Ei unta ennen Brooklyniä

Muutto — mikä ihana tekosyy. 

Vaikkapa silloin, kun radiohiljaisuus pitenee odottamattomalla tavalla.

 

Menneellä viikolla olen pakannut, ruhjonut käteni kierreportaissa ja käynyt vesisotimassa Central Parkissa. Joutunut välikohtaukseen, punkannut kaverin sohvalla, valvonut silmäni kipeiksi. Katsonut Princess Brideä puistossa ja syönyt donitseja keskiyöllä pitkän pojan kanssa.

Ja sitten tietysti istunut pakussa ruuhkaisen Manhattanin kaduilla tavaroineni poikineen. Jenkkiradiota kuunnellen, kapean istuimeni kaverin kanssa jakaen. Taskussani on taas uusi New York -kokemus, ja lopputuloksessa ei tietenkään ole valitettavaa. Uusi kotini on veden äärellä Williamsburgissa kaksikerroksisessa asunnossa, jonka viileästä kellarihuoneesta tuli eilen uusi asuinsijani. Kivilattiaan on totuttelemista, mutta kadulla vastaan kävelevät, tervetulleeksi toivottelevat naapurit ovat sitten asia erikseen.

Ulvovia sireeneitä ja Broadwaylla kiljuvien pikkutyttöjän ääniä ei enää kuulu. Iltakävelyllä saattaa huomata olevansa ainoa saman päähänpiston saanut vaeltaja, ja vaaleanpunaisena hohtava Manhattan auringonlaskun aikaan on paras näkymä mitä toivoa sopii. Joen läheisyyskin rauhoittaa kummasti.

Uudessa ympäristössäni on oikeastaan vain yksi huono puoli: kun kissanristiäiskutsuja sataa mitä yllättävimmistä osoitteista, esimerkiksi oman kotitalon rappukäytävässä töistä tullessa, yöunille ei juuri aikaa jää. Takapihalla juhlat jatkuvat vielä pitkään. Väsytti tai ei.

 

Beastie Boys oli oikeassa.

 

 

Huikeaa perjantaita, arvon naiset!