Tyylillä tienatut ruokarahat

Tyylillä tienatut ruokarahat

Miten elää ulkomailla asuva opiskelija, jonka opintosuunnitelma on sen verran intensiivinen, että varsinainen osa-aikatyöskentely ei oikein tule kysymykseen, mutta ruokarahat ja elokuvaliput olisi kuitenkin hyvä saada jostain kasaan?   Minä, hanttihommien kruunaamaton kuningatar, jaan nyt muutaman kullanarvoisen taskurahavinkin teidän samojen kysymysten äärellä painivien kanssa. Uskokaa tai älkää, parhaimmat verkostot löytyvät leikkikentältä. Viimeisen neljän vuoden aikana […]

Keisarin uudet (treeni)vaatteet

Keisarin uudet (treeni)vaatteet

Kuten vanhat tuttuni varmasti tietävät, yksi rakkaimpia harrastuksiani on urheilu ja erityisesti juoksu. Samat ihmiset saattavat tietää myös sen, että impulsiot ohjaavat päivittäisiä tekemisiäni ja että lähden juttuihin mukaan monesti hetken mielijohteesta. Milloin näistä kahdesta asiasta voi sitten olla hyötyä? Vaikka silloin, kun ryhdyt markkinamiesten koekaniiniksi palkkiota vastaan.  Eilisiltani kului erään pariisilaisen mainostoimiston pienessä huoneessa […]

Zara, kopioinnin maailmanmestari

Zara, kopioinnin maailmanmestari

Minulla on palautettavanani väärennöksiä koskeva työ lakitunnille, ja esimerkeistä ei ole ollut toistaiseksi pulaa. Tämän päivän massaketjuista Zara on luultavasti parhaiten asiansa osaava. Vain kopioimisen kohde vaihtuu sesongin mukaan. Jos viime vuonna se oli Chloé, tänä keväänä piinataan Célineä. Tässä parhaimmistoa: Valkoisen popliinipuseron malli on lähes identtinen pääntietä lukuun ottamatta. Isot hihat ja jopa etutaskut […]

Muotimarkkinoinnin opiskelusta (osa 1)

Muotimarkkinoinnin opiskelusta (osa 1)

Minulle tulee lähes päivittäin kyselyitä opiskeluistani ja koulustani. Vanhaa blogiani seuranneet ovat varmasti ammentaneet nippelitietoutensa jo sieltä mitä tulee hakuprosessiin, tuntien sisältöön, ranskalaisessa koulussa opiskeluun ja työharjoitteluihin. Ottaen huomioon, että monet ovat liittyneet remmiini vasta tämän vuoden puolella, halusinkin tehdä pienen kertauksen asioista, jotka ovat teitä ulkomailla muotialan oppilaitoksessa opiskelusta haaveilevia varmasti pohdituttaneet.  Sain idean […]