Hiuspostaus ihmiseltä, joka ei tiedä mitään hiuksista
There I said it. En tiedä hiuksista mitään. En värjää niitä, enkä oikeastaan laitakaan. Hyvä, että jaksan käydä edes leikkauttamassa. En ymmärrä käsitettä luottokampaaja, en seuraa hiustrendejä enkä huomaa vaikka työkaverini tai perheenjäseneni olisi leikkauttanut tukkansa. Minulle pitää mainita siitä erikseen.
En ole ollut koskaan kokeilullinen hiusteni suhteen. Ne kasvavat aivan liian hitaasti moiseen. Uskallan väittää, että jos nyt leikkaisin lyhyen tukan, se olisi uudestaan pitkä ehkä 30-vuotissynttäreihini mennessä. Niin. 6,5 vuoden päästä.
Olen kokeillut suoristusrautaa kerran elämässäni. Paremmin sanottuna: joku muu teki sen puolestani. Näytin oudolta. Olen nimittäin tottunut siihen, että tiettynä päivänä ja tietyllä säällä hiukseni suoristuvat ja toiselle menevät vallattomille kiharoille. En voisi kuvitella asian olevan mitenkään toisin.
Lapsena olin blondi. Muutuin bruneteksi ala-asteen alkupuolella. Teiniä päätin, että oma tukanvärini on lame, ja aloin värjätä hiuksiani. Ne olivat hetken verran mustat. Värjäämisen lopetin kokonaan kolme vuotta sitten – ehkä tajuttuani, että täysi-ikäisen ei tarvitse enää kapinoida vanhempiaan vastaan kemiallisilla sekoitteilla. Se saattoi olla elämäni paras tukkapäätös ikinä. Vapaudentunne juurikasvusta oli huumaava.
Sen jälkeen tukkani on kokenut variaatioita oikeastaan vain otsatukan muodossa. Välillä se on ollut superlyhyt, välillä mennyt silmille. Toisinaan olen pyyhkäissyt sen vinosti otsan yli, toisinaan ylös heittariksi. Eri hiusmallejani on yhdistänyt oikeastaan vain yksi tekijä: minä. Kuten jokaisen hiuslaiskurin kuuluu, olen leikannut omat otsatukkani 14-vuotiaasta lähtien. Ja lähes kahdeksan vuotta sitä kaiken kaikkiaan kesti – yhtäjaksoista otsatukkailua.
Nyt olen taas päättänyt olla ilman. Viimeksi sorruin vuosi sitten. Vaikka repsahdus tulee varmasti vielä jossain vaiheessa, nyt olen vakaasti päättänyt pysytellä saksista erossa. Paitsi että otsatukka vaikeuttaa pukeutumista (esimerkiksi valmiiksi poolokauluskammoinen allekirjoittanut saa vilunväristyksiä otsatukan ja korkean kauluksen yhdistämisestä) valmiiksi pyöreäkasvoinen babyface saa kuulla kunniansa, kun sille tielle kerran lähtee. Ei ollut tavatonta, että Ranskassa ollessani minulle tarjottiin alle 16-vuotiaiden alennuksia ja sinuteltiin kaupoissa. Puhumattakaan, että olin ykkösmaalitaulu niille puolalaisia, korkeaposkipäisiä lapsivaimoja etsiville ranskismiehille, joiden unelmanaisilla on nukkemaiset otsatukat.
Mutta hei, elossa ollaan. Tällä hetkellä tukassani on ehkä kaksihaaraisia ja ne harottavat vähän minne sattuu. Äiti kehotti monta viikkoa sitten laittamaan öljyhoidon. Arvatkaa viisi kertaa olenko tehnyt sen? Niin. Avaamaton hoitoaine makaa edelleen kylpyhuoneen pöydällä. Olisihan se pitänyt arvata.