Junamatka (ja paluu juurille)

Hejsan Seinäjoelta!

En nyt lähtenyt viikonlopuksi ihan minne sattuu, vaan tulin kotiin. Tai oikeastaan palasin.

En ole juurikaan valottanut juuriani blogissa, mutta täältä sitä ollaan – pesunkestäviä Etelä-Pohjanmaan flikkoja.

Ja ennen kaikkea nostalgisia! Vaikka en ole asunut täällä yli 15 vuoteen, juuri tänne kaipaan ja näihin ihmisiin samaistun, kun olen kaukana poissa. 

Viikonloppumatkallani kiersin vanhoja tuttuja nurkkia: kävin vanhalla ala-asteellani, kotikadullani ja ihmettelin kulmia, jotka tuntuivat yhtäkkiä ihan kamalan pieniltä. Lapsuudenkirjastoa ei ollut enää olemassa ja vanha hyppyruutukin kulunut tunnistamattomaksi.

Tässä vähän kuva-aineistoa:

Kuva vanhan taidekouluni portailta, jonka aloitin taaperoikäisenä. Täältä muistan liisterinkatkuiset huoneet, vesiväritöhryiset käsinpesualtaat ja sen kerran, kun muuan skidi vei eteiseen jättämäni vaaleanpunaiset kumisaappaat. Ensimmäisen öljyvärimaalauksen (olin seitsemän!) ja talon itäsiiven taiteilijanasunnon, jonka asukin kuvittelin pukeutuvan maalitarhaisiin, valkoisiin haalareihin ja baskeriin.

Kuva vanhan kotitaloni takapihalta ja sen askeettisen harmaasta vesitornista graffiteineen. Juuri täällä sain päähäni golf-mailasta 5-vuotiaana, opettelin polkemaan ilman apurenkaita (vaikka pitkään väitin, etten luopuisi niistä koskaan, hehee) ja ulkoilutin sateenkaaren värisiä my little ponyjani. 

Ja millainen oli reissu? Todella ihana – pääsisipä useammin! 

Junalipustakin kannatti maksaa. Kuten saunoa voi varastoon (voi voi) myös irttareita saa aina.