Kunkkujen puuhaa
”Onks tää nyt kivaa vai masentavaa?” kysyi rahanvaihtotoimiston tyttö setelinippua silmäillen.
Olin tyhjentänyt jenkkitilini ja nyt edessä oli valuutanvaihto.
”Siis aivan hemmetin kivaa!” vastasin silmää räpäyttämättä.
”On yli-ihanaa olla takaisin Suomessa.”
Keräsin euroni ja kiitin hymyillen. Vasta ulkona sen hiffasin: mimmillä oli pointti. Millaista on muuttaa pois kaupunkien kaupungista, ja jääkö sitä ikävä?
Sanotaan, että New York on paikka, jota ei kuvittele koskaan jättävänsä. Se on totta.
Varmaa on myös se, että New York kuuluu kaupunkeihin, joihin ei kaipaa takaisin kerran lähdettyään. Ei oikeastaan.
On pitkän aikavälin hyötyjä ja välittömiä porkkanoita:
En enää herää aamuisin niskat jumissa.
En nouse sängystä leukaperät kipeänä.
Nauran enemmän.
Voin olla oma itseni.
Joten ei – minulla ei ole ikävä elämää, jota kaupungissa elin. Sain mitä tilasin, ja annoskoko oli oikein passeli. Nyt on nyt, ja nyt on hyvä. Siitä sain muistutella itseäni New Yorkissa tuon tuosta.
Niinpä tein kuten jokaisen valuutanvaihtajan kuuluu: kipitin hamekauppaan ja sijoitin euroni kunnon keväthuitulaan. Vaaleanpunaiseen kukkahameeseen, joka näyttää hemmetin hyvältä punahuulten parina.
Sen puen päälleni huomenna, kun skoolaan uutta Suomen-elämääni. Ja ehkä ihan vähän rakkauttakin.
Sanotaan, että nykyhetki on kunkkujen ajanvietettä. Se on totta.