Syksylle ja uusille ajatuksille

Syksy saapui New Yorkiin.

 

Se tapahtui hetkellä, jolloin tuulenvire toi ensimmäiset vilunväristykset ja nostatti ihon ihanalla tavalla kananlihalle. Kun raikas ilma täytti mielen kauan kaivatuilla asioilla: laventelintuoksuisilla kynttilöillä, jättivillasukilla ja kahvilla, josta tulee aina vähän liian väkevää.

Syksy on uusi mahdollisuus – lähtöruutu kauan kyteneille ajatuksille ja unohdetuille ideoille. Se on aikaa, jolloin mielen valtaa tuuduttava seesteisyys. Turvallisuudentunne, joka vahvistuu sitä mukaa, mitä paksumman villapaidan päälleen vetää ja mitä enemmän maitoa kahvikuppiinsa kaataa. 

Se sai minut tarttumaan lenkkareihin ja kohtaamaan silmästä silmään pitkään kadoksissa olleen juoksijan. Pinkomaan Navy Yardin hiekankatkuisille kentille ja Greenpointin lauttalaiturille. Ihailemaan pienen ihmisen perspektiivistä korkeuksiin kohoavaa Manhattan Bridgeä ja hymyilemään vienosti East Riverille. Tuntemaan iholla kesän rippeet, ja oivaltamaan, että olisi korkea aika irrottaa ote.

 

Sinne se meni että hujahti, suurkaupungin intiaanikesä.

 

Vielä perjantaina pukeuduin pikkumustaan, punasin huuleni ja vedin jalkaani narusandaalit. Läksin lämpöiseen iltaan silkkipusakka harteillani, ja juhlistin alkavaa viikonloppua The Raveonettesilla  ja kutkuttavan kauniilla Sharin Foolla. Humalluin metsänvihreistä silmistä ja tarrasin kiinni käsivarteen, jota koristi monen monta tatuointia. Vatsanpohjaa kutitti tuttu tuntemus. Pelonsekainen, viipyilevä jännitys, joka ottaa yhtä paljon kuin antaa. 

Syksy on helposti paras aika vuodesta. Silloin tunnen itseni hitusen rohkeammaksi, ja muistan miksi aamukuudelta kannattaa tehdä hölmöjä tunnustuksia. 

 

Meistä voi tulla mitä vain.