Vaali, älä haali
Toivottavasti olette jo lukeneet, mitä Roosalla oli sanottavanaan heti viikon alkajaisiksi.
Hyvä aihe vaatii mielestäni keskustelua ja niinpä halusinkin raottaa myös omaa ajatusmaailmaani asian tiimoilta.
Jo heti blogini alkuajoista lähtien olen pohtinut ääneen, välillä ponnekkaammin, toisinaan itsekseni mutisen, mitä nainen tekee 40 kenkäparilla tai miten yhdentekevää on rummuttaa luomupuuvillaista t-paitaa, jos niitä löytyy kotoa jo ennestään jokaisessa sateenkaaren värissä pienen varastollisen verran. Nyt lähes neljä vuotta myöhemmin mielipiteeni ei ole edellenkään muuttunut. Jos joku on joskus asiaa mietiskellyt, on olemassa hyvä syy siihen, miksei palstallani nähdä ostospostauksia, showroom-käyntejä tai toivelistoja. En yksinkertaisesti nää pointtia.
Jo teini-ikäisestä lähtien olen kolunnut kirpputoreja ja käyttänyt paljon lähisukulaisteni nuoruudenvaatteita, värikkäitä ja yllättäviä. Kotikaupunkini ketjuliikkeet ahdistivat minua jo tuolloin, ja näinpä jossain vaiheessa paremmaksi jopa ommella omat vaatteeni. Sain varmasti noihin aikoihin katseita toisilta ikätovereiltani, mutta mikäs siinä. Ainakin tunsin oloni kotoisaksi.
Vaikka tästä on nyt kulunut jo vuosikymmen, huomaan edelleenkin uivani mielummin vastahankaan kuin heittäydyn virran vietäväksi. Kuten silloin, tunnen edelleenkin tietynlaista kapinaa tehdä juuri niin kuin haluan. En pitänyt ylitsevuotavaa kulutusta arvossa murrosikäisenä, enkä tee niin edelleenkään.
Olen sekä vapaa-ajallani että työni puolesta luonnollisesti vaatteista ja pukeutumisesta kiinnostunut. Siitä huolimatta toivon, etteivät ajatukseni ja kulutuskäyttäymiseni koskaan tule menemään yli äyräiden. Kumma kyllä — mitä enemmän ylenpalttista hehkutusta korviini kantautuu, sitä enemmän koen tarvetta vetäytyä kuoreeni. Yksi tärkeimpiä, jo teini-iälät tuttja oivalluksiani on ollut, ettei kymmenen kallista käsilaukkua tee kenestäkään tyylin mestaria. Ainoastaan henkilön, jolla on kymmenen käsilaukkua. Matematiikka ja terve järki pelastavat siis tässäkin. Ei toki ole minun tehtäväni maksaa niitä tai edes käyttää, mutta minä aion olla ilman.
Hyppään mielummin junaan, jossa kerkeän nauttia elämästä itsestään, enkä siitä, miltä asiat näyttävät tai minkälaisen vaikutelman kashmir-neuleeni antaa. Minulla on yksinkertaisesti aivan liian paljon muuta järkevää tekemistä moisen murehtimiseen.
On ihanaa nauttia esteettisesti kauniista asioista, hehkuvista väreistä ja ihailla kahvilan ikkunan ohi kulkevia mielikuvituksellisesti pukeutuneita ihmisiä. Ja tässä ei mielestäni ole mitään väärää, päinvastoin. On ainoastaan surullista, että kivan harrastuksen kylkiäisenä tulee pakottava paine merkityksettömien tavarapinojen rakenteluun.
Minulla on kaksi pientä ajatusta. Uskallan nimittäin väittää, että ylimääräisestä materiasta ja pakkomielteisestä haalimisesta eroon pyrkivä huomaa pian olevansa huomattavasti onnellisempi. Toinen oivallus on yhtä palikkamainen: nämä asiat vaativat oikeasti vain hiukan kekseliäisyyttä. Sieluttoman akryylineuleen saa kyllä muutamalla eurolla, se on aivan varma. Mutta miksi tyytyä keskinkertaiseen, kun todellinen aarre odottaa nurkan takana? Viitseliäisyyttä meiltä puuttuu, ei tavaroita.
Joku osuvasti kommentoi ekologisimman vaatteen olevan sellainen, jota käytetään ja joka kestää vuosien ajan. Olen aivan samaa mieltä. Kukaan ei tarvitse viittä samanlaista mekkoa, ellei suunnittele joko asuja morsiusneidoilleen tai itsensä kloonaamista. Yksi on riittää aivan hyvin.
Ja mitä tulee tyylistä ja vaatteista kirjoittavan omaan synninpäästöön — tässä muutama asukuvapoimintani viimeisen parin vuoden ajalta vain havainnollistaakseni miten moneen jo olemassa oleva tavara taipuu. Vaalikaa, älkää vain haaliko, ihmiset. Ottakaa aikaa ja ajatelkaa. Uskokaa tai älkää — kun kerran pysähtyy ja heittäytyy pois jatkuvasta haluamisen pyörästä, paikan ompelu housuihin saattaa olla parasta, mitä hetkeen on tapahtunut.
Äidin vanha villapaita parinkymmenen vuoden takaa. Minun päälläni mekko.
Kympillä löytämäni vintage-mekko. Villainen talvitakki on Ranskan armeijan ylijäämää. Jo kolmatta talvea käytössä.
Tässä asussa kaikki paitsi kengät ovat käytettyä. Mekko ollut käytössä vähintään kerran viikossa aina ostohetkestä lähtien. Olen käyttänyt sitä myös paitana.
Lähes kaikki kuvan vaatteet peräisin kierrätyskeskuksesta. Asun lopullinen hinta taisi olla noin euron.
Huivi kirpputorilta. Hinta 50 senttiä. Loistava päähineenä, laukkuun kiinnitettynä tai kaulan ympärille sidottuna.
Huivi second handia muutaman vuoden takaa, edelleen loistoasuste. Takki sama kuin yllä.
Talvitakki äidin vanha noin vuodelta 1970, ja viimeksi päälläni kaksi päivää sitten. Muhkea kukkahuivi kirppikseltä.