Näin minä mätsäilen matkallani

1.jpg

2.jpg

3.jpg

Kulunut kevät jää historiaan paristakin asiasta: loputtomasta kahviloissa lötköilystä (osaan valehtelematta ulkoa koko Helsingin kahvimenuun) sekä leikkokukista.

Jälkimmäisiin olen hassannut rahaa huolella, eli aivan hemmetisti  satunnaisten mitä teen, jos voitan nyt tällä millin -arpaostosten lisäksi.

Mieleen kevät jäänee myös musasta. Siksi väsäsinkin teille ihkauuden soittolistan, jolta löytyy tällä kertaa vähän kaikkea dream popista italodiskoon.

Tilatkaa se TÄÄLTÄ.

Näihin ja kukkiin tunnelmiin: ihanaa sunnuntai-iltaa teille toivottelee Laura, joka mätsäilee tätä nykyä myös huulipunansa kukkasten sävyyn.

Palaillaan pian!

Hyvinvointi Mieli Musiikki Ajattelin tänään

Kun et voi olla supernainen, ole Frances Ha

Jos minun olisi valittava yksi elokuvahahmo, johon samaistun sataprosenttisesti, olisi se Frances Ha  vuonna 2013 ilmestyneen samannimisen draamakomedian päähenkilö.

Suorapuheinen, kömpelö ja sopivasti homssuinen Frances Ha, joka säätää kympillä ja tekee pöljiä valintoja. Täydellisen romcom-kuningattaren vastakohta, jolla on harvoin puhelinkrediittiä tai käteistä.

Anti-sankarittaren lisäksi leffaa tähdittää jokaisen elämäntapahustlaajan henkinen koti, eli New York City.

Toissailtana muistin taas tämän ihanan mustavalkoelokuvan.

https://youtube.com/watch?v=y9YKHRQkf7k%3Frel%3D0%26showinfo%3D0

 

Jos erinomainen soundtrack ja casting eivät haittaa, katsokaa leffa jo tänään tai vaikka viikonloppuna.

Enempää en spoilaa, mutta suosikkidialogini elokuvassa on tämä:

”So, what do you do?”
”It’s kind of hard to explain.”
”Because what you do is complicated?”
”Because I don’t really do it.”

Pakko tykätä!

Hyvinvointi Mieli Musiikki Ajattelin tänään