Aurinkoloman loppu
Sinne män aurinkoloma – lyhyt mutta tarpeellinen, viihdyttävä mutta surrealistinen.
Nyt tiedän, miltä tuntuu reppureissata tropiikissa, joka on kuin yhtä isoa anglosaksonimarkettia, ja jonka dollareissa keimailee kuningatar Elisabeth.
Caymanilaiskulttuuri jäi täydelliseksi mysteeriksi, mutta kyllä sitä jotain nähtiinkin.
Kolmessa päivässä tutustuin niin meksikolaiseen hevari-viinimaahantuojaan, eteläafrikkalaiseen luksuskokkipariskuntaan, ghanalaiseen lääkäriopiskelijaan kuin tanskalaiseen sukellusopettajaankin. Eräälle kolmannen polven amerikansuomalaiselle opetin suomen alkeet rantabaarin tiskillä.
Että moi vaan!
Tein myös tuttavuutta takapihamme villi-iguanojen kanssa, ja kaistapäisille skootterikuskeille nostan tästä lähtien aurinkohattua – reissun parasta antia kun olivat brassikaverini takaistuimella vietetyt vauhtihetket.
Ja mites se rusketus sitten?
No, sitä ei ole nimeksikään, mutta se ei haittaa – meikä kun suuntaa aurinkotreffeille West Villageen just nyt!
