Muotimarkkinoinnin opiskelusta (osa 1)
Minulle tulee lähes päivittäin kyselyitä opiskeluistani ja koulustani. Vanhaa blogiani seuranneet ovat varmasti ammentaneet nippelitietoutensa jo sieltä mitä tulee hakuprosessiin, tuntien sisältöön, ranskalaisessa koulussa opiskeluun ja työharjoitteluihin.
Ottaen huomioon, että monet ovat liittyneet remmiini vasta tämän vuoden puolella, halusinkin tehdä pienen kertauksen asioista, jotka ovat teitä ulkomailla muotialan oppilaitoksessa opiskelusta haaveilevia varmasti pohdituttaneet.
Sain idean lähteä opiskelemaan muotiin erikoistunutta kauppaa aika lailla kolme vuotta sitten. Sitä ennen haaveissani olivat olleet jo vuosia vaatesuunnittelun opinnot. Lukiossa elämäni sijoittui melko pitkälti jonnekin ompelukoneeni ja kangaskaupan välimaastoon, ja suurin osa vapaa-ajastani ja viikonlopuistani kului suunnitellessa.
Kuvia ensimmäiseltä vuodeltani Ranskassa
Sitten muutin Ranskaan. Aloin käydä töissä, ja en miettinyt opiskelukuvioita sen vuoden aikana oikeastaan ollenkaan. Seuraavana keväänä kysymys alkoi kuitenkin käydä yhä ajankohtaisemmaksi: jäädäkö kouluun Ranskaan, lähteäkö takaisin Suomeen vai kokonaan uuteen paikkaan? Ensimmäinen herätys taisi syntyä siitä, kun eräs paikallinen tyttökaverini aloitti muotimarkkinoinnin opiskelun eräässä paikallisessa koulussa. Vielä tuolloin en ajatellut löytäväni paikkaani samalta sektorilta suunnitteluhaaveiden yhä siintäessä mielessäni, mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä loogisemmalta ratkaisulta tuntui. Paikan päältä kun löytyi kymmenittäin suunnittelukouluja, mutta alan kaupalliseen puoleen erikoistuneet oppilaitokset olivat laskettavissa vain yhden käden sormilla. Vuoden loppuun mennessä olin aika lailla punninnut mahdollisuuteni, ja päätin jättää suunnittelujutut itseäni lahjakkaammille. Kyllähän sitä luovuuttaan pääsi ilmaisemaan muissakin ammateissa, ajattelin.
Koulu löytyi oikeastaan sattumalta, ja valinnan tein kolmen oppilaitoksen välillä. Laitoin hakemukseni menemään, joka tarkoitti ranskalaisittain ansioluettelon, todistusten sekä motivaatiokirjeen lähetystä. Ennen kuin huomasinkaan, istuin jo täydessä luokkahuoneessa eräänä kesäkuisena päivänä kymmenensivuinen kirjallinen koe kädessäni. Samana iltapäivänä koulun johtajatar otti minut henkilökohtaiseen haastatteluun, jossa minulla oli viitisentoista minuuttia aikaa vakuuttaa hänet motivaatiostani työskennellä alalla. Molemmat menivät niin hyvin kuin suhteellisen heikoilla suullisilla ranskankielentaidoilla nyt vaan voi. Tieto pääsystä kouluun tuli viikon sisällä, ja kouluni aloitin syyskuussa.
Tiesin, etten ollut valinnut helpointa tietä, sillä enhän minä tiennyt mitään täällä opiskelusta, opetusmetodeista tai edes siitä, millaisien ihmisten kanssa tulisin tekemään töitä seuraavan kolmen vuoden aikana. Mutta luotin intuitiooni. Ranskan kielessä oleva sanonta ”se jeter à l’eau” (= heittäytyä veteen, uskaltaa, ottaa riskejä) oli aika sopiva kuvaamaan tuntojani tuolloin.
Seuraavassa osassa kerron muun muassa opiskeluiden käynnistymisestä, ranskalaisesta koulujärjestelmästä, luokkakavereista, pettymyksistä ja onnistumisista. Pysykää kuulolla!