Lempipusero

Minulla on onnellisuusteoria.

Siihen sisältyvät tyhjillään ammottava kenkähylly ja vaatekaappi, jonka väljillä hengareilla lepäävät lempimekkoni. Lipasto, jonka vetolaatikot ovat niin matalat, että niihin ei voi kätkeä kuin ohuen pinon t-paitoja — housuista nyt puhumattakaan.

Mitä vähemmän ihmisellä on, sitä tyytyväisempi hän on. Siksi kannattaa omistaa valikoidusti ja hyvin.

Tämä pusero kuuluu esineiden joukkoon, joilla on merkitystä — sitä en sullo lipastoon, vaan se saa roikkua makuuhuoneeni seinän naulassa suosikkihengarilla. Se on kaunis kuin koru, enkä millään malttaisi olla yhdistämättä tätä valkoiseen hameeseeni. Tapahtui mitä tapahtui, tämä päällä tiedän selviäväni työpäivästä, helteisestä pyöräreissusta ja pitkästä illasta Williamsburgissa. Tässä tai päinvastaisessa järjestyksessä.

Ei se määrä vaan se laatu, sanotaan. Mutta laatukin menettää arvonsa, jos omistaa liikaa, sanon minä. Merkityksetön tavarameri on aina merkityksetön tavarameri.

Oikeasti onnellisuus on sitä, vaatekaapin ovi menee kiinni.
Sitä, että omaisuus mahtuu muutamaan matkalaukkuun.
Sitä, että kenkäparien määrä on laskettavissa kahden käden sormin — kenties jopa vain yhden.

Matkustakaa mielummin, syökää hyvin. Vaalikaa, älkää haaliko. Tyytyväisyys ei ole niin kamalan vaikeaa, kun käsillä on kaikki mitä tarvitsee.

En ole eläissäni murehtinut ulkonäkökysymyksiä yhtä vähän kuin nyt, ja tiedän mistä tämä johtuu. Minulla on kaikki, mitä toivoa — muutama tärkeä tavara, luottokenkäni ja lempipuseroni, jotka tiedän aina löytäväni, kun niitä eniten tarvitsen.

Viimeksi eilen, ja ehkä taas uudestaan huomenna.

 

Iloista ja inspiroivaa keskiviikkoa, tyttäret!