Viikko lomaa ja blogihiljaisuutta. Tämän viikon aikana on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista. Aloitetaan merkittävimmästä.

Rantaviivaa Montpellierissä

Kauhean jännäämisen jälkeen tulokset tulivat tiistaina. Pääsin läpi, ja vielä loistavin arvosanoin. Ajattelin, että läpimenolle oli mahdollisuudet, mutta en todellakaan olisi uskonut, että saisin niin hyvät arvosanat. Ainakin yksi juttu on siis varmaa, ensi vuodeksi pitäisi opetella parempaa itsearviointia tulosten kanssa.

Ja ne mun valmennettavat puluset. Kumpikin sai paikan, jihuu! Tänä vuonna Pariisissa oli todella tiukka seula, vaikka paikkoja olisi ollut 76, vain 44 kandidaattia hyväksyttiin. Haastatteluun otettiin reilu 80.

Viikon aikana ehdin puuhastella kaikenlaista, juuri sellaisia hommia mille ei ikinä ole aikaa. Kävin tapaamassa vanhoja kollegoita, hoidin byrokraattisia juttuja, etsin uusia silmälaseja, siivoilin kaappeja, huolsin talvikengät etukäteen suutarissa (!), aleshoppailin, maalasin parvekkeen kaiteet…Olo on tosi tyytyväinen sillä sain kotona hoidettua paljon sellaisia ärsyttäviä pikkujuttuja pois alta. Ensi viikolla ennen Suomeen tuloa ajattelin vielä siivota kirjahyllyn.

Takkaprojektikin etenee, mutta osoittautui sekä kalliiksi, että vaikeaksi. Marmorin korjaamiseen tarvitaan erikoisartesaanin osaamista. Hyvä puoli on se, että löysin juuri oikean värisen antiikkilaatan takan sisäpuolelle, eli tuloksesta tulee autenttisen oloinen.

Vaikka lupasin kuvia, ajattelin lopulta etten halua laittaa kännykkäräpsyjä – ostankin itselleni kunnon kameran preklinikan loppumisen kunniaksi, vinkkejä saa laittaa kommenttiboksiin. 🙂

—

Tänään on Ranskassa taas surullinen päivä. Olen viettämässä pitkää viikonloppua Etelä-Ranskassa, mutta onneksemme emme ole Nizzassa. En oikein tiedä mitä ajatella, luonnollisesti terroriteot ja tunnelmat saavat todella surulliseksi ja marraskuun fiilikset palautuvat mieleen.

Odottelen vieläkin tuloksia. Niiden pitäisi tulla viimeistään ensi viikolla, mutta mitä nopeammin niin paremmin. Haluaisin jo alkaa asennoitumaan seuraavaan vuoteen, oli se sitten kolmas vuosi tai pahimmassa tapauksessa tämä toinen toiseen kertaan.

Toinen odotuksen kohde on omien valmennuspulusteni tulokset. Korjailin ja neuvoin tänä vuonna neljän maisterikandidaatin hakemusta, kaksi heistä pääsi haastatteluun. Suurin karsinta tehdään vain kirjeiden perusteella, ja tänä vuonna haastateltavia oli 84, joista hyväksytään maksimissaan 76. Kummallakin on siis hyvät tsäänssit, paitsi toinen sanoi haastiksen menneen huonosti.

On ollut hauska lukea hakijoiden kirjeitä, siinä oppii itsekin vähän mitä jury hakee. Suurin osa antamistani vinkeistä on kuitenkin keskittynyt enemmän sellaiseen normaaliin business-puolen logikkaan. Eli hakukirjeen rakenteeseen ja selkeyteen, ja miten viestitään tehokkaasti edessäsi istuvalle entuudestaan tuntemattomalle jurylle (rauhallinen puherytmi, lyhehköt lauseet, ei liian pömpöösejä sanoja).

Eli siis kaikennäköistä odotusta.

PS. takkaprojekti etenee, kuvia huomenna.

Jotakuinkin tältä näytti viime vuonna yliopiston odotustilassa ennen juryn eteen astumista.