Uutukaisessa Kenzon lintumekossa on helppo hymyillä kuumina, toukokuisina iltapäivinä. 

Ja ihmekös tuo  — tämä punainen huitula on ehdottomasti tämänhetkinen suosikkimekkoni, ja olen koettanut parhaani olla pukeutumatta siihen joka päivä.

Vaaleankeltaiset kynnetkin tekivät paluun kesän kunniaksi. Päätin nimittäin, että mekkoseni tarvitsisi kaverikseen jotain leikkisää aivan kuten kenkien kärjistä kurkistelevat varpaat tai punkkaritukan, joka tekee yhteiselon kotitaloni katolle porottavan auringon kanssa edes hiukan siedettävämmäksi.

Samoilla harjanteilla kilistelimme lauantaiyönä pian kaupungin jättävän muusikkokaverini kanssa. Vihaan hyvästejä yli kaiken, mutta kiitos salakavalasti aivomme turruttaneen viinin, emme lopulta kyenneet naureskelemaan kuin vastapäisen rakennuksen rooftop-bileiden surkealle soittolistalle. 

Kyllä sitä itse olennaiseenkin keskityttiin — nimittäin ällöihanan öisen New Yorkin ihailuun. Silmiemme eteen avautuva valomeri veti vertoja jopa niille Pariisin näkymille monenkirjavine savupiippuineen, joita tapasin kiivetä katselemaan vanhan asuntoni kattoikkunasta. 

Tuolloin tarkkailin taivaalla lentäviä lentokoneita ja pohdin minne ne mahtoivat olla matkalla. Unelmissani ne matkustivat kovin usein New Yorkiin. 

Ja täällä sitä ollaan!

Onnellista lähestyvää, neljän kuukauden mittaista yhteistaivaltamme, taikamainen kotikaupunkini. Sinä olet kertonut minulle monta tärkeää asiaa elämästä. Muun muassa sen, että kun joku pakkaa kassinsa, tilalle tulee aina jotain jännittävää. Uusi näkymä, uusi mahdollisuus. Kenties jopa ystävyys.

Mutta ennen kaikkea opetit, että haaveilu kannattaa aina.