Ai tuleeko susta vaatesuunnittelija?
Joudun yhä edelleenkin keskusteluihin, jotka päättyvät näihin kahteen kysymykseen: ”Opiskelet muotimarkkinointia? Mikä sinusta siis tulee isona?”
Ei, minusta ei tule vaatesuunnittelijaa ja ei, minusta ei myöskään tule päivät pitkät muotilehtiä selailevaa tyhjäpäätä, jonka ainoa motivaatio pysytellä alalla ovat muotiviikot ja niiden afterpartyt. Se, että Kate Moss laittaa yhtenä päivänä jalkaansa punaiset saappaat mustien sijaan ei vavisuta maailmaani millään tasolla.
Vaikka niin saattaisi luulla, suurin intohimoni ei myöskään ole markkinointi eivätkä edes catwalkin pintatrendit. Olen paljon kiinnostuneempi oikeasta elämästä. Asiaa ihmetteleville voin kertoa, että kliseisyys ja glamour ovat usein tästä alasta hyvin kaukana, ja suurimmalta osin tältä alalta löytyy samanlaista toimistotyötä kuin ihan missä tahansa muussakin perinteisemmässä ammatissa. Ja mitä tulee niihin muotilehtiin – niitä olen tainnut lukea viimeisen vuoden aikana ainoastaan viestinnän tunnilla laskiessani mediasuunnitelman budjettia ja pohtiessani laittaisikohan sitä 60 000 euroa yhden sivun mainokseen vai ei.
Kerran eräs vanha hyvänpäivänätuttuni tuli pikkupienissään julistamaan minulle ryhtyvänsä sisäänostajaksi muutaman vuoden myyjän työkokemuksella. Minua huvitti. Olenko opiskellut kirjanpitoa, budjetointia ja liikkeenjohtoa kolme vuotta vain siksi, että voisin päättää näyttääkö sininen laukku kivemmalta kuin tuo vaaleanroosa? En.
Riippuu pitkälti onnesta, mitä tulen tekemään kerran valmistuttuani. Vaikka tuotantopäällikön ja sisäänostajan työt kiinnostavat minua eniten, suurin huomisen työllistäjä alalla löytyy sosiaalisista medioista ja niiden pyörittämisestä. Mutta ei se mitään. Suorittamani tutkinnon vahvuus löytyy sen monipuolisuudesta, ja jos unelmapestiäni ei ole löytyäkseen ensiyrittämällä, ei auta kuin jatkaa yrittämistä. Kai se toimistoasetelma muualtakin löytyy.
Entäs te muut – millaisia stereotypioita teidän opiskeluihinne liitetään?
