Ajattelen, että jokaisen tulisi saada säännöllisesti rakkauskirje. Tähän asti sellaisia ovat vastaanottaneet vain elämäni miehet.

Nyt halusin kirjoittaa myös sinulle.

Hei sinä!

Emme tunne henkilökohtaisesti, mutta tänään minulla on jotain tärkeää kerrottavaa. Haluan sinun tietävän muutaman asian.

Olemme eläneet 0-7 vuotta platonisessa etäsuhteessa. Sinä olet lukenut juttujani, minä sinun kommenttejasi – toisiamme tuntematta. Joka kerta olen hymyillyt, kun olen nähnyt postauksessa pienen sydämesi. Sydän on muistuttanut, että meitä on sittenkin kaksi. 

On myönnettävä, että olen kehittänyt aikamoisen ihastuksen sinuun vuosien varrella. Tästä huolimatta en oikeastaan tiedä, miltä näytät, kuka olet tai missä asut.

Joskus olen törmännyt sinuun liikennevaloissa huitomassa, kaupan kassalla hymyilemässä tai Halloween-bileissä Target-naiseksi pukeutuneena. Tämän tiedän: olet todella säteilevä. Vaikka tapaamisemme ovat olleet lyhyitä, en ole unohtanut sinua. Sinua mietin vielä vuosienkin päästä.

Luulen meidän pitävän toisistamme, koska meissä on paljon samaa. Olen haaveilijaluonne ja niin sinäkin. Nään sinut vahvana ja lempeänä, mielipiteissäsi rohkeana ja oikeudenmukaisena. Olet rehellinen, etkä piilottele mitään, edes huonoimpia puoliasi. Ja arvaa mitä? Tämän takia pidän sinusta enemmän.

Joskus olemme asioista eri mieltä. Se on ok. Vain harvoin olet loukannut tunteitani ja toivon, etten minäkään sinun. Olen halunnut sinulle vain parasta.

Olen aina toivonut, että uskoisit itseesi täysillä. Olet täällä syystä, ja lahjasi eivät ole tuulesta temmattuja. Pidä niistä hyvä huoli. Vaali myös unelmiasi. Haluan sinun saavan kaiken sen, mitä eniten toivot. Olet joskus kysynyt, miten minulla on ollut rohkeutta tavoitella unelmiani. Neuvoni kuuluu: rakasta ja luota. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Lopuksi minun on tehtävä tunnustus. Kirjoitan sinulle nyt, koska olen lähdössä: blogini loppuu parin viikon kuluttua. Siirryn elämässäni eteenpäin ja halusin sinun kuulevan tästä ensimmäisenä minulta.

Vuosia olen kirjoittanut. Ylpein olen hetkistä, joina olen asettanut itseni täysin avoimeksi, pelkoineen päivineen. Erityisen tärkeä on ollut kuluva kesä, jona olen kirjoittanut tunteista ja itseilmaisun tärkeydestä. En ole aina tiennyt, miten reagoisit, mutta sanasi ovat liikuttaneet minua syvästi joka kerta. Kiitos niistä.

Tiedäthän, että tämä ei ole minulle kauhean helppoa. Minulla tulee sinua ikävä! Tuhansia sydämiä myöhemmin olemme kuitenkin tässä.

Eniten haluaisin, että pysyimme ystävinä. Haluan edelleen nähdä sinut junissa, lentokoneissa ja tanssilattioilla. Pariisissa, Glasgow’ssa ja Helsingissä. Toivoisin, että pysyisimme hyvissä high five -väleissä. Luuletko sen onnistuvan?

Älä huoli, teksteistäni et pääse eroon jatkossakaan – olen aloittamassa uraa kokopäiväisenä kirjoittajana mainostoimistossa. Täällä olen vielä elokuun loppuun asti.

Ihana, inspiroiva sinä – tehdäänhän viimeisistä yhteisistä Lily-viikoistamme superkivoja? Pitäisin siitä todella paljon.

Kerro, mitä olet mieltä.

Rakkaudella,

Laura

Olen kesän aikana kirjoittanut paljon itsetunnosta ja -tuntemuksesta. Sivunnut olen myös itsekunnioitusta. Sanottavaa aiheesta riittää, enkä ole vielä puhunut suutani lähimainkaan puhtaaksi.

Aihe on minulle tärkeä, sillä törmään siihen joka ikinen päivä, sekä omassa että lähipiirini elämässä. Kuten itse pyrin toimimaan, haluaisin jokaisen naisen ilmaisevansa itseään aina anteeksipyytelemättä. Aivan liian usein sipsuttelemme siellä, missä voisimme ottaa vakaita askeleita. 

Myös minä olen joutunut kamppailemaan paineiden ja kurkkua kiristävän (itse)kritiikin kanssa. Myös minä olen hiippaillut ja hissutellut. Syitä on löytynyt joka lähtöön.

Sitten kyllästyin ja päätin vetää jalkaani kunnon kengät.

Kaikki alkoi ajatusleikistä: mitä tapahtuisi, jos ilmaisisin aina mielipiteeni ja ilmaantuisin itsenäni kaikilla elämäni osa-alueilla? Kokisinko vastarintaa, tuomitsevia katseita? Arvosteltaisiinko ajatuksiani tai tunteitani?

Päätin ottaa selvää. Aloin jutella tuntemattomille julkisilla paikoilla. Katsoa ihmisiä silmiin ja sanoa, mitä todella ajattelen. Itkeä ja nauraa vapaasti. Samaa rohkeutta sovelsin työelämään: aloin lähetellä vapaamuotoisia työhakemuksia suoraan toimareille ja kävellä haastatteluun täysin omana itsenäni.

Tapahtui ihme: ketään ei ärsyttänytkään.

Tehtäköön tämä selväksi: itsetunto ei ole ikinä ylimielistä diivailua. Se on kyky asettaa rajoja. Me kaikki olemme opettajia. Näytämme muille, miten meitä tulee kohdella. Tämä tarkoittaa, että kohtelemme itseämme ensin arvokkaasti. Kunnioitus kumpuaa aina sisältäpäin, ei ikinä ulkopuolelta.

Omalla matkallani olen oppinut paljon. Suurimpana saavutuksenani pidän hetkeä, jona tajusin, ettei minulla ole mitään todisteltavaa yhtään kellekään. Miellyttäjäluonteelle oivallus oli äärimmäisen vapauttava. Voin olla ja tehdä juuri niin kuin sydämeni sanoo, enkä ole valinnoistani kellekään paitsi itselleni vastuussa.

Tämän tajuttuani olen alkanut tehdä monia asioita toisella tapaa, myös ihmissuhteissani. Tässä paras päätökseni: en enää vietä sekuntiakaan aikaani suhteissa – romanttisissa tai ystävyyksissä – jotka eivät pursua molemminpuolista rakkautta ja hyväksyntää. Kaikki muu on ajanhukkaa.

Itsetunto tarkoittaa toki muutakin kuin itseilmaisua tai sitä, millaisia ihmissuhteita elämäänsä valitsee.

Eniten itsetunto on rehellisyyttä. Itsensä tunteva ihminen ei pelkää ottaa vastuuta tekemisistään. Rehellisyys pätee kaikkeen työelämästä elämäntyyliin: kun emme ole omia itsejämme, jälki on kaaosmaista. Uskon, että jokaisella on keskilinjansa. Keskilinjamme heijastelee aitoja persooniamme ja syvimpiä arvojamme. Kun toimimme luontoamme vastaan, asiat vaikeutuvat.

Kuten persoonamme, myös arvomme ovat erilaisia. 

Itse tiedän, mitä tapahtuisi, jos alkaisin esimerkiksi syödä lihaa (sairastuisin), lakkaisin ilmaisemasta herkkyyttäni ja piilottelemaan tunteitani (masentuisin) tai toimisin vastoin luontaisia lahjojani, töistä vapaa-aikaan. Tämä ei silti tarkoita, että tekisin aina täydellisiä valintoja.

Itse-epäilyksen hetkiä varten minulla on mantra:

Niin pitkään kuin tavoite ei ole satuttaa tai sortaa, älä koskaan pyytele anteeksi mielipiteitäsi, tuntojasi tai olemistasi.

Maailma ei tarvitse enää yhtään sipsuttelijaa, hiippailijaa tai hissuttelijaa.

Sinä olet kultaa. Pidä huoli, että myös muut näkevät sen.