Käymme koulussa läpi joka torstai viikon tärkeimmät (muoti)uutiset, ja tällä viikolla minut nakitettiin tähän tehtävään. 

Tänään esitelmää työstäessäni löysin netin syvyyksistä juttua jokseenkin elitistisestä ja täten myös suuremmalle yleisölle tuntemattomasta ranskalaisesta Le Mont Saint Michel-merkistä, joka lanseeraa ensi viikolla pienen yhteystyömalliston paikallisen kaupunkimarketin Monoprix’n kanssa. 

Kenen tahansa köyhän opiskelijan tavoin, silmissäni alkoivat välittömästi välkkyä säästettyjen seteleiden numerot. Sillä jos minulla ei tavallisesti ole varaa laittaa neuletakkiini 250 euroa, nyt lähtisi pilkkahintaan.

Sitten iski todellisuus. Se odotti minua H&M:n alennusrekillä Lanvinin mekon ja siihen lätkäistyn hintalapun muodossa, joka ilmoitti tylysti ”29,90€”. Voi surku! Ja minä kun luulin, ettei mallistosta ollut jäljellä enää kuin kauniita muistoja pitkin blogien kuva-arkistoja. Mitä se siellä teki? Ja ei, sen röyhelöt eivät olleet sen enempää Alber Elbazin piirtämiä  kuin vihreät narukorkkarit Jimmy Choon mallistossa vuotta aikaisemmin. Tässäkö sitä vaan edelleen ollaan yhtä helposti vietävissä?

Jos pienelle, Le Mont Saint Michelin kaltaiselle brändille annan tämän anteeksi hienon tilaisuuden nimissä, koko välikohtaus muistutti minua taas kerran siitä, mitä markkinointi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) on. Salakavalaa mainontaa.

Ironista kyllä – kun tarpeeksi pitkään seikkailee tekstiilintäyteisessä bisnesmaailmassa, sitä vähemmän tekee mieli ostaa. Neule jääköön siis hyllyyn. Käyn mielummin ruokakaupassa.

kuva: femina.fr