Lilyssä ollaan viime päivät puhuttu säästämisestä ja unelmiin sijoittamisesta.

Aihe liippaa läheltä, ja niinpä en malttanut olla jakamatta myös omaa, vähemmän perinteistä säästämistarinaani. Panostin nimittäin koulutukseeni.

Ajatus ulkomailla opiskelusta syntyi ensimmäisen Pariisin-vuoteni päätteeksi keväällä 2008. Halusin jäädä Ranskaan ja suorittaa korkeakoulututkintoni ulkomailla. Sopiva opinahjo löytyi, ja pääsin sisään.

Nopeasti selvisi, etten tulisi saamaan samoja etuuksia kuin opiskelijakaverini Suomessa. Vaikka koulu oli Ranskan valtion akkreditoima, opintotukien ja -lainojen saamiseksi peruste ei riittänyt. Niinpä turvauduin tavalliseen pankkilainaan koulu- ja minimielinkustannusteni kattamiseksi. Ruokarahat tienasin iltatöillä.

Päätös oli kieltämättä nurinkurinen ilmaisen koulutuksen maasta tulevalle nuorelle. Miksi en olisi vain palannut Suomeen, käynyt vaihdossa ja hakenut valmistuttuani ulkomaille töihin? Ajatus ei totta puhuen koskaan mielessä käynytkään.

Kuten hukkaan heitettyjä vuokria taivasteleva hankkii itselleen omistusasunnon, oli minulle selvää koulutuksen olevan sijoitus, josta en halua tinkiä. Tiesin myös, että en voisi saada vastaavaa tutkintoa kotimaassani ja vieläpä samanlaisessa oppimisympäristössä – löytyihän kaupungista myös suurin osa potentiaalisista tulevista työnantajistani. Niinpä päätös tuntui lopulta riskin arvoiselta, ja sitä se on ollutkin. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen olen edelleen velallinen, mutta täystyöllistetty papereiden saamisesta lähtien.

Kannattiko koulutuksesta siis maksaa?

Sijoituksen kannattavuutta voi mielestäni arvioida kahdella tapaa: toisaalta saavutetulla erikoisosaamisella, toisaalta koulun poikimilla suhteilla ja mahdollisuuksilla. Koulussa opiskelusta oli hyötyä monessakin mielessä, myös työharjoitteluita hakiessa. Opiskelunaikaisella alan työkokemuksella täytetty ansioluettelo taas oli takuulla yksi syy ripeälle koulunjälkeiselle työllistymiselle. 

Koulun maine avasi ovia moniin suuriin yrityksiin, ja alan piirit tuntevat opettajat jeesivät motivoituneimpia oppilaitaan työnhaussa. Koulusta oli toki hyötyä myös Ranskan ulkopuolella: en esimerkiksi usko, että olisin päätynyt harjoittelemaan ison yhdysvaltaistavaratalon sisäänostotoimistoon 21-vuotiaana ilman Pariisia CV:ssäni. 

Toki päätöksellä on ollut toisenlaisiakin vaikutuksia. Kiitos juoksevien lainanlyhennysten, on minun pitänyt valmistumisestani lähtien työllistää itseäni tavallista enemmän. Käytännössä tämä on tarkoittanut säännöllistä lisätyötä päätyön rinnalla. Työpäiväni tavallisimmillaan lähentelee noin 12 tuntia, ja voin vain harvoin viettää esimerkiksi täysin vapaita viikonloppuja. Silti tämä kaikki on ollut vaivan arvoista.

Lisäduunin paiskiminen on mielestäni pieni hinta toteutuneista unelmista. Jos jotain, tunnen kaikesta valtavaa kiitollisuutta. Kaiken lisäksi saan edelleenkin tehdä tismalleen sitä, mitä haluan. Ja se on jo jotain se.

Kannattiko koulutukseen siis sijoittaa? Väitän, että kannatti. Aivan kuten maksaa kannattaa omasta kämpästä, hääjuhlasta tai maailmanympärysmatkasta, jos se oikealta tuntuu. 

Jos rehellisiä ollaan, jälkimmäinen voisi olla seuraavaksi paras sijoitukseni.