Hyvää persialaista uutta vuotta

Maailmankansalaisuuden isoin etu?

Kun tarpeeksi reissaa, hostaa ja tutustuu tyyppeihin, voi hyvillä mielin omia myös muiden maiden pyhäinpäivät ja niiden kunkuimmat traditiot.

Elämä ei tuntuisi samalta ilman Australia-päivän top 100 -soittolistaa, Pyhän Patrikin päivän vihreitä vaatteita tai jenkkien kiitospäivää kurpitsapiiraineen  paljon rakastamastani ranskalaisesta loppiaisesta nyt puhumattakaan!

Ylimääräiset kekkerit osoittautuvat toisinaan hyvin hyödyllisiksi.

Taikaloitsuista huolimatta vuosi 2015 ei ole alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Niinpä aion aloittaa sen tänään uudestaan.

Untitled-5.jpg

Tänään vietetään persialaista uutta vuotta.

Iranissa vuoden ensimmäistä päivää, eli Nowruzia, juhlistetaan asiaankuuluvin menoin: juhlapöytä koristellaan muun muassa maalatuilla kananmunilla, omenoilla sekä maljassa uivalla kultakalalla. Ja onpa tyypeillä jopa joulupukki.

Sinkkutyttökepposiakin löytyy: vehnäoraat solmimalla pääsee naikkariin vuoden kuluessa. Ei siis ihan mitkään jonninjoutavat pirskeet!

Itse toivon, että asiat alkaisivat rullailla himpun verran nopeammin ja tietty oikeaan suuntaan. Sitä tässä ollaankin jo kovasti odoteltu, kultapölyä.

Löytyi teiltä jo sitä tai ei, kaunista kevään ekaa! Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Tai kuten iranilaiset sen sanoisivat: سال نو مبارک.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

Lauran levylautasella: Lianne La Havas

Lanseerasin taannoin musaversion takaisinheittotorstaista. Se saa jatkoa tänään.

Tämän torstain musanostalgia-artistini on Lianne La Havas.

La Havas on folk-laulaja, jonka Central Parkin ulkoilmakeikalle päädyimme viettämään ystäväni polttareita kesällä 2013.

Paikalla oli satoja ihmisiä  joskin vain kolme meistä tiesi, mitkä bileet olivat oikeasti kyseessä. Lämpimässä kesäillassa korkkasimme valkkarin jos toisenkin ja tanssasimme niin, että sandaalit olivat revetä.

Illan huippukohta?

Age-kipale, jossa Lianne laulaa:

So is it such a problem if he’s old?
As long as he does whatever he’s told
I’m glad that it’s just my heart that he stole
And left my dignity alone.

Hyvin vedetty biisi ja vielä paremmin vedetyt häät!

https://youtube.com/watch?v=VrFA-j6aZmY%3Frel%3D0

Aiheesta puheen ollen  enpä olekaan saanut hääkutsua pitkään aikaan.

Siispä tätä lukevat kaverit, menkää pian naimisiin!

Lupaan teille tosi hyvät polttarit.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään