Kevyin kätösin

 

Menneellä viikolla tarkkailin maailmaa kevyin kantamuksin. Mukana kassissani kulki ainoastaan puhelin, jonka muisti täyttyy pikkuhiljaa pienistä palasista elettyä elämää.

 

Aamuista, kun hihitän työpaikan aulaan liimatun paperilappusen kirjoitusvirheelle.

Iltapäivistä, kun kävelen Brooklynissä ja nenääni kantautuu jostain vastaleikatun ruohon tuoksu.

Öistä, kun halaan viimeistä kertaa ystävää ja maistan elämäni parhaimpia ranskiksia.

 

Jos totta puhutaan — en ole jatkossakaan ajatellut laskelmoida elämää, ahtaa laukkujani täyteen. Joskus vain tapahtuu onnellisia yhteensattumia. Vaikkapa niin, että syö illallista East Riverin rantahietikolla kahtena peräkkäisenä iltana. Tutustuu ihmeelliseen ruotsalaiseen, joka puhuu fysiikasta ja energioista ja lupaa opettaa pelaamaan shakkia. Saa lahjaksi repun, vaikka ei ole käyttänyt sellaista sitten ala-asteen kuudennen luokan. 

Everything happens for a reason, minulle vastattiin, ja ajattelenpa nyt niin itsekin. 

Se, mitä uuteen reppuuni pakkaan, onkin sitten kinkkisempi kysymys. 

 

Ainakin sen puhelimen.