Matkalla Kanadaan

 

Eräs unenpöpperöinen pörröpää jäi vilkuttelemaan rautatieaseman laiturille, kun tänä aamuna jätin taakseni Nykin melskeet.

Kiitos neljän päivän mittaisen viikonlopun, pääsin vihdoin toteuttamaan suunnitelman, jonka kanssa olen palloillut jo hyvän aikaa: lähteä junamatkalle Kanadaan. Päätöksen vähälukuisten lomapäivieni käyttämisestä tien päällä aina kun mahdollista vuosi sitten, ja tämän jälkeen onkin pohjoinen pallonpuolisko vetänyt vimmatusti puoleensa. 

En ole kovin säntillinen matkaaja, mutta reissuillani seuraan aina muutamaa periaatetta – oli kohde mikä tahansa.

Ensimmäinen liittyy majoitukseen. Matkoillani yövyn paikallisten luona, halvoissa hostelleissa tai jopa telttaillen.  Ajatus hotellihuoneeseen sulkeutumisesta soolomatkaillessa tuntuu vähän ikävältä. Haluan sosialisoida, olla impulsiivinen ja oppia puolituntemattomilta. Luoda kohtaamisia ja tarinoita, jotka hymyilyttävät vielä vuosienkin päästä. 

Pyrin myös aina vuokraamaan pyörän matkakohteestani. Kaksipyöräisen kyytiin toivon pääseväni Montrealissakin. Ilman sitä olisivat tähän mennessä näkemättä jääneet niin joulupyhien hiljentämät Dublinin kadut, Reykjavikin vanhan sataman yllä liitelevät lokit kuin talvisen Bostonin alakaupungin valaistut kukkulatkin.

Viimeinen ja tärkein matkarutiinini: en suunnittele turhia. En kaipaa minuuttiaikataulua matkaillessa – siitä pääsen iloitsemaan tarpeeksi kotona New Yorkissa – joten jos vain mahdollista, kuljen virran ja fiiliksen mukana. 

Ja näin se minusta onkin kivointa. Yhteensä 11 tunnin menomatkallakin olen vain nukkunut, katsellut ohikiitäviä talvimaisemia ja lukenut uutta lempparilehteä. 

Voi olla, että jo huomenna haluan viipottaa pitkin kyliä kamera kädessä. Saada uuden ystävän, löytää mahtavan brunssipaikan tai eksyä taidenäyttelyyn. Mutta ennen sitä otan oikeudekseni olla murehdimatta maailmasta tuon taivaallista.

 

Kanada kuittaa. Palaillaan pian!