Syyskuussa 2008 se sitten alkoi. Koulu. Kun vuotta aikaisemmin kirjoitin ylioppilaaksi pohjoissuomalaisesta lukiosta, en ajatellut löytäväni itseäni seuraavaksi ulkomailta täpötäydestä luokkahuoneesta syömästä aamupalaksi croisantteja ja pain au chocolat’a. 

Ensimmäinen syksy meni loppujen lopuksi aika nopeasti, ja eniten päänvaivaa aiheutti aivan erilainen ja hyvin teoreettinen opiskelutyyli. Kun valmiiksi hapuilevalla ranskalla kirjoitettu essee oli mielestäni valmis palautettavaksi, tuntui kurjalta löytää sen ensimmäiseltä sivulta opettajan punaisella tussilla kirjoittama ”SURVOLÉ”  (eli ns. vasemmalla kädellä tehty työ). Par coeur, eli asioiden ulkoa opettelu, johdantojen sekä lopetusten väkinäinen vääntäminen tuntuivat myöskin absurdeilta koko ikänsä ajatuskarttoja piirrelleelle, fiilistelevälle suomalaisopiskelijalle. Erityisesti lakitunnit menivät aivan yli hilseen, ja ne kuluivatkin pääasiassa japanilaisen luokkakaverin kanssa hihitellen elektronisen sanakirjan käännöksille.

Esitelmien pitäminen koko luokan edessä tuntui silloin aika suurelta ponnistukselta, sillä kaikki oli opeteltava ulkoa ja koska luokasta löytyi aina joku, joka oli valmis korjaamaan sanomisia tai lausumista. Ensimmäisen vuoden opettajistani ei jäänyt kovin kummoinen maku suuhun, ja vähiten lämmöllä muistelen ensimmäistä markkinointiopettajaani, noin 60-vuotiasta miestä, joka oli paitsi rasisti myös sovinisti. Muistan viitanneeni ja pyytäneeni puheenvuoroja hänen tunnillaan vain siksi, että hän oli kirjoittanut ensimmäisen todistukseni kommenttiosioon: ”ei puhu tarpeeksi”. Myös toiselta opettajaltani tuli aika jäätävää palautetta: ”Ihan hyvin….ULKOMAALAISEKSI.” Suhde opettajiin oli etäinen, ja paria poikkeusta lukuun ottamatta heihin oli käytännössä mahdotonta ottaa yhteyttä tuntien ulkopuolella. Siinä oli sinutteluun ja kaverilliseen kanssakäymiseen tottuneelle suomalaiselle taas totuttelemista.

Ensimmäisen vuoden aikana sain ihan mukavasti kavereita, vaikkakin suurin osa ranskalaisista luokkakavereistani piti minuun viileää etäisyyttä. Joidenkin tyttöjen (yksipuolisen) tervehtimisen lopetin jo ensimmäisen vuoden lopussa, kun törmäsin heihin koulun ovella. 

Itse opetussuunnitelma ja oppiaineet tuntuivat oikeilta. Ensimmäinen vuosi, joka oli jonkin sortin johdanto kahta tulevaa vuotta varten, tuntui lupaavalta. Sen aikana opiskelimme muun muassa materiaalituntemusta ja vaatteiden teknisiä yksityiskohtia, koruja sekä kosmetiikkaa. Aloitimme myös suunnittelijoiden ja muotitalojen opiskelun muotihistorian tuntiemme lisäksi. Saman vuoden päätteeksi teimme ensimmäiset mallistosuunnitelmamme ja case studymme. Muista aineista kirjanpito sekä kielet menivät jokseenkin omalla painollaan.

Mieleenpainuvimpia kokemuksia olivat kaksi eräässä etelä-pariisilaisessa teatterissa teatteri-ilmaisun opettajamme kanssa vietettyä iltapäivää, joidenka oli tarkoitus auttaa suullista ilmaisuamme. Ensimmäistä kertaa minulle tuli tunne, että vielä joku päivä vieraalla kielellä yleisön edessä esiintyminen voisi tuntua ihan yhtä luonnolliselta kuin omalla äidinkielellä. 

Kun viimeinen vuosi tuli päätökseen, olin yllättynyt sen helppoudesta. En kuitenkaan vielä tiennyt, mitä tuleman piti. Kakkosvuonna sainkin sitten työskennellä tuplasti saman määrän. Opetussuunnitelma tosin muuttui vain entistäkin kiinnostavammaksi, ja mielenkiinnon kohteet ammatillisessa mielessä alkoivat pikku hiljaa hahmottua. Siitä kerron taas vähän enemmän seuraavassa osassa.

Jutun ensimmäisen osan voi löytää täältä.