Bloggaajan uskottavuus
Olen huomenna puhumassa jyväskyläläisen käsityömuseon iltatapahtumassa. Illan aiheena on bloggaus, ja kyseessä ensiesiintymiseni – ennen tätä en ole luennoinut bloggaajan roolissa.
Esitelmää suunnitellessani olen miettinyt paljon, millaisia bloggaamiseen liittyviä asioita haluaisin yleisön kanssa jakaa: miten blogi alkoi, miten se on kehittynyt ja mitä minä olen saanut siitä henkilökohtaisesti irti.
Erityisesti jälkimmäinen on saanut minut mietteliääksi – mitä hyvää ja toisaalta huonoa julkisesta kirjoittelusta on seurannut?
Kun aloitin Laura de Lillen, halusin sivustani paikan, jonne ilmaista ajatuksiani ja kokemuksiani. Halusin kirjoittaa ja ottaa valokuvia. Blogini on ollut monia asioita, mutta ennen kaikkea henkilökohtainen päiväkirjani, vapaan itseilmaisun keino. Uskallan myös väittää, että sillä on ollut tärkeä rooli kirjallisten taitojeni kehityksessä. Onhan kirjoitustaito kuin lihas, jota pitää venytellä: vain säännöllisellä tekemisellä voi kehittyä.
Laura de Lille on seurannut elämääni viimeiset 6,5 vuotta. Siinä ajassa olen ehtinyt asua kahdella mantereella, valmistua koulusta ja aloittaa työelämän.
Koulutukseltani olen strategisen muotiviestinnän ja -kaupan kandidaatti. Vaikka opinnoista on jo aikaa, tutkintoni on edelleen Suomen tasolla täysin uniikki: suoritin sen Pariisissa alan ammattilaisten ohjauksessa. Markkinointia minulle opetti massamuotifirman entinen johtaja, muotihistoriaa ja -sosiologiaa Niken trendipäällikkö ja mallistosuunnittelua Chanelin entinen asustesuunnittelija. Opiskelin myös viestintää, lakia, liikkeenjohtoa, brändäystä ja digimarkkinointia. Kolmikielisen tutkintoni neljä pakollista työharjoittelujaksoa suoritin isoille firmoille Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Valmistuttuani toimin kolme vuotta vaatetusalan markkinointitöissä – valtaosan ajasta New Yorkissa.
Suomeen muutettuani olen toiminut sähköisen markkinoinnin parissa sekä copywriterina, eli markkinointitekstien suunnittelijana. Niin paljon kuin ulkomailla olemisesta nautinkin, Suomessa työskentely on mielekästä ja merkityksekästä siitäkin syystä, että suomalaisen designin markkinoinnissa on vielä paljon työnsarkaa. Markkinat ovat pienet ja kansainvälistymisessä kaivataan apua. Olen iloinen, että minulla on kasapäin alaan liittyvää tietotaitoa, jota voin nyt jakaa omassa kotimaassani. Työtä teen pääasiassa sanojen avulla.
Miten tämä kaikki sitten liittyy bloggaamiseen? Ei yhtään mitenkään ja silti todella paljon.
Toisin kuin voisi kuvitella, blogikirjoittelu ei ole tukenut tai edistänyt uraani millään tavoin. Tilanne on jopa päinvastainen: joissain tapauksissa bloggaajastatus on vaikeuttanut töiden saamista.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen törmännyt monenlaiseen. Minua on pyydetty tekemään töitä ilmaiseksi, koska en ole toimittaja, vaan bloggaaja. Ammattitaitoani on kyseenalaistettu, koska olen opiskellut muotia ja kaiken kukkuraksi pidän blogia. Vähän aikaa sitten jouduin tilanteeseen, jossa työnantaja epäili minun olevan epäpätevä tekstisuunnitteluprojektiin, koska viime kädessä olen enemmän bloggaaja kuin mitään muuta.
Viimeistään tässä kohtaan halusin lyödä pääni seinään. Kielitaitoni voi olla moitteeton, portfolioni täynnä kokemusta ja hyvää tekstisuunnittelutyötä, mutta uskottavuus loppuu kohtaan, josta nettikirjoittelu alkaa. Miksi? En tosiaan tiedä.
Olen monesti miettinyt, miksi bloggaaminen on niin vinoon katsottua. Vielä en ole keksinyt yhtään järkeenkäypää syytä.
Sen sijaan tiedän, miksi bloggausta pitäisi arvostaa kokemuksena muiden joukossa. Jos ei sisällön tai edes toteutuksen takia, niin siksi, että:
1) Pitkään kestänyt bloggaus kertoo asialleen omistautumisesta – onhan kyse harrastuksesta, joka ei välttämättä tuota tekijälleen taloudellista hyötyä. Jos on omistautunut harrastaja, on luultavasti samanlainen työntekijä.
2) Se on pitkäjännitteisyyttä. En tunne paljonkaan tyyppejä, jotka antautuvat yhdelle asialle monta vuotta useita kertoja viikossa vaikka rättiväsyneenä. New Yorkissa asuessani itsekin kirjoitin blogia pääasiassa öisin – useimmiten 9-10-tuntisen työpäivän päälle. En tehnyt niin saadakseni kutsuja, huomiota ja ilmaista roinaa, vaan koska kirjoittaminen, sanat ja kuvat ovat intohimoni.
3) Bloggaaminen on jatkuvaa itsensä haastamista. Kuten kenen tahansa ammatti- tai amatöörikirjoittajan työ, se vaatii jatkuvaa ideointia ja uusiutumista. Juttuideat eivät tule tarjottimella. Eilen laskin kirjoittaneeni 6,5 vuodessa yhteensä 1350 postausta. Jos se ei ole luovuutta, niin mikä sitten?
Tänään päätin kuitenkin päivittää portfolioni. Blogiani ei enää siellä mainita. Olen silti iloinen ja ylpeä lähes seitsemän vuoden rutistuksestani. Samat tunnit olisi voinut käyttää vaikka TV:n katsomiseen.
Sohvaa ei CV:ssä ihmeteltäisi. Eihän se näkyisi siellä ollenkaan.