ylioppilastutkinnon suorittajielle avoin, ja sisään pääsee kunhan ei pahemmin mokaile ilmoittautumisessa. Aloittavia lääkisläisiä onkin Ranskassa vuosittain yli 55 tuhatta

pääsykoetilaisuus pidetään messuhallissa

 ENSIMMÄinen vuosi ja päÄsykoe

Ensimmäinen vuosi eli PAES on yhteinen aloittaville lääkäreille, hammaslääkäreille, kätilöille ja farmaseuteille. Kurssisisältö vaihtelee yliopistoittain, mutta on hyvin teoreettista. Kemiaa, fysiikkaa, biokemiaa, histologiaa, tilastotiedettä mutta myös ulkoa opeteltavia anatomian kokonaisuuksia. Sisältö ei ole lukion kertausta vaan suoraan syventäviä. Opiskelijat listaavat mille linjalle haluaisivat, ja karsinta tapahtuu kahdessa vaiheessa. Joulun karsinnassa katsotaan onko mitään toivoa 😉 ja esim lääkäriksi haluavat mutta huonosti sijoittuneet pudotetaan jo nyt vähemmän haluttuihin koulutusohjelmiin. Jos selviää joulun karsinnasta, on edessä kevään loppukoe. Sijoitus loppukokeessa määrää sisäänottolinjan. Loppukokeen sisällön painotus on yliopistosta riippuvainen, eikä kansallinen niinkuin Suomessa.

Tilastojen mukaan suurin osa hyvin sijoittuneista on tehnyt lukiossa ”Baccalauréat scientifique” eli tieteellisen ylioppilastutkinnon. BAC S vastaa jotakuinkin Suomen yo-tutkintoa laajalla matikalla, fyssalla ja kemmalla. Tässä kohtaa tulee mainita että Ranska on maa jossa arvostetaan todella paljon matematiikan ja fysiikan osaamista ja lukion pitkä matikka onkin Ranskassa Suomen vastaavaa laajempi.

Jos kevään sijoitus ei yllä halutulle linjalle, voi PAES-vuoden tehdä kerran uudestaan eli yhteensä kaksi kertaa. Olen kuullut että kolmas kerta on myös kikkailemalla mahdollinen, mutta vain tapauksissa jossa on ollut tokalla vuodella ihan todella lähellä sisäänpääsyä, tai jos ollut joku merkittävä terveydellinen este. Jos paikkaa ei herunut, ja kun kaksi tai kolme yrityskertaa on tehty, lääkiksen ovet sulkeutuvat loppuiäksi kaikkialla Ranskassa. Tiedekunnat ylläpitävät kattavaa listaa ilmoittautuneista, ja paikkakunnalta muuttaminen ei auta vaan vilppi huomataan mikäli yrittää kolmatta tai neljättä kertaa.

Nyt uutena bonuksena on kohta voimaan astuva erikoitumiseste, eli hulluus menee niin pitkälle, että mikäli on tullut kahdesti hylätyksi perustutkintoon yrittäessä, oikeus erikoistua Ranskassa evätään (!) vaikka kuinka olisitkin tehnyt perustutkintosi muussa EU-maassa.

EN SAANUT HALUAMAANI PAIKKAA

Jos Hammas, kätilöopinnot tai farmasia ei kiinnosta, lähes ainoa vaihtoehto onkin lähteä ulkomaille. Monet ranskalaiset hakeutuvat joko ranskankieliseen Belgiaan tai sitten Romanian ja Kroatian ranskankielisiin maksullisiin lääkiksiin. Jotkut onnistuvat pääsemään myös Sveitsiin.

Belgia ja Sveitsi ovat systemaattisesti alkaneet rajoittamaan ranskalaisten opiskelijoiden virtaa. Kerron Belgian ja Sveitsin systeemeistä myöhemmin enemmän, mutta esim Sveitsi vaatii nykysin jotakin perustetta hakeutua maahan lääkikseen. Sveitsiläinen kansalaisuus, vanhempi, diplomaattistatus tai asuinpaikka useamman vuoden ajan rajan tuntumassa käyvät perusteeksi, mutta random ranskalaisella tai suomalaisella hakijalla voi olla vaikeuksia täyttää kriteereitä.

Belgia taas on alkanut suosia sellaisia EU-maiden hakijoita, jotka eivät ole tehneet PAES-vuotta. Eli saat paikan helpommin jos voit osoittaa ettet ole ranskalainen ”left over” vaan aidosti kiinnostunut lääketieteen opinnoista juuri Belgiassa. Lisäksi Belgiassa vuosi 2015 alkaa olla vedenjakavuosi, sillä ensi vuodesta alkaen systeemi muuttuu ranskalaiseen suuntaan, eli vuoden lopussa pidettävään karsintaan. Belgian hollaninkielinen linja on ollut jo vuosia samankaltainen kuin Suomessa eli sisään ennen opintojen aloittamista pidettävän pääsykokeen kautta joihin saa lisäpisteitä hyvistä papereista.

EKa Vuosi Selvitetty, NYT oTETAAN REnnosti?

Jippii, DFGSM1 eli PAES-vuosi (tai vuodet) pulkassa ja ovet aukesivat. Ranskassa perusvaiheen karsinta päättyi tähän, tosin monissa yliopistoissa on erilaisia ”barème” eli etenemiskriteereitä. Esim kaikkien tenttien keskiarvon pitää olla tietyllä tasolla, tai vain yhdestä tentistä saa saada erittäin huonon arvosanan. Tämä on yliopistokohtaista, ja joissakin yliopistoissa ”barème” on korvattu kylmästi rankkaamalla opiskelijat joka vuosi paremmuusjärjestykseen jonka avulla päätetäänkin sitten sairaalaharjoittelut.

Jokatapauksessa, vaikka varsinainen karsinta olisi ohi, voi lääkiksessä jäädä luokalle ja joutua uusimaan saman vuoden tarvittaessa useaan otteeseen. Monissä yliopistoissa ei tunneta osittaista uusintaa, vaan jos joku tentti jumittaa ja jäät luokalle, joudut tekemään aivan kaiken uudestaan. Pikkutarkka teoreettinen ulkoaopettelu on arvossaan, vaikka opinnot ovat kovaa vauhtia menossa kliinisempään suuntaan. Lomaa on vuodesta riippuen koko vuonna yhteensä muutama viikko, ja nelosesta eteenpäin vain 5 viikkoa vuodessa.

Prekliininen vaihe ja kolmivuotinen Bachelor of Medecine

Prekliinisen vaiheen kesto riippuu yliopistosta. Perinteisesti prekilinikka on kestänyt kolme ensimmäistä vuotta (kilpailuvuosi + kaksi seuravaa), mutta lääkisopintojen reformin myötä monet yliopistot ovat siirtymässä kaksivuotiseen preklinikkaan ja sitten nelivuotiseen klinikkaan. Klinikka tai ei, lääketieteen Bachelor eli kanditutkinto kestää Ranskassa, Sveitsissä ja Belgiassa kaikissa kolme ensimmäistä vuotta. Omassa koulussani alkaa klinikka kolmosella, eli vuotta aikaisemmin kuin monissa muissa Pariisin alueen lääkiksissä. Toinen vuosi alkaa kolmen viikon sairaanhoitajaharjoittelulla ja keväällä vuorossa 10 viikkoa semiologiaa niinikään sairaalassa.

KESÄHARJOITTELUT

Kesäksi voi lähteä/päästä sairaalaharjoitteluun ulkomaille ja pariisilaisin alueen yliopistoilla on laajat vaihto- ja harjoitteluverkostot. Harjoitteluun voi päästä niin Singaporeen, Jenkkeihin, Afrikkaan… you name it! Ranskassa opinnot kustantaa normaalisti vanhemmat, eli kesätöillä tienaamisen kulttuuri on aika olematonta. Muutenkin harjoittelijaliksat ovat alasta riippumatta alhaiset verratuna Suomeen.

Pariisin alueen lääkikset ja kilpailuvuoden akateeminen painotus: violetti – kovat tieteet: matikka, fysiikka…, sininen – biologia, histologia, biokemma etc, vihreä – ”mixtes”

 KLIININEN VAIHE JA KOLMIVUOTINEN MASTER OF MEDECINE

Nyt opiskelijalla on jo nimikin eli kliinisessä vaiheessa olevaa opiskelijaa kutsutaan nimellä ”externe” mikä lienee vuosikurssista riippuen verrattavisssa meidän Suomen lääketieteen amanuenssiin/kandiin. Master of medecine vaihe on käytännössä kolme vuotta puolipäiväisiä ”amanuenssuureja”. Käytän tässä termiä jota en tunne, mutta lukemieni vaihtoraporttejen mukaan kliinisen vaiheen harjoittelu vastaa jotakuinkin suomalaista amanuenssuuria. Tässä tosi huomioisin että puoli päivää ranskalaisittain tarkoittaa 8-13h, sillä standardi työpäivä kestää normaalisti ainakin puoli seitsemään. Toisinaan harjoittelua on myös lauantai-aamuisin. Kahden jälkeen alkavat luennot. Kuudes opintovuosi on kuulemani mukaan erityisen raskas, sillä opintojen ohella valmentaudutaan erikoistumiskokeeseen.

JA TUTKINNON JÄLKEEN, NYT OLENKIN LÄÄKÄRI?

Not so fast. Ensinnäkin, Ranskassa lääkäriksi  ”medecin”  kutsutaan vasta erikoistumisopinnot suorittanutta erikoislääkäriä. Kuuden vuoden opinnot suorittanutta lääketieteen maisteria kutsutaan harjoittelijaksi ”interne” (Belgiassa ja Sveitsissä ”Médecine assistante” eli assistentti-lääkäri). Ranskassa erikoistumispaikat päätetään perusopintojen lopussa järjestettävälle koko lääkiksen opintokokonaisuudet kattavalla lopputentillä eli ECN (Epreuves Classantes Nationales). ECN:ssä sijoittuminen määrä erikoistumispaikat eli kaikki reilut 7 tuhatta valmistunutta laitetaan monivalintatentin avulla paremmuusjärjestykseen. Ensimmäiseksi sijoittunut valitsee erikoistumisalansa ja kaupunkinsa ensin, ja viimeinen sitten sen mitä jäi jäljelle. Tämänkin kokeen saa uusia vain kerran eli tehdä yhteensä kahdesti.

Oikeus harjoittaa ammattia ja erikoistuminen

Ehkäpä suurin ero Suomeen ja moniin muihin EU-maihin on, että kuuden vuoden tutkinto ei oikeuta harjoittamaan itsenäisesti lääkärin ammattia, eli jokin erikoistumispaikka on jokatapauksessa pakko valita. En usko että tässä olisi kyse kliinisten taitojen puuttesta, kolme tai neljä vuotta puolipäiväisä sairaalaharjoitteluita + kesätyöt on kuitenkin aika paljon klinikkaa.

Oma teoriani on että erikoistumiskokeessa jaetut paikat on linkitetty lääkäritarpeeseen. Ranskan valtion kannalta tämä pakkoerikoistuminen on kätevä veto sillä näin nuoret lääkärit käytännössä pakotetaan maankuntiin sekä vähemmän halutuille erikoistumisaloille. Erikoistuvien oloista on 2014 tehty ihan elokuvakin, Hippocrate, joka kuulemani mukaan fiktiivisyydestä huolimatta vastaa aikalailla todellisuutta.

Yleislääketieteeseen erikoistuvat saavat alkaa tehdä täysivaltaisia lääkärin sijaisuuksia yksityisissä lääkärin cabineteissa muistaakseni vuoden päästä erikoistumiskoulutuksen aloittamisesta. 

Jos Ranskan erikoistumistavasta olisi jotain hyvää sanottavaa, niin varmaan se, että se on aika järjestäytynyttä sillä nakki kestää takuuvarmasti sen 3-6 vuotta. Erikoistumisajan palkat ovat suomalaisittain katsottuna pienet, esim viimeisen vuoden erikoistuva kirurgi tienaa maksimissaan reilut kaksi tonnia kuussa. Tietty sairaalan työntekijöinä voi mukana olla lasten päiväkoti- tai vaikka asuntoetu, mitkä ovat varsinkin Pariisissa varteenotettavia menoeriä. Aiheesta lisää Le Monden artikkeli (2012), erikoistuvien lääkäreiden ammattiliitto En vielä oikein tiedä mikä on virallinen totuus ja totuus kentällä. 

Miten pohjoismainen systeemi nähdään Ranskassa?

Pohjoismaalaisella lääkärikoulutuksella on ainakin yliopiston piirissä erinomainen maine. Paljon kertoo se, että Pariisin alueen ”huippulääkikset” lähettävät vaihtarit paljon mieluummin pohjoismaihin vaihtoon, kuin Etelä-Euroopan maihin. Meillä dekaani ilmoitti suoraan, että ulkomaille lähdössä kehoittaa suosimaan pohjoismaita ja Saksaa, sillä opetus on pohjoisessa parempaa kuin etelässä.

Pohjoismaiden lääkisistä puhuttaessa muistetaan mainita se, että kuinka vähän on klinikkaa tai harjoitteluja! Tämä klinikka-aihe tuntuu olevan oikea ”oma maa mansikka”- kysymys. Suomalaiset lääkisopiskelijat taas usein korostavat kuinka paljon Suomessa on kliinistä painotusta. Olen myös huomannut, että harvalla tuntuu olevan objektiivista tietoa aiheesta, vaan enemmänkin kuulopuhetta. Useat lääkisbloggaajat (niin Suomessa kuin Ranskassakin) tuntuvat olevan sitä mieltä että omassa yliopistossa on enemmän sitä ja tätä, kuitenkin lähtemättä vaihtoon, tekemättä vertailua curriculumia katsoen…eli en oikein osaa sanoa tähän mitään. Kummastakin maasta valmistuu varmasti hyviä lääkäreitä 🙂

edit: olen saanut kommentin ilmeisen epäonnistuneesta harjoittelukokemuksesta Ranskassa, jossa harkkana ei ole päässyt kunnolla tekemään. Päivitän blogiin linkkejä vaihtokokemuksia sitä mukaan kuin niitä löydän.  Ohessa linkki keskustelupalsalle missä erikoistuvat lääkärit (internes) vaihtavat ajatuksia harjoittelijoiden (externes) roolista.

e-carabin keskustelupalsta (carabin = lääkisläinen)

Tässä kuitenkin olisi ehkä PR:n paikka suomalaisten vaihtoon lähettävien yliopistojen kohdalta. Jos täällä on sellainen käsitys/maine, että pohjoismaisessa systeemissä tehdään vähän harjoittelua ja klinikkaa, tulisi sitä tottakai yrittää mahdollisuuksien mukaan korjata. Ja kuten jo kirjoitin, pohjoismainen opetus nähdään laadukkaana.

MITEN ITSE PÄÄSIN SISÄÄN

Nyt tullaakin ehkä ainoaan ranskalaisen lääkiksen takaoveen. Vuodesta 2010 alkaen joka vuosi on jaossa muutama paikka jo maisteritutkinnon suorittaneille hakijoille. Myös kätilötutkinto käy. Sisäänpääsy on suoraan tokalle tai kolmannelle vuodelle, hakijan profiilista riippuen. Kilpailu näistäkin paikoista on kovaa, ja hakemuksen laatiminen ja ruljanssi on jossain määrin samanlaista kun vaikka jenkkien lääkikseen pyrkiessä – itse laadin hakemustani kuukausia. Vaikka virallisia kriteereita ei ole, sisäänpääsyyn vaaditaan usein kontakti lääketieteen alaan, maisterintutkinto, kliinistä kokemusta (harjoittelua tai vapaaehtoista) sekä hiukkasen kuumottava haastattelu professoreista koostuvan juryn edessä 🙂  Maisterikiintiöön hyväksyttyjen ikä on keskimäärin 25-30, eli aika nuoria kuitenkin. Lääketeollisuudessa työskentelevänä DI:nä täytin ehdot, ja kliininen harjoittelukin hoitui punaisen ristin vapaaehtoistyön kautta. Yllätys oli suuri kun tulin valituksi, sillä vaikka olenkin asunut ranskankielisessä Euroopassa jo vuosia, olen silti aksentilla puhuva ulkomaalainen.

—

kuten varoittelin, tässä tulikin kilometripostaus. Kerroin asiasta parhaimman tietoni mukaan, mikäli tekstissä on asiavirheitä tai korjattavaa, otan korjausehdotukset huomioon viipymättä.

Hyvää kesää kaikille 😀