Erään päivän työasu

 

Minulta on joskus tiedusteltu, miltä työtyylini näyttää.

Vastaus kysymykseen on helppo: se kun on – päivästä riippuen – aivan yhtä maltillinen, kreisi, värikäs tai vaimennettu kuin senhetkinen tunnetilani sanelee.

Useimmiten työtyyliini sisältyy paljon värejä ja grafiikkaa, komea kuosi tai näyttävä katseenkiinnittäjä: isot korvikset tai muhkea kaulakoru. Vaikka sitten herkullista englanninlakua muistuttava väripilkku, joka on tätä nykyä perinyt kunniapaikan koruhyllyltäni.

Väreistä saan energiaa, ja kuosit ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Niistä mieleen muistuu koti sekä Suomi – silloinkin kun viiletän kaukana poissa.

 

Ja onpa värikikkailusta hymyilyttäviä tarinoitakin syntynyt.

Kun valmistuin vuosi sitten, ranskalainen muotihistorian opettajani tuli seremonian jälkimainingeissa kiittämään minua yhdestä asiasta: 

Siitä, että olin kolmen vuoden ajan liputtanut menemään – pitkälti mustaharmaassa muotikoulussa – värikkään pohjoismaalaisen suunnittelun puolesta ja enkä ollut koskaan unohtanut kuosejani kotiin.

 

Miekkonen ei tainnut tietää, että en olisi halunnut hoitaa väriterapiaani mitenkään muuten.