Reppureissussa Unkarissa

Ei tullut unelmien telttamatkaa, mutta jotain sentään tapahtui.

Unkari matkakohteena oli aikamoinen yllättäjä ja pelkästään positiivisessa mielessä.

Untitled-26.jpg

Kolmen päivän reppureissumme suuntautui pääkaupunki Budapestiin, jossa telttailimme koko helleviikonlopun leirintäalueeksi muunnetussa puistossa. Urbaanitelttailua en ollut ennestään koklannut, mutta kaikki meni mainiosti.

Kaupunkiin tutustuimme pyöräillen, mikä oli niin ikään kuningasidea. Fillarit haimme nuoren unkarilaismimmin pyörittämästä kahvila-leipomosta, jonka yhteydestä löytyi pyörävuokraamo.

Spontaanimatkan yksityiskohdat hioimme vasta paikan päällä, kiitos superystävällisten unkarilaisten.

Itselläni toiveissa ei ollut kirppistä ja kylpyläreissua kummempaa  pieni täsmägoogletus kun paljasti, että Unkarista löytyy kuumia lähteitä. Lopulta päädyimme niistä kolmeen. Vanhin testaamamme turkkilainen kylpylä oli peräisin 1600-luvulta.

Untitled-27.jpg

Rullailun lomassa tsekkasimme paikallisen vegeruokatarjonnan, kirppistelimme, maistelimme unkarilaista viiniä ja ihmettelimme pitkin kaupunkia ripoteltuja pompöösejä patsaita. Öinen Budapest toi mieleen Pariisin. Vain vuorimaisema ja hintataso huijasivat.

Kaiken kaikkiaan mahtava matka, ja läksisin kyllä joku päivä uudelleen.

Unkarissa reissaamisesta innostuneet: kiinnostaisiko jotakuta pienimuotoinen Budapest-tärppipostaus?

Löytyisi nimittäin taskusta muutama messevä matkavinkki!

Hyvinvointi Mieli Matkat Ajattelin tänään

Budapestistä päivää

Lohtuloman aikana koettua: helteinen telttamajoitus, jättipuistokirppis, kolme turkkilaista kylpylää ja yksi ruokamyrkytys. 

Budapestissä opittiin, että vuokrapyörillä pääsee parhaiten ja että unkarilaiset äijät kuulostavat aivan meikäläisiltä.

Nyt olen kotona, ja vähän väsyttää. Ainakin sen verran, että jätän loput reissuterkut huomiselle.

Tämän kyllä kerron: unkarin kielen lempparisanani olkoon koko viikonlopun eksoottiseksi pikkueläimeksi luulemani végállomás, jonka todellisen merkityksen opin vasta nettisanakirjasta kotona.

Teistä en tiedä, mutta meikästä se on ihan jees vastine suomenkieliselle päätepysäkille.

Buda3.jpg

Tiistai-illan haukotuksin Laura, jonka käsistään kätsy unkarilaiskaima oli lisännyt puuttuvan nimemme paikalliseen ovisummeriin. Kotoisaa!

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään