Letkautuksia pohjoismaalaisista
Neljä vuotta on pitkä aika, ja niiden aikana pääsee kuulemaan yhtä sun toista. Erityisesti pohjoismaalaisista.
Tässä jotain omia lemppareitani vuosien varrelta:
Tapahtumapaikka: Koulu, musiikin ja muodin yhteyttä käsittelevä muotihistorian tunti.
Opettaja kysyy jotain, ja minä nostan luokan ainoana käden ylös. Opettaja vastaa:
”No, te ruotsalaiset tiedättekin kaiken!”
Tapahtumapaikka: Koulu, Vanessa Brunon suunnittelijaidentiteettiä tutkivan koulutyön esitys.
”Vanessa Brunon (joka on puoliksi tanskalainen) työssä näkyvät selvästi pohjoismaalaiset linjat. Hollantilaiset ja norjalaiset, tiedättehän.”
Tapahtumapaikka: Koulu, esihistoriallista vaatetusta käsittelevä muotisosiologian tunti.
”Erityyppinen vaatetus oli, no siellä pohjoisessa, Norjassa vaikka.” (Mistä tämä Norja aina tulee?)
Tapahtumapaikka: Työpaikka, keskusteluseurana työkaverini.
Pyydän työkaveriani piirtämään Euroopan kartan. Paperille ilmestyvät Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Espanja ja Italia. Häkeltyneenä kysyn missä pohjoismaat (ja Suomi!) sitten sijaitsevat. Työkaveri piirtää hätäpäissään pienen saaren Iso-Britannian rannikolle.
Tapahtumapaikka: En muista (ja liekö väliäkään.)
”Suomalainen? Et voi olla. Eihän sulla ole vaaleaa tukkaa.” Kaupan päälle sama tyyppi risti mut ”fausse finlandaise’ksi” eli feikkisuomalaiseksi. Kiva!
Sitten näitä kieleen liittyviä on aika paljon:
Keskustelusta työkaverin kanssa, joka ihmettelee suomalaisia juuriani: ”Laura, puhutko sinä sujuvastikin suomea?” (…)
”Laura, sano jotain puolaksi.”
Pomo näyttää ruotsinkielistä sähköpostia ja kysyy: ”Voisitko vastata tähän suomeksi?”
Koulukaverini isä saa tekstiviestin vieraalla kielellä, ja koulukaverini päättää pyytää minua apuun (Laura to the rescue!): ”Laura, tämä näyttää oudolta. Se on varmaan suomea. Voisitko kääntää?”